Tättärää !! Masu on tänään KOLMEKYMPPINEN.
Uskomatonta että ollaan jo näin pitkällä. Muutaman viikon
päästä ollaan siinä vaiheessa että lähtö voi tulla hetkenä minä
hyvänsä jos Nuppu päättää tulla ajoissa maailmaan. Apua.
Eihän me olla vielä valmiita ? Vai ollaanko ?
Toisaalta ollaan ja toisaalta ei. Toisena hetkenä ei maltettaisi odottaa enää
viikkoakaan synnytystä mutta toisena taas odotetaan Minin saapumista pelonsekaisin
fiiliksin, onko kaikki valmiina, ollaanko me valmiita vai loppuuko aika kesken ?
Sisimmässäni kuitenkin uskon siihen että kaikki järjestyy luonnostaan ja meistä tulee
maailman parhaat äiti ja isi juuri meidän Minille.
Masun kanssa käytiin tänään neuvolassa ja oi vitsi oli ihana päästä
taas omalle neuvolatädille. Annoin myös palautetta siitä neuvolalääkäri
käynnistä josta jäi mielettömän huono fiilis ja asiat epäselviksi.
Tämän takia neukkutäti ehdottikin uutta neuvolalääkäriä eri lääkärille
ja tottakai mä halusin ylimääräisen ajan kun niin moni juttu jäi pimentoon.
Tässä meidän kehitystä viime neuvolakäyntiin;
Raskausviikko – 30+0 (27+0)
Paino – +5,3kg (3,8kg)
Verenpaineet – 118/82 (115/77)
HB – – (145)
Kohdunpohjan korkeus (SF) – 28cm (27cm)
Vauvan syke – +130 (+)
Liikkeet – ++ (++)
Kaikki oli neuvolatädin mukaan mallikkaasti ja raskaus sujuu oikein hyvin,
toivotaan että näin menee myös loppuun asti *koputtaa puuta* !
Ensimmäistä kertaa kokeiltiin myös missä asennossa Mini lymyilee. Vähän
olin aavistellutkin että nyt on käännytty pää alaspäin sillä tuolla alakerrassa on
selkeästi viime päivinä tuntunut ”painetta” ja neukkutäti sanoi että se on täysin
normaalia kun pienen pää on laskeutunut jo suht alas. Pylly on navan yläpuolella oikealla
puolella ja Nuppu monottelee navan vasemmalle puolelle. Ihanaa tietää vähän miten
päin toinen masussa asustaa vaikka vielä seuraavan kuukauden aikana pystyykin
heittelemään jos jonkinlaisia kärrynpyöriä. Pienokaisen painoksi arvioitiin 1600g,
mikä on juuri se keskiarvo paino mitä pitääkin näillä viikoilla ! Aikamoinen jytky jo. ♥
Tulevalla viikolla Nupun kehityksessä on luvassa seuraavaa;
aivojen pintakerroksen aivopoimut kehittyvät, hengitysharjoituksia,
ja lämmönsäätelyä. Untuvakarvoitus alkaa jo hävitä ja pienellä on jo
ihan kunnon hiukset päässä..toivottavasti onkin oikea peikkotukka. ♥
Rasvakerros paksuuntuu paksunemistaan ja siloittaa ihoa.
Koko pituus on noin 36cm ja päästä peppuun 26,5cm, painoa tosiaan n.1600g
mikä oli siis myös meidän paino/kokoarvio tänään.
Nyt sitten alkaakin neuvolassa ravaaminen 2viikon välein, mitä jatkuu
raskauden loppuun asti. Uutena juttuna tulitänään tuo että rv36 jälkeen
ei tarvitsekkaan ravata siellä kerran viikossa jos kaikki menee hyvin.
Taitaa taas olla näitä kaupungin säästöjä…
Mutta anyway näistä asetelmista lähdetään viimeiselle kympille !
♥Essi
Emilia sanoo
Kivoja neuvolakuulumisia! Niin ja kyllä olet muuten hehkeän näköinen, itse muistutin tuossa vaiheessa raskautta enemmän valasta kuin naista! ;D
Essi sanoo
Kiitos Emilia 🙂 Tosin ei täälläkään joka päivä läheskään joka päivä jakseta naamaa ja tukkaa laittaa, pakollisina päivinä kun on jotain menoa.. ja vielä harvemmin varmaan sitten kun on sinappikone maailmassa 😀
Anonymous sanoo
Eikö neukkutäti sanonut mitään tuosta alapaineesta? Se on musta aika korkea?! Vai onko alusta asti ollut noissa lukemissa? En halua pelotella mut..
Essi sanoo
Neukkutäti kehui paineita.. ? mulla on ainakin sellainen käsitys että jos on alapaine yli 90 niin sitten on hieman koholla ? 75 on ollut alimmillaan eli eihän tuossa mitään suurta muutosta vielä ole 🙂
Anonymous sanoo
En tiedä mistä anonyymi oot saanut käsityksen että tuo olisi jotenkin korkea??
Nimimerkillä valmistuin juuri sairaanhoitajaksi
Amanda sanoo
IHANA MASSU<3 Se tulee niin pian sieltä ulos, joten pistäkäähän vieraspeti kasaan, mä muutan teille!! Sehän alkaa oleen jo kunnon jötkäle, puolet vielä kun saadaan lisää niin pääsen pukemaan sille prinsessamekkoja! (ja ne ei muuten Kiira oo sukupuolineutraaleja värejä):DD
Essi sanoo
Niinhän se tulee, kohta aletaan elelee melko jänniä aikoja <3 hahaa juu pitää hommata sulle joku hetekka ! no jos typylupaus pitää kutinsa niin siitä kyllä tosissaan tulee viimeisen päälle prinsessa.. neutraaleja käytetään vaan kotona :))