Mä oon aika rakastunut Milan tämän hetkiseen ikään ja sen tuomaan vaiheeseen. Jotenkin tuntuu että esiuhma on laskenut nyt päätään ja tyttö on lähes joka päivä itse aurinko aamusta iltaan. Toki päiviin mahtuu niitä kiukkuisiakin hetkiä kun asiat ei mene juuri neidin toivomalla tavalla, mutta pääosin päivät touhutaan aamusta iltaan ihan käsittömällä draivilla hymyssä suin. Päiväkotiakin on nyt takana jo pian kaksi kuukautta, ja täytyy kyllä todeta, että aloitus ja sitä seuranneet viikot on sujuneet meillä paremmin mitä uskalsin edes toivoa!
Päivähoidon aloitus on näkynyt meillä monessa eri jutussa tosi positiivisesti. Puhetta on alkanut tulla rutkasti enemmän mitä ennen, pottahommat sujuu jo tosi hienosti ja muutenkin Mila on ottanut isoja harppauksia isomman tytön kenkiin. Neidistä on kuoriutunut ihan älyttömän seurallinen tättähäärä, joka juttelee taukoamatta, mutta osaa nykyään myös rauhoittua leikkeihin ihan itsekseenkin. Ihan parasta on huomata miten mahtava mielikuvitus pienellä jo on, ja kuinka erilaisia leikkejä ja touhuja tuo pieni nykyään keksiikään! Kotona homma meneekin nykyään melkein niin että lapsi keksii vanhemmille virikkeitä, eikä toisin päin, miten sen oikeasti pitäisi mennä 😀
Collaritakki // Paul Frank* (saatu blogin kautta Lekmer.fi) – Leggingsit // Lindex
Suoraan sanottuna mua kyllä jännitti tää syksy ihan sikana. Mun koulun aloitus, Milan hoito ja Nikon reissuduunit saivat meidän arjen heittämään ihan täysin häränpyllyä. Kaikki vanhat arkirutiinit saatiin unohtaa, ja rakentaa päivät uuteen uskoon. Uuteen elämänvaiheeseen ollaan kuitenkin kaikki sopeuduttu yllättävän hyvin, ja vielä toistaiseksi ollaan selvitty ilman isompia ongelmia. Rankkaahan tää on usein kun Milan kanssa kaksin vedetään arki, mutta onneksi ajatus siitä, että tää on vaan väliaikaista pitää paletin kasassa. Raastavinta on nähdä Milan isi-ikävä ja kyllä iltaisin kun saa tytön unille kaipuu valtaa äidinkin mielen. Pitkän päivän päätteksi olisi aika ihana kaivautua toisen kainaloon, ja valehtelisin jos väittäisin, että kahden aikuisen voimin arki olisi kevyempää. Mutta niinkuin varmasti moni muukin äiti tietää, että kummasti sitä jaksamista löytyy aina uuteen viikkoon! Onneksi on viikonloput.
Isosti meidän arkea kyllä helpottaa se, että Mila on tosiaan nykyään jo niin seurallinen, eikä ujoudestakaan ole paljoa enää tietoa. Jutellaan paljon, tehdään arkisia juttuja yhdessä, leikitään, luetaan kirjoja ja nähdään kavereita. Nyt ihan parin viikon aikana oon huomannut ison muutoksen siinä, miten Milasta alkaa olla jo ihan oikeasti seuraa, ja se on kyllä aivan ihanaa! Mun pienestä vauvasta on oikeasti kasvamassa iso tyttö jonka kanssa voi tehdä ja kokea päivä päivältä enemmän!
Miten teidän taaperoihin on hoidon aloitus vaikuttanut? Ainahan vaikutukset ei välttämättä ole niin positiivisia, mitä mäkin kyllä jännitin paljon. Entä onko muut huomanneet samaa, että lapsesta on kasvanut selkeästi seurallisempi ja touhukkaampi päiväkodin myötä?
SEURAA BLOGIANI, FACEBOOKISSA, BLOGLOVINISSA JA INSTAGRAMISSA + SNAPCHAT: @ESSIPIECES
Tags : arki, kehitys&kasvu, lapsijutut, MINI´S CLOSET
Koska on tulossa sitä ainakin mun kovasti toivomaa ”meidän päivä” postausta?
Sulla on ihana tyttö ja on kiva nähdä, että arki on lähtenyt rullaamaan! Mun on muuten jo pitänyt kauan kysyä, että koska saat opiskelusi loppuun? Eli siis koska valmistut!
Voisitko tehdä pitkästä aikaa kysymyspostausta ja vastata niihin sitten videolla? 🙂
I feel you! Raksaleskenä menee välillä myös ainakin osa niistä viikonlopuistakin, etenkin illat tuntuu yksin hirmu pitkiltä. Ja rankkaa on arki pyörittää töitä ja huushollia, etenkin nyt kun kääntyy pikkuhiljaa tämä viimeinen raskauskolmannes…
Just keskusteltiin Minin päiväkotitopen kanssa että ollaan sekä kotiväki että siellä henkilökunta positiivisesti yllättyneet miten hienosti neiti on sopeutunut. Ryhmä on mukavan pieni päiväkotiryhmäksi ja sekin toki helpottanut sopeutumista. Se tuo itselle iloa ja voimia, että Mini menee mielellään hoitoon. Meillä on tosin esim pottahommat ottaneet takapakkia joka vähän harmittaa, sen verran iso tuo muutos on ollut mutta tosiaan sitä sosiaalista kehitystä on tapahtunut ja vielä terveenäkin saatu olla!
Näin Nikon tossa parisen viikkoa sitten kun kävelin kotikaupungin keskustassa. Piti oikein kääntyä katsomaan kun niin tutunnäköinen naurava mies käveli ohi ja totesin, että Nikohan se siinä, Teki kyllä mielin potkaista itteäni sen jälkeen. Hullu, mitä mä nyt silleen tuijottelin! Raukka mietti, että mikähän vajakki siihen jäi mulkkaamaan :’D Mutta en kyllä arvannut, että olisi kävellyt vastaan. Anyways, komea mies sulla. Onnen tyttö! 🙂