Kuinka moni on jo ehtinyt tutustua tämän syksyn POMPdeLUXin mallistoon? Itse houstasin muutama viikko sitten meillä Pompin kutsut ja pienen odottelun jälkeen viime viikolla sain meidän tilauksen vihdoin soviteltavaksi. Milan syntymän jälkeen meille on tainnut saapua joka kausi Pompilta tilaus, joten kokemusta merkistä on kertynyt jo reippaan neljän vuoden ajalta. Tällä kokemuksella voin todeta, että hinta-laatusuhde on tosi kohdillaan, eikä meille ole tainnut osua kuin pari reklattavaa tuotetta pari vuotta sitten. Muuten vaatteet ovat täyttäneet aina odotukset ja laatu on ollut priimaa.
Tällä kertaa tilaukseen lähti oikeastaan vain tarkkaan harkittuja sisävaatteita. Tarkoitus oli tilata myös toppaa talveksi, mutta meidän koot oli just hetkellisesti loppuneet kutsujen aikaan ja suunnitelmat niiden osalta meni uusiksi. Mila sai jo itse valkkailla omia juttujaan ja pysyi aika tutulla roosalla linjalla värivalinnoissaan. Tytön vaatekaappi täydentyi kauniilla Gordon mekolla, Colina housuilla ja Kabale neuletakilla. Noelin vaatetilanne taas on tällä hetkellä sen verran hyvä, että tilasin vain supersöpöt Lana lappuhaalarit syksyyn ja Paris pyjamahaalarin.
Mallisto on tänä syksynä todella kiva, niin tyttöjen kuin poikien puolella. Olisihan siellä ollut tilattavaa vaikka mitä molemmille, mutta järki piti pitää päässä ja jäädä odottelemaan vielä aleja muutaman jutun osalta. Tosin toinen tilaus tehtiin vielä vähän kutsujen jälkeen, kun toppavaatteisiin oli tullut onneksi täydennystä, Kerrankin ollaan ajoissa ja lapsille on jo nyt valmiina ekat toppakerrastot talveen. Tää on itseasiassa nyt kolmas talvi peräkkäin, kun meillä mennään Pompin topalla ja suosittelen kyllä lämpimästi muillekin näitä toppia. Puvut kestää kulutusta, säilyvät siistin näköisinä ja ominaisuuksissakaan ei ole valitettavaa. Kanattaa tsekata siis myös ulkovaatteet! Toppavaatteita sovitellaan blogissa vielä vähän lähempänä talvea sitten.
Kokojen kanssa piti hieman arpoa, mutta aika nappiin osuin. Milan vaatteet ovat 116cm, kun tytöllä on pituutta 110cm tällä hetkellä. Noelille taas tilasin 80cm ja about sen mittainen poikakin taitaa tällä hetkellä olla. Lappuhaalareihin tosin poika mahtuisi leveyden puolesta kahteen kertaan, mutta onneksi ne pysyy kuitenkin päällä.
Seuraa blogiani, Facebookissa, Bloglovinissa ja Instagramissa + Snapchat: @essipieces.
Tags : lastenvaatteet, MINI´S CLOSET
Kössi sanoo
Meillä on ollut kanssa Pompin vaatteita jo vuosia käytössä ja vaikka niitä joka vuosi tilaan, täytyy sanoa, että laatu on kaukana priimasta. Reklamaatioita on tehty ja useita ja niiden käsittely ja rahojen saaminen takaisin on TODELLA hidasta. Nytkin tilaamanistani pojan toppahousuista lumilukkojen nepparit olivat jo irronneet ja olivat rikkinäisinä pussin pohjalla ennenkuin ehdin edes pussia aukaista. Reklamaatioita on joutunut tekemään ihan joka tilauskerta. Lisäksi collegemateriaalia olevat vaatteet nyppääntyy todella helposti. Pojan collegehousut ovat olleet lujaa tekoa, mutta vain osa, uudemmat mallistot nekin nyppääntyy heti.
Eli ovat kauniita, mutta laatu on laskenut minusta vuosi vuodelta…
Essi sanoo
No ompa harmi että teillä on noin päinvastaisia kokemuksia. Meillä on tosiaan vaan yhden kauden vaatteista joutunut tekemään reklamaation, mutta ilmeisesti laatu on sitten vaihtelevaa ?
S sanoo
Kauniita vaatteita.
Yksi toive olisi blogiin liittyen eli yritä jatkossa välttää turhia ”lupauksia”. Niitä on ollu paljon. Viime aikoina esim lupasit tietyssä ajassa palauttaa poistetun kotipostauksen ja tehdä postauksen lasten näkymisestä blogeissa. Molemmat ajat milloin ”lupasit/pyrit” ne tekemään ovat jo menneet. Aikaisemmin myös ollut monta juttua minkä sanot tekeväsi tietyssä ajassa mutta sitten et tee. Parempi sitten että et sano mitään aikamääreitä. Eo tarvitse selittää kiireellä.Turhat ”lupaukset” ei oikein tunnu että arvostaa lukijoita. Älä sitten lupaa ja tee milloin ehdit.
Essi sanoo
Kiitos palautteesta! Otan tän nöyrästi vastaan ja jatkossa en tosiaan lupaa ainakaan mitään aikatauluja, sillä niistä on tällä hetkellä vaikea pitää kiinni. Pahoittelen ja koitan panostaa jatkossa enemmän ☺️??
Maja sanoo
Ihanat noi teidän tilaamat vaatteet <3 Meillä lähti ensimmäinen pompin tilaus viikko sitten. Tässä mallistossa oli tosi paljon ihania värejä ja kuoseja! Tilasin kummilapsille joululahjoja ja omille lapsille juhlavaatteita, tytsyvauvalle on esim tulossa (ainakin kuvissa) maailman ihanin röyhelöhame <3 oon kuullu ristiriitaisia juttuja laadusta joten nyt jänskättää millainen paketti sieltä tulee 😀