

Viikko sitten fiilis oli super väsynyt, mutta myös erityisen onnellinen. Takana oli jo toinen pääsiäinen peräkkäin, jonka sain viettää ystävän polttareissa. Tänä pääsiäisenä koettiin ikuisesti mieleenpainuva viikonloppu, jonka aikana mm. naurettiin ehkä enemmäin kuin koskaan reippaaseen pariin vuorokauteen, kilisteltiin rakkaudelle Itämerellä suuren purjeveneen kannella ja tanssittiin Tallinnan yössä melkein aamu viiteen saakka. Ja mikä parasta – mitä ihanimman asian vuoksi, sillä yksi parhaista ystävistäni sanoo tulevana kesänä tahdon!



Polttarit Tallinnassa on mielestäni erittäin hyvä idea. Etenkin nyt tämän kokemuksen perusteella. Meidän polttarisankari oli paitsi maailman iloisin kaikesta kokemastaan, mutta niin taisi olla myös jokainen ”polttarivieraskin”. Toki ei Tallinnakaan mitään ihmeellisyyksiä tarjoa, ellei polttaripäiviä ja ohjelmia olla suunniteltu ja aikataulutettu hyvin. Tästä kyllä suurensuuret propsit K:n kaasoille, sillä koko viikonloppu oli sujuvasti suunniteltu, eikä ollut liian tupattu täyteen ohjelmaa, mutta missään välissä ei myöskään tullut tylsiä hetkiä. Lisäksi nää polttarit oli aivan sankarinsa näköiset.
Koko polttariviikonloppu alkoi perjantaina Jyväskylästä, kun menimme yllättämään sankarin kotoaan aikaisin aamulla. Skumpat poksahti auki aamu kahdeksalta, yllättyneelle ja uniselle tulevalle morsiolle lykättiin pakkauslista käteen ja pienen aamupalan jälkeen hypättiin autoihin ja lähdettiin kohti Helsingin Länsiterminaalia. Sankari pidettiin pimennossa suunnitelmilta, vaikka kovasti hän yritti udella ja tehdä matkan aikana salapoliisityötä määränpään selvittämiseksi. Lopulta saavuttiin satamaan ja siellä odottikin loput polttariporukasta – matka sai alkaa!


Matka Tallinnaan sai spesiaalin alun, kun seurueellemme oli varattu Eckerö Linen Lounge-puolelta oma kokoustila. Kenelläkään ei tuntunut olevan minkäänlaista ennakkomielikuvaa, minkälainen tila on ja minkälainen tarjoilu tilassa on, mutta heti alkuun saatiin yllättyä postiviisesti. Kuohuvaa alkuun, buffet-välipalatarjoilu (joka oli hyvin ruokaisa!) viineineen ja muine juomineen ja oikeasti ihanan lämmin palvelu. Tätä tapaa matkustaa suosittelen erityisen paljon, kun kyseessä on isompi porukka! Lisäksi tilassa meillä oli käytössä musiikkilaitteet ja iso screen – jonka kautta pelattiin mm. Kahoot-visa morsiosta. Matka merellä kului hujauksessa ja pian oltiin perillä.
Tallinnassa ensimmäinen ilta kului majoitukseen tutustuessa ja iltakävelyllä idylliseen vanhaan kaupunkiin dinnerille. Meille oli varattu kolme huoneistoa Koda Stay-asunnoista, ja nämä ”kodat” oli ihan ainutlaatuisen upeita ja vieläpä keskellä kaupunkia. Kodat oli neljälle hengelle, ja yllättävän tilavia ja todella mukavia – ja aamupalatkin tarjoiltiin suoraan mökkiin lähikahvilasta. Myös tätä majoitusvaihtoehtoa suosittelen lämmöllä – tyylikästä ja kätevää majoittumista keskeisellä sijainnilla puitteista tinkimättä!


Perjantai-ilta otettiin suhteellisen rauhallisesti, ja illallisen jälkeen Mini Burger Factoryssa suunnattiin kodille nukkumaan yhdentoista aikaan. Seuraavana aamuna herättiin herätyskelloon ja ennen kymmentä oltiin valmiina starttaamaan niin sanottu pääpäivä. Käveltiin satamaan, jossa meitä odotti suuri purjevene (morsian harrastaa purjehdusta, ja hänellä on miehensä kanssa oma vähän pienempi paatti) ja luvassa oli seuraavat pari tuntia Itämerellä purjehdusretken merkeissä. Keli oli täysin optimaalinen tällaiselle ohjelmalle ja vietettiinkin koko retki kannella istuskellen + kaasot oli järkänneet pari hauskaa ohjelmanumeroakin seilailun oheen.

Veneeltä kipaistiin hakemaan lisää tavaraa matkaan, jonka jälkeen käveltiin keskustaan lounaalle Vapianoon. Keskustasta hypättiin vuorostaan taksien kyytiin ja seuraava kohde oli jälleen morsiolle ylläri – Viimsi Spassa meitä nimittäin odotti ihana kylpylä- ja saunakokemus. Ensin meille pidettiin koko porukan saunarituaali, jonka jälkeen jäätiin nauttimaan Span lukuisista saunoista ja altaista. Tuollainen k18 kylpylä oli hauska kokemus, ja toimisi todella hyvin myös parisuhdereissulla!


Span jälkeen lähdettiin rentoutunein mielin valmistautumaan iltaa varten Kodille, ja nopeasti oltiinkin sitten jo ykköset yllä lähdössä vähän fiinimmin illastamaan ja siitä tutustumaan Tallinan yöhön. Meille oli varattu pöytä Von Krahli Aed-ravintolasta, joka oli todella hieno ja tunnelmallinen. Nautiskelimme porukalla valmiiksi tilatut menut, ja ruokakokemus oli erittäin hyvä. Tallinan hintataso on kyllä tällaisiin juhliin täydellinen – se mitä Suomessa saa samaan rahaan on melko eri luokkaa. Viihdyimme ravintolassa aina sen sulkemisaikaan saakka, eli puolille öin ja siitä jatkoimme vielä iltaa drinkkibaarin kautta yökerhoon, jonka jälkeen vaihdoimme vielä pienempään baari/pubiin, jossa saatiin toivoa omia biisejä ja tanssia aina aamuun asti!

Näiden polttareiden jälkeen voisin melkein toivoa, että omanikin pääsisin viettämään Tallinnassa – niin kohdallaan kaikki oli! Luulempa kuitenkin että kaasoni (joista yksi oli näiden polttareiden sankari, yksi sankarin kaaso ja yksi ystävänä mukana) keksivät jotain muuta mun pään menoksi. Joka tapauksessa täältä nousee molemmat peukut ja varpaat Tallinnalle polttarien viettopaikkana!
Onko teillä muuten ollut minkälaisia polttareita? Tai vähän ”spesiaalimpia” paikkoja, joissa olette polttareissa olleet?
Nyt toivottelen tässä kohtaa jo ihanaa vappua kaikille! <3
x Essi
Seuraa blogiani Facebookissa, Bloglovinissa ja Instagramissa + Snapchat: @essipieces.
Tags : fiiliksiä, matkailu & reissut, polttarit, Tallinna, vinkit&suositukset, ystävät
Kuulosti todella onnistuneilta polttareilta!
Tämä postaus kiinnitti huomioni, koska olen itse kaasona järjestämässä kesän morsiamelle myös Tallinnassa polttareita! Olisinkin kysynyt tuosta teidän pääpäivän drinkkibaarista sekä yökerhosta! Minkä nimisiä paikkoja ne olivat? Meidän polttariporukasta kenelläkään ei ole kovin kokemusta Tallinnan yöelämästä, niin olisi kiva kuulla vinkkiä missä vähän alta kolmekymppisten polttareita viettävien naisten kannattaisi käydä juhlimassa! 😉
Ihanaa kevättä!
Oi teillä on vielä tällainen mahtavuus edessä päin! Mahtavia polttareita teille jo näin ennakkoon ja tsemppiä kaasohommiin – niin ihania juttuja <3 Drinkkibaari oli tosi hauska ja hieman erikoinen Labor - siellä drinkit juotiin mittalaseista laboratorio teeman mukaisesta. Oli todella suosittu paikka selkeästi, ja sellainen nähtävyys jo itsessään. Meidän yökerhovalinta ei mennyt ihan nappiin, kun kukaan ei oikein tuntenut Tallinnan yöelämää. Oltiin sellaisessa paikassa kun Hollywood, jossa soi oikeastaan pelkkä konemusiikki, joka ei ihan meidän makuun ole. Siksi vaihdettiinkin pienempään paikkaan, jossa DJltä saatiin toivoa oikeastaan kaikki biisit. Tuon baarin nimeä en kyllä yhtään muista/tiedä. 😀
Ihanaa kevättä myös sinne <3