Meinasin kirjoittaa, että se on taas maanantai, mutta ollaankin tosiaan jo tiistaissa! Tän postauksen piti tulla ilmoille jo eilen, mutta en enää illalla ennättänyt tätä viimeistelemään. Nyt on kuitenkin taas aika kurkata talon pohjaa tarkemmin. Aiemmin ollaan käyty läpi jo uuden kotimme pohjapiirrustuksesta keittiö, eteinen, arkieteinen ja kodari, sekä meidän vanhempien siipi ja nyt on vuorostaan aika hypätä lastenpuolelle.
Koko pohjan alkuperäinen idea oli se, että haluttiin sijoittaa kaikki yhteiset tilat talon keskelle. Näin mahdollistettaisiin se, että jokaiselle kodin asukille jäisi myös kivasti omaa rauhaa. Tässä onnistuttiin kyllä hyvin ja nyt lapsille tulee taloon käytännössä ihan oma puoli, jossa sijaitsee molempien omat huoneet, sekä huoneiden välissä yhteinen vaatehuone. Vaatehuone mahdollistaa ainakin alkuun sen, että kummankaan huoneeseen ei tarvitse laittaa kiinteitä säilytyskalusteita lainkaan. Leikkitilaan ja lelujen säilytykseen voidaan panostaa näin paljon enemmän ja toisaalta kiinteitä vaatekaappeja voidaan aina lisäillä tarpeen tullen huoneisiin.
Milan huoneesta tuli lopulta melkoisen iso, joten siellä on tulevaisuudessa potentiaalia vaikka mihin huonejärjestyksiä muuttamalla. Se sopisi mainiosti myös työhuoneen ja vierashuoneen yhdistelmäksi, mutta tässä vaiheessa haluttiin sijoittaa lastenhuoneet vierekkäin. Noelin huone taas on aikalailla juuri täydellisen kokoinen lastenhuone, ei liian iso, mutta ei pienikään. Sinne mahtuu sängyn ja lelujen lisäksi vielä just sopivasti kaikkea muutakin kivaa.
Sisustussuunnitelmat ovat aika levällään vielä, mutta Pinterestiin olen toki kerännyt kasan ihania inspiskuvia myös lastenhuoneita varten. Maalit saadaan seiniin nyt vasta tällä viikolla, joten sitten alkaa hahmottua kunnolla miten sävyt näyttäytyvät isoilla pinnoilla. Hankintoja näihin huoneisiin luultavimmin tehdään vasta muuton jälkeen, tosin täytyy meidän hankkia yksi sänky jo ennen muuttoa. Milan tämän hetkinen sänky nimittäin menee muutossa Noelille, sillä poika on nukkunut vielä väliaikaiskodissa pinnasängyssään. Mila onkin toivonut joko talo- tai parvisänkyä – oisko siellä vinkata kivoja?
Tässä vielä muistin virkistykseksi meidän koko talon pohjapiirros, sekä maalisävyt joita lastenhuoneisiin tulee. Eli Tikkurilan Valkoista, Neitoa Milalle ja Noelille Valkamaa.
Tällä viikolla blogiin tulee vielä tuoreimmat kuvaterveiset raksalta, yksi helppo ja herkullinen arkiresepti, sekä pitkästä aikaa myös lasten kuulumisia!
Iloista uutta viikkoa!
x Essi
Seuraa blogiani Facebookissa, Bloglovinissa ja Instagramissa + Snapchat: @essipieces.
Tags : lastenhuone, meidän talo, Milan huone, Noelin huone, pohjapiirros, Rakentaminen, raksa2018, taloprojekti, uusi koti, vaatehuone
Milla Sukhilta sanoo
Ihania inspiraatiokuvia, värejä ja todella käytännöllinen ja kiva pohja. Teidän projektia on ilo seurata, tulee varmasti täydellinen koti.
Essi | piece by piece sanoo
Kiitos Milla <3 ja ihana kuulla, että tätä meidän projektia on kiva seurailla!
Emilia sanoo
Heippa, jos talosänky on mietinnässä, niin kurkkaa meidän EK for kids -sivuille http://www.emiliakarenina.fi/shop. Ota rohkeasti yhteyttä, mikäli haluatte omannäköisen version sängystä, toteutamme myös niitä. Terkuin, Emilia
Essi | piece by piece sanoo
Moikka Emilia! Hei kiitos vinkistä, ompa teillä ihania tuotteita! Täytyy tutustua <3