Voe että miten kiva ilta onkaan meillä takana! Tänään aamulla avattiin yllätyskalenterista luukku josta paljastui teksti – ”Tänään juhlitaan pikkujouluja”. Niin juhlittiinkin, ja puitteet kemuille oli valloittavat, sillä treffaattiin ekaa kertaa koko porukalla Mutsimatskulassa, Paulan, Justuksen ja Jonatanin luona. Uuden karhea omakotitalo, uudella perheystävällisellä asuinalueella nosti jälleen kotikuumetta potenssiin sata. Niin kaunis koti, että ihan kateeksi käy!
Olimme tyttöjen kanssa päättäneet että tällä kertaa kemut järkätään nyyttärimeiningillä, eikä ollut muuten pöllömpi idea tuo. Etukäteen suunniteltiin kuka tuo mitäkin, kuka makeaa ja kuka suolaista – toimi tosi hyvin! Pöytä notkui toinen toistaan herkullisempia tekeleitä. Mä päädyin leipomaan piiiiiitkästä aikaa mun suurinta herkkua, eli juustokakkua. Mihinkään tuttuun ja turvalliseen versioon en päätynyt, sillä tän reseptin kehitin ihan itse. Paria eri ohjetta sovelsin ja päätin jättää liivatteen kokonaan pois, näin syntyi syntisen hyvä suklaapipari juustokakku. Kiinnostaako teitä ohje? Voisin sen melkein postata vielä lähipäivinä, sillä tää oli oikeesti tosi hyvää vaikka itse sanonkin ja ulkonäkökin voi kertoa toista tarinaa. Ihan täydellistä herkkua ja koostumuskin kivempi ilman liivatetta. Suosittelen esim. jouluaaton kahvipöytään lämpimästi!
Ilta kului tutuissa merkeissä. Lapset leikkivät keskenään, äidit juorusi niitä näitä, enimmäkseen tietty bloggaamisesta ja blogimaailman kuumimmista uutisista. 😀 Lisäksi jokainen hommasi lapsiaan kohti pienen paketin, lapset saivat ne sitten itse poimia sattumanvaraisesti isosta korista. Pieni kiva erityisjuttu pikkuisille, ja voi sitä jännityksen määrää minkä huomasi ihan jokaisen tenavan kasvoilta pakettien aukomisen lomassa. Jokainen meistä taisi vetää myös aikamoiset herkkuöverit, lapsia myöten. Milakin veti miehekkäästi varmaan 10 cocktailtikkua, joulutortun ja piparia. Ei paljon iltapuurot kotona maistuneet ennen nukkumaan menoa, no mutta pikkujoulut on vain kerran vuodessa! Kiitos illasta Paula, Evelina, Melina, Laura, Katriina ja tietysti pienet. Nää illat on tosi ihanaa vaihtelua normiarjen keskellä, ootte tärkeitä.♥
Tästä onkin hyvä suunnata kohti huomista, hieman erilaisia pikkujouluja! Iltapäivällä Mila pääsee mummilaan toista kertaa elämässään yökylään ja mä starttaan auton nokan kohti Stadia, kyydissä pari hyvää ystävää. Perillä meitä odottaa liuta lisää ystäviä ja illalla lähdetään kahdeksan hengen mimmijengillä risteilemään. Korkkarit olisi tarkoitus laittaa kattoon! Wihii mä oon niin innoissaan, joten täytyy lähteä tästä unten maille että jaksaa huomenna bailaa 😉 Ja kahden yön päästä saadaan myös jo rakas vihdoin kotiin, ai vitsi, ihanaa!
Good night, sleep tight everybody!
Laura sanoo
ihania kuvia ja ihanat pikkujoulut teillä ollu 🙂
Essi sanoo
Kiitos Laura 🙂 partyt oli kyllä mukavaa vaihtelua normiarkeen!
Emma sanoo
Mua kiinnostaa juustokakun ohje! Salaisuutena voin kertoa, että meikä mandoliini itse oli kassatätinä Prismassa kun kävitte ostamassa aineet ja juustokakkuhulluna leipurina tunnistin heti mitä meinaat tehdä ja siksipä suuntasin ehkä toista kertaa ikinä tänne kurkkailemaan joko ohjetta on tullu haha 😀 samalla myös selasin muitakin postauksia ja taidanpa vihdoin lisätä tämänkin blogin mun lukulistalle! Niin ja Mila on kyllä melko söppänä tapaus <3
Terkuin hullu kyylä kassamuju
Essi sanoo
Kiva kun tulit kommentoimaan, hauskaa että ihmiset tunnistaa täältä blogista :)) Tervetuloa isosti mukaan vaan, toivottavasti jutut kiinnostaa tulevaisuudessakin! Juustokakun ohjeen postaan todennäköisesti huomenna, joten pysy kuulolla. Hihii Mila on <3 Ihanaa joulunalusaikaa sulle!
Melina / Minishow sanoo
Oli huippua taas nähdä, viime kerrasta olikin jo ikuisuus ;D Mulle jäi kauheet himot siihen sun kakkuun, joten reseptiä blogiin ja äkkiä kiitos!
Essi sanoo
Äläpä ;D teitä on aina ihana nähdä! Postaan ohjeen ihan pika puoliin, pakko itekin tehdä sitä taas jouluksi!
Paula / Mutsimatskua sanoo
Heiii, oli ihana iltapäivä/ilta! Pianpianpian uudet treffit suunnitteille! <3
Essi sanoo
Niin oli! Todellakin, ennen joulua on pakko vielä nähdä <3
Nella sanoo
Miutakin kiinnostaa kakun ohje!
Essi sanoo
Heti alkuviikosta tulee 🙂
eevi sanoo
Joo ehdottomasti kakun ohjetta ja pian! 😉 olisi kiva päästä jo ens viikolla kokeilemaan !
Essi sanoo
Joo ma-ti akselilla laitan ohjetta kehiin 🙂
Rakkaudella, Hannele sanoo
Onpa ihanat pikkujoulut teillä ollu! Ja niiin kivat nuo hameet. 🙂 Vieraatkin aika söpiksiä, tykkään.
Miten muuten onnistut ottamaan näin ihanan valoisia kuvia näin pimeässä? Hyvä sinä!
<3 Hannele
http://www.rakkaudellahannele.fi
Essi sanoo
Oli ihanat kemut, ja noi pikkuvieraat on aina etenkin niin söpöläisiä yhdessä leikkeineen <3
Öö täytyy sanoa että Paulan luona on ihan älyttömän hyvät valaistukset kuvaukseen, mutta mä myös kuvaan nyt automaatilla jossa voi säätää helposti kirkkauksia kuviin 🙂
suvii sanoo
Kakun ohje kiinnostais! 🙂
Essi sanoo
Huomenna tai tiistaina postaan sen 🙂