Tästä joka syksyisestä vietistä mainitsin jo makkaripostauksen yhteydessä. Nyt se nostaa jo entistä voimakkaammin päätään ja insipiraatiota löytyisi vaikka muille jaettavaksi. Voisiko joku taikoa meille yhden lisähuoneen tähän asuntoon ? Lastenhuone on tän hetken suurin haave, vitsi mien olisi ihanaa päästä sisustamaan pienen tytön huonetta ! Tekisi muutenkin mieli vaihtaa järjestystä jokaisessa huoneessa tai jopa pistää kaikki uusiksi, vaikka siihen ei olisikaan tarvetta ! Mutta kun tekee niin kovasti mieli.
Viikonloppuna käytiin pyörimässä huonekalu- ja sisustusliikkeissä, aikeissa oli ainoastaan ostaa uudet peitot ja tyynyt vanhojen kulahtaneiden tilalle. Perinteikkäästi mukaan kuitenkin tarttui vähän muutakin pientä kivaa.
Nää Ikeaholistit on taas parin viikon päästä lähdössä käymään lihapullilla. On meillä tällä kertaa ihan oikeasti tarvekkin, meidän täytyy käydä hakemassa makkariin toinen valkoinen Malm-lipasto. Makuuhuoneeseen tarvitaan telkkaritaso ja nuo lipastot toimivat sellaisena kun talouteen tulee toinen televisio, ikävä kyllä. Tähän ei oltais haluttu mennä, sillä monet kaverit ovat varoitelleet siitä että kun hommaa telkkarin makkariin niin voi hyvästellä parisuhteen. Onko kokemuksia ? Mutta nyt kun Niko hommasi kanavapaketit millä näkee kaikenmaailman lätkäpelit JOKA ILTA, niin päädyttiin siihen että makkariin muuttaa myös telkkari että mä saan kattoo välillä jotain muutakin. Saa nähdä mitä muuta Ikeasta tällä kertaa tarttuu mukaan, sillä voin vaikka lyödä vetoa että kotiin ei tulla pelkän lipaston kanssa ! Kokosinkin kollaasin Ikean nettisivuilta mitkä tuotteet on ehdolla löytämään tiensä meidän peräkonttiin tuolta reissulta.
Hei perjantaihin asti on vielä aikaa laittaa kysymyksiä NIKOLLE !
kuvat lainattu, www.ikea.fi
Anonymous sanoo
Ei meillä ainakaan parisuhde ole kärsinyt yhtään siitä kun toinen telkkari on makkarissa… eipähän tule sitä pientäkään kismaa kun toinen ei halua kattoa erilaisia äitejä ja toinen ei halua katsoa auto-ohjelmia.. 😀
Essi // Pieces of Miracles sanoo
No tuo on kyllä totta 😀 ehkä nuo kaveritkin on puoli läpällä tota heittäny.. mutta on siinä varmaan pieni totuudenjyväkin kun arkisin etenkin ne yhteiset hetket vietetään telkkarin ääressä !
Anonymous sanoo
Meillä on toinen tv makkarissa, mutta eipä sitä ole enää ainakaan iltasin tullut katselua, sen takia että tyttö nukkuu samassa huoneessa meidän kanssa kun on vain 1 makkari. Alkuun kun tyttö oli pieni (muutaman kuukauden ikäinen), niin tuli vielä iltaisin sitä siellä katseltua, mutta aika nopeasti kyllä haluttiin rauhoittaa huone tytön unille. Meillä ollut aina aika hyvä rytmi tytöllä, mennyt nukkumaan hyvin ja nukkunut yönsä myös. Nyt 1v4kk ikäisenä menee viim. klo 20 nukkumaan, joten silloin viimeistään sammuu myös makkarin tv…
Essi // Pieces of Miracles sanoo
Näin se tulee varmasti meilläkin olemaan, ei se telkkari missään nimessä makkarissa enää ole auki siihen aikaan kun tyttö on unilla 🙂 Milallakin kun rytmit on pikku hiljaa muodostunut, 8-9 aikaan mennään unille… Saa nähdä onko sillä sitten loppu peleissä edes suurta virkaa siellä, mutta ompahan ainakin mahdollisuus katsoa välillä myös eri ohjelmia.
Anonymous sanoo
Minä haluaisin telkkarin mielummin keittiöön, niin voisi touhutessa katsoa (tai ainakin kuunnella) telkkaria. Ihania juttuja oot bongannut Ikeasta, varsinkin toi ilmapallomobile on tosi suloinen. 🙂
Essi // Pieces of Miracles sanoo
Se olis kätevä ! Mutta meillä on keittiö yhteydessä olkkariin joten meillä ei toimi :/ Eikö ookki, meillä ei vielä mobilee ole niin ajattelin tuon hankkia kun on niin edullinen ja vielä super söpö !! 🙂
Anonymous sanoo
Voisin myös kotiuttaa tuon sun kollaasin ihanuudet meille !! taitaa olla aika samanlainen maku, teidän makkarikin oli niin nätti 🙂
Essi // Pieces of Miracles sanoo
Niin taitaa olla ! Hauska juttu, kiitos :))
Heidi sanoo
Meilläkin on toinen TV makkarissa, mutta tämä on vain helpottanut elämäämme! enää ei tarvitse riidellä kumpi katsoo MTV:tä tai TV2:n ohjelmia ja tulen itse aina katsomaan makkarin pienemmästä ja huonommasta telkkarista, niin poikaystävä kiittää. 😀
Essi // Pieces of Miracles sanoo
😀 taitaa olla aika tapauskohtaista tää miten toimii missäkin suhteessa !
ssussuu sanoo
Hei, Pikku vinkkinä! Sain juuri hetki sitten ikealta sähköpostin lokakuun tarjouksista ja malm-lipasto on lokakuun tarjouksena valkoisena =) Oletko ikea family jäsen? Tietääkseni täytyy olla niin saa sitten nuo jäsenkirjeet aina joka kuukausia sähköpostiin! Siellä on tosi kivoja tarjouksia, Suosittelen =))
Essi // Pieces of Miracles sanoo
Kiitos muistutuksesta ! 🙂 Huippua jos tuo lipasto sattuu olemaan just nyt tarjouksessa ! Family jäseniä ollaan mutta nuo mailit taitaa mennä vanhaan sähköpostiin missä tulee käytyä TODELLA harvoin..täytyy päivitellä tietoihin uus maili niin tulee perille !
rosalienism sanoo
Meillä oli vanhassa isossa asunnossa makkarissakin tv. silloin se oli kätevä kun mies tekee kolmivuorotyötä niin tvstä oli seuraa ja turvaa kun oon niin vainoharhanen, mutta muussa tapauksessa siitä ei ollut muuta kuin haittaa nimenomaan parisuhteelle. Nytkun muutettiin pienempään asuntoon niin toinen tv jäi onneksi pois. Enkä sitä enää haluaisi takaisin. Mutta niinkuin sanoit niin on varmaan aika tapauskohtasta. 🙂
Ja meilläkin on pari noita malm lipastoja ja tykkään kyllä. me saatiin vielä todella halvalla joskus kesällä(?) kun oli tampereen ikean synttäritarjouksena muistaakseni vain 39 tms.
Essi // Pieces of Miracles sanoo
Niinpä ! Saa nähdä miten meillä toimii 🙂
Oi oottepa löytäny halvalla ! ne on kyllä nättejä, yksinkertaisia ja ajattomia !
Anonymous sanoo
Postausehdotuksena, minua kiinnostaisi teidän arki rutiinit 🙂 mihin aikaan Mila herää? Mitä yleensä teette yhdessä? Mihin aikohin nukutaan päiväunia? Montako kertaa päivässä? Vaunuissa vai sisällä? Minkä väliajoin syödään? Monelta menee nukkumaan? Mihin aikoihin syö yöllä? Mitä Taitoja jo osaa? Eli yleisesti päivistänne ja rutiineista 🙂
Essi // Pieces of Miracles sanoo
Noniin, tällänen postaus on ollut täällä mielessä toteuttaa ja nyt kun siitä tuli ihan erillinen toive niin tartun toimeen ja postailen meidän rytmeistä pian ! 🙂
Jenni O sanoo
Meillä on toinen tv vierashuoneessa, epäilen että keskustelu sen päätymisestä makkariin olis ollut edessä, ellei tuota vierashuonetta olis olemassa.. Sun Ikea-listalla on paljon samoja, mitä meiltä löytyy kotoa ja melkein kaikki loput on itselläkin ostoslistalla 😀 Tuo ilmapalloeläinmobilehässäkkä oli meillä ainakin ihan menestys, se roikkuu vieläkin vaipanvaihtopisteellä ja jaksaa edelleen viihdyttää, vaikka tyttö on jo yli vuoden 🙂
Essi // Pieces of Miracles sanoo
Hahaa, hauskaa, sielläkin sitten aika sama maku mitä täällä 😉 joo no tuo mobile on sitten ehdottomasti otettava matkaan ensi viikonloppuna kun kerran teilläkin toimii !
Anonymous sanoo
Onko tämä malm lipasto oikeasti niin hutera että pitää seinään kiinnittää?:D Ikean sivuilta luin tuotekuvauksesta, että pitäisi. Haluaisin kyseisen lipaston, mutta en rei’ittää seinää 😀
Jenna / with all my love sanoo
Sattumalta löysin blogiii ja saat uuden lukijan 😉 Kivoja ikean juttuja, joista osa meiltäkin löytyy!