Ajattelin kirjoitella vaihtelun vuoksi vähän negatiivis sävyisemmän postauksen, näiden yltiö
positiivisten ja lässynlässynlää tekstien vastapainoksi. Katotaanpa miten onnistun.
Aiheena on siis raskaus oireet, joita tällä mammalla on kyllä ollut yllin kyllin. Nikon sanoin,
”Sä oot kyllä käyny kaikki raskauden oireet läpi, etkä minkään helpoimman kaavan kautta.”.
Ensinnäkin koko raskaus kävi ilmi näiden alkavien oireiden takia.
Epäilykset heräsi 24/7 pahoinvoinnin ja lämmön nousun vuoksi.
Testi tehtiin ja raskaana oltiin jo raskausviikolla 5, pari päivää testin tekemisestä paras
kaveri olikin jo vessanpönttö. Uhh, kropassa menee ihan kylmiä väreitä kun mietinkin
tuota aikaa kun mikään ei pysynyt sisällä. Noina viikkoina pilattiin moni lempi ruoka..
Tätä puklailua mulla kesti lähes rv14 saakka, ja se alkoi jo rv6, joten muutama viikko
siinä tuli voitua melko huonosti. Huhhu, onneksi tuo on taakse jäänyttä elämää,
tosin silloin se tuntui ihan loputtomalta…
Jatkuvan pahoinvoinnin myötä tuli hyvin äkkiä kuvioihin myös aivan lamaannuttava
väsymys, joka on kyllä jäänyt kuvioihin oksentelun loppumisen jälkeenkin..
Ei tosin aivan niin voimakkaana. Edelleenkin voisin nukkua lähes kellon ympäri, johtuen
varmasti nykyään myös unettomuudesta sillä öisin on entistä vaikeampi löytää nukkuma
asentoa jo kasvaneen mahan kanssa.. Onneksi kuitenkin pikkuhiljaa ollaan päästy jo
paljon energisempään keskiraskauteen ! Tuo ensimmäinen kolmannes meni ihan
kuin jossain sumussa, nyt jälkikäteen ajateltuna..
Viime kuukausien aikana Niko on varmasti useaan otteeseen miettinyt
millaisen hormoonihirviön kanssa elää nykyään. Mielialan vaihtelut ei paljon aikaa
ja paikkaa katso. Välillä kyllä ihan sääliksi käy toista kun tää neiti saattaa ruveta mököttämään
täysin syyttä suotta. Toisaalta positiivistä on se että mitään itkupotkuraivareita ei meillä oo
kertaakaan vielä nähty ja toivottavasti jää näkemättäkin. Mökötys ja itku ovat vain
normaalia herkempiä esiintymään tässä taloudessa, tosin niitä tasoittaa myös ylenpalttiset
rakkaudentunnustukset ja onnellisuuspuuskat.
Ensimmäisten kuukausien aikana astui myös iho-ongelmat peliin.
Minulla on aina ollut tosi hyvä kuntoinen iho, teini-ikä selvittiin finneittä ja ensimmäinen
kunnon finni tuli vasta 20-vuotiaana ja senkään jälkeen ei ole naama näpyillä kummemmin ollut.
No tähän asiaan saatinkin muutos raskauden myötä, naama kukki kuin kukkaketo ja talven
pakkasten myötä siihen yhdistyi kuiva ja hilseilevä iho. Jes. Aikamoinen kombinaatio.
Marraskuussa luovutinkin jo meikkien osalta, sillä ne eivät ainakaan hyvää tälle
naamarille tehneet. Nyt on ollut käytössä ainoastaan ripsiväri, kulmakynä ja huulikiille.
Kaiken maailman voiteita, kuorinta-aineita ja öljyjä on kokeiltu ja laihoin tuloksin.
Joulukuussa saatiin vielä kaupan päälle raskauden puhkaisema atooppinen ihottuma, jota
löytyy jo vähän sieltä sun täältä ympäri kroppaa. Tää ihon huononeminen on ollu kyllä kova
kolaus mun itsetunnolle, mistään raskauskiloista tai muista ulkonäöllisistä asioista en oo mieltäni
pahoittanut tai kummemmin vaivannut, mutta tää on kyllä ollut aika kova kolaus,
kun iho on aina ennen ollut hyvän näköinen ja pehmeä kuin vauvan pylly.
![]() |
Atooppista ihottumaa, käsissä poskissa ja muuaalla kropassa. |
Onko kellään hyviä niksejä saada tuo atooppinen ihottuma kuriin ? Anyone ?
Mä nyt kerron asioista ihan niiden oikeilla nimillä, toivottavasti te lukijat ette ole ihan herkkähipiäisiä.
Yks lemppari oire on myös ollut tää aivan ihana ummetus. Tätä oiretta tuskin tarvii
avata tän enempää vaan kaikki jotka siitä on itse kärsineet ja muutkin varmasti tietää
tasan mistä on kyse. Levolac ja sääntö ”älä kulje vesihanan ohi juomatta” on onneksi
tuoneet pientä apua tähän vaivaan.
Nivelten löystyminen ja selkävaivat ovat nyt uusimpia oireita. Kasvava maha
ja huonot uniasennot ovat varmasti suurimmat syyt näihin. Olen harkinnut imetystyynyn
hommaamista jo nyt raskausajalle, sillä monella on kuulema ollut siitä apua hyvien uniasentojen
löytämiseen. Toki olen jo perus tyynyillä yrittänyt saada apua asetoon mutta eihän siitä oikein
mitään tule kun ne lentelee yön aikana mihin sattuu ja jatkuvasti herää korjaamaan asentoa.
Lantion löystymisen vuoksi on paikat ruvennu naksumaan, kuten nivuset ja lonkat.
Viime viikolla tunsin itseni kyllä kuin eläkelläis mummoksi kun lonkka oli parina aamuna niin kipeä
ettei pystynyt edes kunnolla kävelemään.. Onneks sentään oon säästyny vielä housuun pissaamiselta ! 😀
Normaali tilassa kärsin lähes kuukausittaisesta migreenistä, joskus sitä on useamminkin.
Tää raskaus on vienyt kyllä tuon sairauden hetkellisesti pois,
päänsärkyä kyllä on edelleen ja usein, mutta onneksi migreenikohtaukset
ovat pysyneet poissa. En tiedä miten niistä selviäisi ilman lääkitystä, sillä raskaana
ei paljon Panadolia vahvempaa saa vetää.
Oudot unet ja painajaiset, on mielestäni myös aika ikävä ”oire”. Uni on niin
mielettömän levotonta ja painajais öinä tulee usein herättyä. Tosin onneks
en oo meidän taloudessa ainut joka kärsii näistä, sillä Niko kärsii tästä raskaus
oireesta myös. Ei kuitenkaan niin voimakkaasti kun minä, mua on jouduttu herätteleenkin
usein kun olen ollut niin vaikeana, pyöriny sängyssä, ähissy ja puhissu ja jopa itkenyt unissaan.
Kyllä tuo raskaus voi vaan vaikuttaa niin moniin asioihin, jännää.
Tässä nyt suurimmat ja ikävimmät oireet, tulihan niitä aikamoinen lista ja jotain
varmasti jäi mainitsemattakin. Saa nähdä saako nää oireet jatkoa vielä
tulevien kuukausien aikana. Toivottavasti ei, tässä on jo ihan riittämiin.
Oi jospa viimeinen kolmannes toisi sen kaivatun,
raskaushehkun ? ♥ ..vai onkohan sitä edes olemassa..
♥ Essi
15 Comments
Tänään se tulee, tän blogin ensimmäinen vaate-postaus.
Tää aihe rupeaa nimittäin olemaan aika ajankohtainen juttu muuttuvan kropan ja
kasvavan masun kanssa.
Mulla ei koskaan oikein ole ollut mitään erityistä tyyliä, mutta legginssien nimeen
oon vannonut teini-iästä lähtien. Mukavat jalassa, ei purista eikä kiristä mistään kohtaa.
Toisekseen en oo koskaan löytänyt niitä ”täydellisiä farkkuja” mun kropalle,
levee lantio ja lättänä pylly, sellaselle vartalolle ei vissiin ole olemassa hyvää mallia,
missä housut ei lököttäis pyllyn kohdalta. Siispä mä oon tyytyny tähän ”helppoon”
ratkaisuun eli legginsseihin ja tregginsseihin. Nyt raskauden aikana uus kova
sana on ollu myös sukkahousut, ai että miten mukavat jalassa.
Viikko sitten sain tosiaan kaveriltani parit mammafarkut, mihin olen kyllä yllättävän
tyytyväinen. Tosin sama ongelma niidenkin kanssa on, lököttää pyllystä..
Pukeutumisen suhteen mulla on yleisestikkin motoksi muotoutunut,
”mukavuus ennen kaikkea”, etenkin nyt raskaana.
Äitiysvaatteita en ole ostanut vielä lainkaan, lukuunottamatta noita
saamiani farkkuja. Yritän myöskin pärjätä mahdollisimman pitkään
ostamatta mitään, sillä vaatekaappini koostuu muutenkin joustavista ja
vähän väljemmistä vaatteista, joten vielä ainakin on masu mahtunut normi
kuteisiinkin. Tosin onhan tässä vielä 4kk masun kasvatusta edessä, että voi olla
että jotain paitoja, legginssejä ja sukkahousuja joutuu vielä shoppailemaan.
Äitiysvaatteista myös kiskotaan aivan hirveitä summia,
olen löytänyt jo muutaman kivan verkkokaupan missä voisi
ollakkin jotain mun mieleen mutta sellasia hintoja en ikimaailmassa
maksaisi vaatteista joiden käyttöikä on niin minimaalinen.
Joten tässäkin asiassa saa turvautua tarpeen tulleen tuttuun ja turvalliseen H&M:n
valikoimaan jossa hinta&laatusuhde on kohdallaan ja vaatteetkin ihan kivoja.
Mitenkäs teillä muilla odottavilla, oletteko jo turvautuneet mammavaatteisiin vai pärjänneet
vielä tavallisilla vaatteilla ? Jos olette jotain mammakuteita ostaneet niin mistä ?
Tässäkin asiassa olis kiva saada vinkkejä jos ootte tehneet löytöjä.
♥ Essi
Siirappia luvassa. Mä oon taas jossain raskausvauvataivaassa.
Eilisen päivän, illan, tän aamun ja päivän oon viettäny leikkien,
leikkien mun oman pienen vauvan kanssa. ♥
Leikki menee näin, kun huomaan että pieni on hereillä painan hellästi
mahaa siitä kohtaa missä tunnen vauvan olevan, hetken päästä pieni pukkaa
koivellaan tai pyllyllään siihen samaan kohtaan niin että sen tosissaan näkee. ♥
Tän leikin lomassa kyllä unohtuu ”pikku” selkäsäryt ja muut ei niin positiiviset raskausoireet.
Niko ei ollu ennen eilistä edes päässyt kädellä tuntemaan vielä vauvan liikkeitä,
mutta saikin sitten nähdä myös kun ”Taito” myllerti masussa. Kuinka vaikuttunut
se oli, hymy levis korviin asti ja se sen ilme. Siitä tulee niin maailman paras iskä. ♥
Ja mä oon taas niin ihanan ällöttävän onnellinen tästä raskaudesta. ♥
Nyt mä rupeen kahvin keittoon sillä äsken soi puhelin, ja siellä oli
Sarkku, (toinen tuleva kummitustäti) se on tullut Jyväskylään Helsingistä
ja ilmoitti että tulee Moonan, Pikku-Mimon ja Kiiran kanssa kylään.
Hihhei eli molemmat kummitätskyt tulee yhellä kertaa.
Rentouttavaa viikonloppua kaikille !
..yritän kovasti huomenna pitää nörtitömän päivän joten palataan sunnuntaina !
♥ Essi
Hyvää ystävänpäivää kaikille teille ihanille !
♥ ♥ ♥
Faktahan on se että tää päivä ei meillä oikeesti eroa kummoisesti muista päivistä.
Ehkä vähän extra hellyyden osoituksia mutta kukista tai suklaista ei oo tietoakaan.
Ainakaan vielä..Eli vähän menee kyllä tuon alapuolella olevan kuvan mukaan.
Mutta mulle kyllä riittää hyvin tuo pelkkä muru jonka kainaloon illalla käpertyä.
Sen verran spessu päivä kuitenkin on että yllätän Nikon illalla mokkapaloilla,
edes jotain pientä kivaa siis. ♥
Poks poks poks ! Taas uus viikko täynnä, 23+0 jo !!! ♥
![]() |
rv23+0 ♥ |
Pieni piti tossa tunti sitten ekaa kertaa sellaiset jumpat että näky ihan mahan
ja vaatteiden läpi liikkeet. Täytyy kyllä sanoa että oli melko friikki fiilis sitä
katsellessa, maha näytti siltä että nyt sieltä joku yrittää tosissaan tulla läpi !
Taas paljon todellisempi olo jotenkin kun näki että siellä liikutaan,
pieni kasvaa ja voimistuu päivä päivältä. Ihanaa. ♥
Mihin me enää neuvoloita tarvitaan kun meillä on älypuhelimet ja sovellukset ? |
Nyt mä rupeen leivontahommiin ja toivotan teille kaikille
myös ihanaa ystävänpäivän iltaa !
Nauttikaa ystävistä ja rakkaistanne. Pus. ♥
♥ Essi
Kaksi sanaa. Pakko saada. ♥
Näitä oon aina ihaillut, jo kauan ennen kuin omasta pienestä oli vielä mitään hajua.
Pienen pienet conut. Onko olemassa edes mitään söpömpää. Oi ja voi.
Vauvahan ei ihan hirveesti kenkiä tuu tarvitsemaan ennen kun oppii kävelemään, ja siihenhän menee aikaa. Mutta onhan nää pakko saada edes makkariin pinniksen viereen vaikka pelkäksi koristeeksi.
Kun osais vielä päättää värin. Vai pitääkö hommata suoraan kolmet ?
Kun osais vielä päättää värin. Vai pitääkö hommata suoraan kolmet ?
Pitää alkaa tosissaan surffailemaan ja etsimään verkkokauppoja mistä näitä sais tilattua edullisimmin.
Ebaytä taidan kokeilla ekana.
♥ Essi
kuvat: www.google.com & www.weheartit.com
Hei kuinka ihanaa että tänne on ilmestynyt paljon uusia lukijoita ! ♥
Blogin pääpointtinahan on päiväkirjan pito ennen kaikkea itselle ja se että perheeni
ja ystäväni pysyvät perillä meidän kuulumisista ympäri suomen ja maailman, mutta silti
minusta on mielettömän mukava huomata että myös muut ovat löytäneet blogini.
Mieltä lämmittävät ihan yhtä paljon ellei enemmänkin ”tuntemattomien” kommentit teksteihin,
ja minusta on ihanaa jakaa mielipiteitä ja keskustella saman henkisten ja samassa
”tilassa” olevien ihmisten kanssa. Bloggaaminenhan on myös oiva tapa löytää
uusia ystäviä ja tuttavuuksia, näin olen kuullut. Toivottavasti viihdytte matkassa mukana
ja jokaisesta kommentista mitä jätätte olen aidosti iloinen, jatkakaa samaan malliin niin
voidaan saada jopa hyviä höpinöitä yhdessä aikaan eri aiheista !
Toivotan teistä jokaisen erittäin lämpimästi tervetulleeksi mukaan,
niin uudet kuin vähän vanhemmatkin. ♥
niin uudet kuin vähän vanhemmatkin. ♥
P.s. Tänään on onneksi jo parempi päivä tuon masutauteilun osalta, Niko rupee
olee taas elävienkirjoissa ja pöpö ei oo edelleenkään iskeny muhun..
Puuta koputtaen voi siis jo varovaisesti huokaista helpotuksesta, kerrankin
meillä kävi hyvä tuuri ja päästiin melko vähällä tän taudin suhteen. Jes.
olee taas elävienkirjoissa ja pöpö ei oo edelleenkään iskeny muhun..
Puuta koputtaen voi siis jo varovaisesti huokaista helpotuksesta, kerrankin
meillä kävi hyvä tuuri ja päästiin melko vähällä tän taudin suhteen. Jes.
Meille tuli eilen ei niin mukava vieras kylään, nimittäin aina niin ihana N O R O.
Onneksi mä en oo alkanu vielä puklailee. Toivottavasti mä säästyisinkin tältä taudilta kokonaan,
sillä sain kyllä ihan tarpeekseni halailla pönttöä alkuraskaudessa kun kärsin pahoinvoinnista
sinne rv14 asti lähes 24/7. Hyhhyh.
Näissä merkeissä on meillä tää päivä menny..
Eilen illalla ihan yhtäkkiä Niko rupes voimaan tosi pahoin,
heikko, kuumeinen ja todella huono olo iski täysin yllättäen. Muru ei sitten illalla
paljoo muuta tehnyt kun nukkunut ja ravannut vessassa. Voi reppana.
Tää päivä on menny samalla kaavalla, varovasti saanu lasin mustikkakeittoa ja
vähän vispipuuroa menemään alas ja pysymään sisällä.
Mahatautia on ilmeisesti nyt tooosi paljon liikkeellä kuuleman mukaan. Ilmeisesti myös tarttuu
hyvin helposti, joten ei voi muuta kun toivoa että ylenpalttinen käsien pesu pitää tuon taudin
loitolla musta..Peukut pystyyn ! ..eipä tarvii paljoo pussailla ennen kun on herra terve.. hö..
Jännä nähä miten mä kestän sit kun bebe sairastuu ekaa kertaa ? On nimittäin tosi vaikee
kattoo vierestä kun Niko on oikein kipeä. Voi kamala kun voin vaan kuvitella miten hirveetä
se on sitten kun oma pieni lapsi on kipeä.
Nyt mä teen potilaalle mahalääke juomaa jonka pitäs helpottaa. Siihen tulee
0,5l vettä ja 0,5l appelsiinimehua, joukkoon sekotetaan puolikas teelusikallinen suolaa.
Pitäisi kuulema toimia yhtä hyvin kun apteekin kalliit lääkejuomat. Katotaan miten toimii.
Essi
Täällä ollaan melko syvällisissä fiiliksissä, jopa järkyttävän onnellisissa sellaisissa. ♥
Niko lähti ulkojäille kaverinsa kanssa, ja mä olen viettänyt sen ajan haaveillen ja kuvitellen tulevaa.
Tää raskaus ja tuleva äitiys tekee mut mielettömän onnelliseksi, tällästä onnea en aiemmin
tiennyt olevan edes olemassa. Kaikkien pitäisi saada kokea tälläiset tunteet.
Olen oppinut arvostamaan äitiyttä ihan eritavalla nyt raskausaikana. Jokainen raskaus on etuoikeus,
ja ennen kaikkea lapsi. Se on lähes jokaisen ihmisen haave jossain vaiheessa elämää ja moni pitää
omaa lastaan elämän tarkoituksenaan. Sitähän se on. Aina olen ollut varma että omia lapsia joskus
haluan ja maailma lähes tulkoon romuttuisi jos minulle tultaisiin kertomaan etten omaa lasta voi saada. Tottakai adoptio olisi myös vaihtoehto ja uskon että adoptoitua lasta voi rakastaa täysin kuin omaa,
mutta myös raskaus ja odotus on ollut sellasia asioita jotka ehdottomasti haluan elämässäni kokea
ja myös se kovin pelätty synnytys...joka muuten alkaa pelottamaan ja jännittämään päivä päivältä enemmän mitä lähemmäs se tulee.. Joillain ihmisillä tämä suurin haave jää ikävä kyllä täyttymättä kokonaan, pahimmassa
tapauksessa mitkään hoidot ja pitkä yritys eivät tuo toivottua tulosta ja raskaaksi ei tulla
vaikka kuinka yritetään syystä tai toisesta. Olen lukenut monia sydäntä raastavia juttuja tälläisistä
pareista, mutta siinä vaiheessa se asia on vain käsiteltävä ja keksittävä uusi täyttävä asia elämään,
vaikka siinä vaiheessa se varmasti tuntuu täysin mahdottomalta. Juuri näitä tarinoita luettuani
olen tajunnut sen kuinka suuri lahja ja etuoikeus tämä tuleva pieni ihminen on. ♥
Meidän tuleva vauvantuoksuinen kesä ei tosiaan ollut millään tavalla suunniteltu, mutta
nyt en vaihtaisi tätä tilannetta mistään hinnasta mihinkään. Nyyttiä odotetaan kuin kuuta nousevaa
ja tää pieni on halutuin asia mitä me ollaan koskaan osattu edes haaveilla. Sitä odottaa niin suuri määrä rakkautta ja rakastavia ihmisiä. Pieni ruttuinen, ihanan tuoksuinen pienen pieni ihmisen alku jolle kaikki maailman asiat ovat ihan uutta saapuu todella mullistamaan ja täydentämään meidän maailman kesällä.♥ Keskiviikkona arvioituun saapumis aikaan on enää tasan 4 kuukautta. Maltan tuskin odottaa.
Tiedän että vanhemmuus ja äitiys ei ole aina, ei edes lähes aina välttämättä ruusuilla tanssimista vaan
todella rankkaakin ajoittain. Mutta se maailman suurin rakkaus, äidin rakkaus on asia mitä odotan eniten.
Mun sydän pakahtuu jo nyt ajatuksesta kun saan oman pienen ensimmäistä kertaa rinnalleni. ♥
Tuota videoo oon fiilistelly jo parin kuukauden ajan, joka kerta se saa mut kyyneliin kun mietin että
melko pian Niko saa jo kuvailla näitä hetkiä meidän pienestä. ♥
Mä jään herkkistelemään näitä vauvavideoita ja kuvia, teille muille toivotan ihanaa sunnuntaita !
Essi
kuvat http://pinterest.com/
Tänään käytiin siis vaunujen koeajo-reissulla Baby Stylessä.
Hieman meinas tälle pariskunnalle tulla kiire, sillä uni maistui vähän liiankin hyvin ja heräiltiin
vasta varttia vaille 1. Hups ! Niko kiskas sellaiset kevyet 14h yöunet, herralla
pienet univajeet vissiin päällä. Hyvin kuitenkin ehdittiin vaikka liike meni jo klo. 15 kiinni,
tosin tarkoitus oli käydä myös Lastentarvikkeella mut se nyt skipattiin kun ei
oltais millään keritty ku ne laittaa putiikin kiinni jo 14.30.
Baby Stylessä saatiin kyllä hyvää palvelua melkein heti, kun pieni hetki oltiin pyöritty siinä
vaunuosastolla. Vähän testailtiin vaunuja ja pian kyllä jo huomattiin että ainakaan ABC Desingin (399e)
vaunut eivät ole meitä varten. Olivat tosi kömpelön oloiset ja muutenkin vähän rimpulat kun vertasi
Brioihin. Jovi Airit (459e) myös luettiin pian pois vaihtoehdoista sillä kankaat olivat Nikon sanoin vähän ”telttamaiset”, vaikka olikin kivoja värivaihtoehtoja ehkä eniten verraten muihin merkkeihin. Brion uusia
Kombeja siinä sitten pisimpään käytiin läpi, sillä tykästyin tuohon malliin jo käytettynä versiona. Baby
Stylessä Kombit ovat nyt alessa 549e (norm. 695e) helmikuun ajan, ja tosiaan ihan -13 vuoden malli vielä !
Itse siis väärin aiemmin kirjoitin että nuo tarjous vaunut ovat -12 mallit mutta positiivisenä uutisenä ihan
tuoreinta huutoa. Näihin siis saa myös lisävarusteena adapterin jolla voi liittää tietyt turvakaukalot
vaunun runkoon kiinni, jolloin yhditelmistä tulee ns. ”travel system”. Tuo adapteri kustantaa 55e
ja edullisin turvakaukalo + jalusta paketti on Brion Primo kaukalo(169e). Eli koko
paketin hinnaksi tulisi 773e, joka on kyllä erittäin hyvä hinta kun se sisältää oikeastaan kaiken
tarvittavan ja vaunut kun ovat ovh. hinnaltaan jo 695e. Periaatteessa päätös on siis tehty, eli
tän kuun aikana meille muuttaa ihka uudet Brion Kombit. Päädyttiin näihin uusiin myös sen takia että
tarkoitus ei ole heti näitä pistää eteenpäin yhden lapsen jälkeen vaan vaunut säilötään sitten mahdollista
kakkosta varten. Käytetyissä Brioissa mitä meille tarjottiin ei käytännössä ollut mitään vikaa, eli
jos oltasiin päädytty käytetyt ostamaan niin nuo oltais ehdottomasti otettu. Iso vaikutus päätökseen
oli myös se että Brion vanhaan runkoon tuota adapteria turvakaukalolle ei saa.
![]() |
Brio Kombi 2013 |
![]() |
Brio Kombi, kova kantokoppa |
![]() |
Brio Kombi, Travel system (kuvat; www.babystyle.fi) |
Väri vaihtoehtoja on kolme, harmaa-deep ocean (kuvissa), harmaa-violetti ja mustaharmaa limen värisillä tehosteilla. Värinkin puolesta tultiin jo aikalailla yhteisymmärrykseen ja se tulee olemaan tämä kuvissa
oleva Deep ocean. Turvakaukaloa saa kokomustana tai siten että tehostevärinä toimii kuvassa
oleva punainen, farkun sininen, harmaa tai deep ocean. Sen osalta ei vielä lyöty mitän lukkoon.
Mitäs mieltä olette tuosta tarjouksesta mikä Baby Stylestä ? Ja päätöksestä muuten ?
Nyytin tulosta tulee todellisempaa päivä päivältä. Ihanaa !
Essi
Oi ja voi. Mä oon ihastunut kaikkiin noihin Lundmyr of Swedenin vauvanvaatteisiin.
Ne on melko tyyriitä joten tuskin tulee paljoa niitä hommailtua, mutta tää vois
olla ihanpikku pikku vinkki silmällä pitäen keväisiä vauvakutsuja jotka mulle mun
ihanat ystävät on järjestämässä.
![]() |
www.lundmyr.com |
Nyt kevään aikana luultavasti näitä vauvanvaate haaveilu postailuja alkaa tippumaan tasaiseen
tahtiin kun löydän uusia ihania merkkejä.. Nyt jo jonossa on muutama merkki mistä
haluan ehdottomasti lempparini jakaa myös teidän kanssa ! Tarkoitus meillä on pukea tulevaa
vauvaa nätteihin vaatteisiin, mahdollisimman hyvä laatuisiin mutta myös kukkarolle edullisiin
vaihtoehtoihin. Tottakai sitä joskus tulee varmasti jotain vähän tyyriimpääkin hommattua.
Saa nähdä miten tämä tulee tulevaisuudessa onnistumaan.
Tässä tulee nyt mun ehdottomia lemppareita vaikka onhan tuolla
vaikka ja mitä muitakin ihanuuksia valikoimassa.
![]() |
Lemppari bodyt, malleja löytyy myös muissa väreissä. |
![]() |
|||
Nämä vauvan viltit on myös ihania. |
![]() |
Myynnissä on myös kivoja lahjapakkauksia. (Kuvat www.lundmyr.com) |
Jos rehellisiä ollaan niin kyllä minulle kelpaisi tuolta sivuilta tuote kuin tuote, eli tässä
vain pieni osa omista lemppareista.
Lundmyr of Swedenillä on omat nettisivut ja myös online shop (sivuille pääset TÄSTÄ).
Vielä en ole ottanut selvää toimittavatko Suomeenkin, mutta luulisin. Toisaalta sillä ei niin ole
väliä sillä kun vertailin hintoja merkin omiin sivuihin ja muiden verkkokauppojen hintoihin jotka
Lundmyriä myyvät niin ovat aikalailla prikulleen samaa hintaluokkaa, tosin muilla sivuilla ei ole niin laaja valikoima kuin merkin omilla sivuilla. Lundmyr on esimerkiksi Nellyn ja Babyshopin valikoimissa,
Babyshopilla onkin tällä hetkellä aika kivat alennukset Lundmyrin vaatteiden lisäksi myös muista
merkeistä (Babyshopin sivuille TÄSTÄ).
Hyvää viikonloppua kaikille !
Essi