Tää on todennäköisesti blogihistoriani henkilökohtaisin ja rohkein teksti jonka julkaisen. Aloitetaan tarina ja palataan kolme vuotta taaksepäin, tähän astisen elämäni raskaimpien vuosien viimeisille hetkille. Elin silloin hyvin hyvin erilaista elämää kuin nykyään. Elämässäni oli käynnissä ylivoimaisesti se sekavin ajanjakso. Olin vailla minkäänlaista tulevaisuuden suunnitelmaa, viikot painoin töitä ja viikonloput rellestin tyttökavereideni kanssa kaupungin yössä. Olin ulospäin hyvin erilainen ihminen, vaikkakin sisimmässäni oon ollut aina just tää Essi mitä nykyäänkin. Mulla ei vaan ollut minkäänlaista otetta elämästä, ei intohimoa mitään asiaa kohtaan, ei ihmistä elämässä jonka takia haluaisin olla se paras versio itsestäni. Viikot kului viikonloppua odottaen ja viikonloput baarien tanssilattialla mukamas pitämässä hauskaa, sitä jotain etsien. Olin totaalisen hukassa.
Juuri parinkympin kynnyksellä elämässäni vastaan tuli isoja vastoinkäymisiä, jotka otin hyvin raskaasti. Pahaa oloa ja surua en kuitenkaan kenellekään sen suuremmin jakanut, pidin sen sisälläni. Juuri kun oli aika itsenäistyä ja aikuistua, alkoi tuo muutaman vuoden sekavakausi. Äitini sairastui hengenvaarallisesti ja parisuhdekuviot olivat kuin suoraan pahimmasta saippusarjasta. Rooli joka mulle jaettiin oli se joka sai kaikki puukot selkään, se kenen luottamus petettiin ja kenen sydän särjettiin. Se kaikki yhdistettynä pelkoon menettää oma äiti, vetivät mut todella syvälle. Tapahtumat oli mulle silloin ihan liikaa, ja pian tilanne oli se ettei oikeastaan millään ollut väliä. Ei omalla hyvinvoinnilla, eikä liiemmin sillä tulevaisuudellakaan. Koulun lopetin töiden varjolla, aktiivinen urheilu jäi ja kilojakin alkoi kertyä. Alkoholin ja rahan kulutus lähti totaalisesti käsistä. Näin jälkikäteen ajateltuna oli tyhmää sulkea kaikki ystävät ja perhe ulkopuolelle, koska juuri tuolloin olisin ollut kaiken sen avun tarpeessa jota mulle tarjottiin. Esitin pärjääväni, että kaikki muka olisi hyvin, mutta sisältä olin riekaleina. Kavereiden kesken olin aina se varma bilekaveri, joka oli aina messissä. Mulla oli iso kasa ihmisiä ympärillä, mutta oikeasti olin todella yksin.
2012 oli vihdoin se vuosi jolloin kaikki alkoi kääntyä paremmaksi. Kämppikseni innoittamana aloin jälleen pitää parempaa huolta itsestäni, liikkumaan ja panostin ulkonäköönikin enemmän. Viikot rullasi kuitenkin samaa mallia, töitä arkena, viikonloput baarissa. Olin ollut jo kauan yksin, eheytynyt aiemmasta suhteestani ja valmis oikeasti sille uudelle ihmiselle. Valmis ja tarpeeksi rohkea rakastumaan ja avaamaan sydämeni uudelleen. Aivan kesän ensimmäisinä päivinä oltiin tyttöjen kanssa jälleen lähdössä ulos, uuden paikallisen yökerhon avajaisiin. ”Tänään pidetään hauskaa tyttöjen kesken, eikä uhrata ajatustakaan miehille.” – taisi olla ne kuuluisat sanat etkoilla ennen baariin lähtöä. Joko arvaatte kenet tuona iltana tapasin? Se oli menoa siltä seisomalta kun hänet ensi kertaa näin. Ihastuin ja rakastuin pikavauhtia, ja ne samat perhoset on edelleen masussa, mitä jo ensi kertaa jutellessamme tunsin. Tuona iltana mulla oli vahva tunne, että tää kohtaaminen muuttaa mun elämän jos vain annan sille mahdollisuuden. Mä annoin ja antauduin ja tässä ollaan, onnellisempana kuin koskaan uskalsin haaveilla!
Matkani äidiksi ei ollut ehkä se ihanteellisin. Elämä oli juuri asettumassa järjestykseen, nautimme Nikon kanssa toisistamme ja tutustuimme vasta. Sitten plussa tikussa mullisti maailman jälleen uudelleen. Tuore parisuhde laitettiin heti alkumetreillä todelliseen testiin, matka perheeksi alkoi vain 5kuukauden seurustelun jälkeen. Juuri ennen plussaa olimme vasta sopineet yhteen muutosta, isoja asioita tupsahteli siis peräperään. Vauvauutinen tuli molemmille täysin puun takaa, minipillereihin kuitenkin luotettiin täysillä. Shokki oli aikamoinen, mutta vaihtoehtoja ei ollut, vauva pidettäisiin ja kahdesta tulisi pikavauhtia kolme.
Raskausaikana mä olin täydellinen hormoonihirviö. Mä en kestä ajatellakaan mitä kaikkea Niko saattoi kestää noiden 9kuukauden aikana. Saatoin alkaa itkemään ihan vain siksi että Niko vaihtoi kanavaa väärään aikaan, tai katsoi mua muka jollain oudolla tavalla. Toisena hetkenä olin taas maailman seesteisin ja onnellisin ihminen. Pahin tuuliviiri ikinä, mun seuraavaa liikettä tai mielialaa oli mahdoton ennustaa. Kaikkien metkujen, itkujen, kiukkujenkin keskellä Niko jaksoi tukea mua tilanteessa kuin tilanteessa. 15viikon pahoinvoinnin aikana kysymättä haettiin lukemattomat kerrat Jaffaa ja mehujäitä Apsilta vaikka keskellä yötä. Meistä hioutui tosi hyvä tiimi raskauden aikana ja molemmat teki jäätävän harppauksen myös henkisellä tasolla vanhemmuuteen ja kypsymiseen myös henkisellä tasolla. Kaiken kaikkiaan raskausaika oli pahoinvointijaksoa lukuun ottamatta todella onnellista ja jännittävää aikaa. Tehtiin hankintoja yhdessä mietiskellen, luettiin raskaus- ja vanhemmuusoppaita toisillemme ja mietittiin nimiä iltaisin. Haaveiltiin kilpaa elämästä synnytyksen jälkeen, rakkauden hedelmämme kanssa. H-hetken koittaessa Niko oli myös paras mahdollinen tukihenkilö, hoiti ja tsemppasi upeasti mua useamman vuorokauden kestäneen synnytysmaratonin aikana. Se hetki kun Mila syntyi ja Niko tippui polvilleen onnenkyynelissään on yksinomaan elämäni onnellisin! Sinä hetkenä musta tuli äiti, Nikosta isä ja meistä perhe.
Sanoisin että alkuhuuma oli juuri se meitä kantava voima, sen takia meillä on mennyt kaikki niin hyvin ja ”helposti”. Nykyäänkin, vaikka arki on ollut kuvioissa jo pitkään koetaan, että se sama huuma on edelleen läsnä mitä alussa. Parisuhdetta ei unohdettu vauvavuoden aikana, ollaan pidetty huolta myös itsestämme ja perhe-elämä on maistunut vieläkin paremmalta mitä osattiin edes kuvitella. Pelot ja huolet siitä miten pärjätään tai miten meidän suhde kestää raskaammat ajat on osoittautuneet täysin turhiksi. Rakkaus ja arvostus toisiamme kohtaan on vain kasvanut ajan myötä ja tiedetään että niin kauan kun meillä kolmella on toisemme, meillä ei ole mitään hätää, meillä on kaikki tässä ja nyt.
No miten se äitiys on mua muuttanut? Muutoshan oli alkanut jo tovi ennen Nikon tapaamista. Viimeisessä kolmessa vuodessa on tapahtunut niin hurja määrä isoja asioita, että onhan siinä väistämättä muuttunut itse ihmisenä valtavasti, ja etenkin kasvanut. Musta on tullut vastuullinen (semi)nuori äiti sen ”ei huolta huomisesta” bilemimmin tilalle. Tulevaisuus näyttää valoisalta ja sillä todellakin on merkitystä. Mulla on suunnitelmia niin itseni kuin perheeni varalle, ja tavoitteita joihin haluan ja aion päästä. Olen löytänyt taas sen kadoksissa olleen urheilija-minäni ja alkoholi kuuluu elämään minimaalisissa määrin. Mä oon henkisesti tasapainossa ja voin hyvin myös fyysisesti, oikeasti olen paremassa kunnossa kuin vuosiin! Äitiys on tehnyt musta vielä entistäkin herkemmän, lempeämmän ja positiivisemman tyypin. Vihdoin ja viimein mä voin oikeasti sanoa että rakastan itseäni, just sellaisen kun oon, mielestäni aika jees-tyyppinä!
Sieltä varmasti löytyy ihmisiä tätä tekstiä lukemassa, jotka tietää/tuntee mut noilta ajoilta. Voisin veikata että osa ihmisistä ei enää tunnistaisi mua samaksi ihmiseksi. Mä oon oikeesti ylpeä siitä, että oon noussut tuosta muutaman vuoden takaisesta suosta ja löytänyt itseni. Tai pikemminkin löytänyt elämään balanssin ja ne ihmiset joiden takia olla se paras versio itsestäni. Suurin kiitos kuuluu Nikolle, joka näki tän nykyisen Essin jo reilu kaksi vuotta sitten ja tietysti myös Milalle, sillä äitiys oli se juttu jonka ansiosta elämä sai aivan uuden merkityksen.
Mua jännittää ihan sikana julkaista tää postaus, koska aiemmin en oo näin paljoa valottanut blogissa mun menneisyyttä, eikä oikeastaan näin henkilökohtaista settiäkään ole aiemmin täällä näkynyt. Suurin motiivi tähän on kuitenkin minä itse. Tää on aika puhdistavaa kirjoittaa niistä kipeistäkin muistoista ja jaksoista elämässä edes hieman. Tietysti olisi myös mahtavaa jollain tapaa olla esimerkki siitä, että vaikka lähtökohdat perheen perustamiselle ei olisi ne parhaimmat niin kaikella on tapana järjestyä. Joskus sieltä lukijoiden puolelta tulee myös kommenttia, siitä kuinka blogin ”ihana sitä ja tätä”-lässytys ärsyttää, ja se on toki ihan sallittuakin. Ehkä tää postaus kuitenkin auttaa ymmärtämään sen miksi nykyinen elämänasenteeni on niin positiivinen ja elämämme oikeasti on tosi ihanaa tällä hetkellä. Kaikki ei aina ole ollut hyvin, joten nyt kun on, niin arvostan ihan jokaista hetkeä ja NAUTIN SIITÄ TÄYSILLÄ!
Jännittää, mikähän on teidän reaktio? Onko tälläiset syvällisemmät tekstit ihan tervetulleita blogiin, vai jatketaanko kepeämmällä linjalla? Nyt ainakin saitte vähän isomman palan taas meikäläisestä, toivottavasti otatte sen hyvin vastaan.
Kivaa tiistaita ihanat! ♥
Blogiasi olen lukenut vasta mamalifen sivujen valmistuttua, mutta tämän tekstin julkaistuasi teit kyllä selväksi sen, että tätä kannattaa jäädä seurailemaan 🙂 Tunnut kyllä todella herttaiselta ihmiseltä ja olen onnellinen puolestasi, olet kokenut paljon ikäviä juttuja. Kaikkea hyvää teille! ♥
Tervetuloa Mia messiin <3 Kiva kun löysit tänne ja toivottavasti tykkäät lukea myös jatkossa. Kiitos, ja ihanaa kevään alkua sinne <3
Olipas tää taas ihan kuin mun kirjoittama. Mutta olin vielä syvemmässä suossa kun sä ennen tikkuun pissaamista. Ei ollut töitä eikä opiskelupaikkaa ja elämä pyöri oikeestaan pelkästään alkoholin ympärillä. Päälle 2½ v sitten tapasin miehen jolle tulin parin kuukauden seurustelun jälkeen raskaaksi. se muutti mun elämän ja ihana niin 🙂
Ihana kuulla että sieltä löytyy myös lähes saman kokeneita 🙂 Näistä huomaa että kyllä se elämä kantaa vaikka kuinka huonosti joskus menisi. Hyvä että kaikki kääntyi hyväksi <3
Hyvin kirjoitettu eikä tässä minusta sinänsä ollut mitään pahaa tai arkaa asiaa – jokaisellahan meistä on erilaisia elämänkausia. Mutta toisaalta itse kuulun niihin ihmisiin (ja bloggaajiin), jotka kertovat hyvin avoimesti kaikesta. Toki ymmärrän kyllä, että jos tämä aihe on sinulle arka niin silloin sen julkaisu vaatii rohkeutta. Ja pointsit siitä!
Itse ainakin pidän eniten blogeista, joissa on sopivassa suhteessa kaikkea ja ehdottomasti blogisi saa lisää kerroksia näiden pohtivien ja henkilökohtaisten postauksien myötä. On ne kepeämmätkin jutut kivoja, mutta ei ne kauheasti itse bloggaajasta kerro.
Ps. Vielä näin hiukan off topic: muistan, että sinulla oli Doomoon imetystyyny. Oliko kokemuksesi siitä millaiset? Kun itse harkitsen jos hankkisin sellaisen tämän toisen vauvan imetysajalle.
Kiitos! Ei toisaalta mitään pahaa, mutta kun muistot ja vuodet on itselle hieman kipeitä ja arkoja tosiaan niin julkaisu kyllä jänskätti. 🙂
Totta turiset, ja ehkä nyt myös rohkenen kirjoittaa niistä henk.koht. asioistaa taas astetta avoimemmin 🙂
Joo tyyny oli ja on edelleen säilössä 🙂 Tykkäsin kyllä paljon, ja olihan se oikeasti iso apu niiden imetysmaratoonien aikana ja helpotti oikean asennon löytämistä niin että pystyi edes suht ergonomisissa asenoissa vauvaa syöttämään. Suosittelen kyllä!
Minä ainakin tykkään syvällesemmistäkin kirjoituksista!
Ihan oli melkein kun mun kirjoittama teksti..
Mulla oli elämä aivan rappiolla ja asenteella ´´ei millään oo mitään välii” jotenkin ihmeellisesti selvisin.
Mulla oli monia (hävettävän monia) suhteita, toki vaan yks kerrallaan sentään, mutta kesto taisi maksimissaan olla aina sen pari kuukautta.. Viinaa kului turhan paljon.
Mulla oli kuitenkin yksi päämäärä ja haave: päästä pois kotikaupungista.
2011 sain kirjeen kotiin, jossa kerrottiin että mut hyväksyttiin kouluun johon hain ykkösvaihtoehtona pk-seudulle. Se tiesi vihdoin muuttoa pois.
Olin varma etten enään ikinä palaa.
No, mies sitten jotenkin mut bongasi ja yritti tutustua. Pitkään olin tosi tyly hänelle, kunnes suostuin tapaamaan.
Se tapaaminen oli just sitä ´´jalat alta” meininkiä, ihastuin täysillä. Tapailtiin vaikka tiedettiin että olen muuttamassa kesän jälkeen pois kaupungista. Oltiin kuitenkin niin in love että päätettiin yrittää kaukosuhdetta, asenteella ´´katotaan mitä käy”
No, me ehittiinkin se 5kk olla yhdessä kun pamahti kuuluisa plussa tikkuun. Aborttiin en suostunut vaikka kaikki sitä tyrkytti. Kaikki läheiset oli sitä mieltä ettei musta ole äidiksi, enkä ihmettele tuota reaktiota yhtään kun tietää millainen olin.
Se plussa kuitenkin muutti kaiken vaan paremmaksi, pelasti mun elämän.
En usko että olisin silloin jaksanut kauaa sitä kaukosuhdetta, ellei ollut jotain paljon paljon suurempaa, koska noh.. ei mulla ollut silloin tunteilla juuri väliksi.
Kun eka vuosi oli taputeltu koulussa, muutin takaisin kotikaupunkiin ja pian meistä tulikin perhe. puoltoistavuotta eleltiin siellä perheenä ihan vaan koska siellä oli tuki ja turva lähellä ja mulla koulusta 2vuotta lomaa.
Nyt takaisin pk-seudulla ja edelleen samana kolmihenkisenä perheenä ja koulukin luistaa loistavasti. Parasta on se, kun moni epäilijä on sanonut, että ´´ei todella olisi silloin uskonut, mutta sä todella oot mahtava äiti” ja ´´oot kasvanu hurjasti” ´´susta on todella tullut aikuinen vauhdilla” jne 🙂
Jotenkin nautin siitä, että on päässyt näyttämään muille että olivat väärässä 😀
Ja nykyään alkomaholia mullakin menee äärimmäisen vähän, koen sen olevan turhaa rahanhukkaa, kun on paljon parempaakin mihin ylimääräiset rahat tunkea. Meillä on yhteisiä unelmia ja päämääriä ja äidiksi tullessani pystyin ensimmäistä kertaa elämässäni sanoa olevani onnellinen – tarkoittaen sitä ♥
Astetta pidempi kommentti, mutta oli pakko kun oli niin osuva kirjoitus 😉
Ihanaa Petra <3 Kiitos kun jaoit tarinasi <3 tuli tosi hyvä fiilis, ja tää sunkin tarina antaa varmasti monille voimaa! Ja mä oon kokenut ton saman fiiliksen myös monesti, kun useat päivittelevät sitä miten oon muuttunut ja pärjännyt äitinä niiin pirun hyvin 🙂 Parastahan se on kun todistaa muiden aatokset vääriksi – HYVÄ ME<3
Oon kovin ylpeä susta. On ollu ihana seurata miten oot löytäny ittes ja sen oman paikkas, ja miten se on tehny susta niin onnellisen. Oot aina ollut se ihana ja rakas Essi jolla on aina niin paljon annettavaa muille, on vähintään kohtuullista että oot saanu osan siitä edes takasin ja osaat antaa pikkuhiljaa myös itselles sen mitä ansaitsisitkin, arvon ja ylpeyden olla just sä. <3
N
Kiitos rakas ystävä <3 mulla tuli ihan itku kun tän sun kommentin ekaa kertaa luin. NÄHDÄÄN PIAN <3
Sä oot jokaisen onnen hetken ansainnu! ❤️❤️❤️
<3 <3 <3
Oli kiva lukea jotain näinkin henkilökohtaista ja rehellistä. Kiitos!
Kiva kun tykkäsit 🙂
Ihana Essi! <3 Mä ainakin arvostan (ja tykkään) kaikkein eniten tämmösistä henkilökohtasista jutuista. Toki ymmärrän täysin, miks monet bloggaajat pitää niin tiukkaa linjaa henkilökohtasista asioistaan, mutta näin lukijana sitä tutustuu mielellään myös siihen toiseen puoleen.
Susta kyllä jotenkin huokuu semmonen positiivisuus ja onnellisuus, hienoa että oot löytänyt paikkas elämässä. Vaikutat ihan huipputyypiltä, mutta kuitenkin niin tavalliselta, että tää on kyllä noussut ihan mun ykkösblogiks, kiitos siitä! Mua vähän taas itkettää tääkin postaus, laitetaan taas raskauden piikkiin!
Tiia
<3 ihana kuulla. Ehkä uskaltaudun kirjoittamaan jotain vastaavaa joskus toistenkin.
Se on kiva kun se näkyy jo ulospäin, sitä onnellisuutta osaa jotenkin ihan erilailla arvostaakin kun aiemmin elämä ei oo niin ruusuilla tanssimista ollut 🙂 Vitsi miten kiva kuulla, melko tavallinen mä oonkin ja blogissa haluun pitää menon mahdollisimman aitona jotta kuva musta itestä välittyis sinne ruudun toiselle puolelle myös parhaiten.
Kiitos Tiia että oot mukana <3
Mulle tuli ihan itku, kun luin sun tekstin. Se ois voinu melkein olla vaikka mun kirjoitus, tosin sillä erotuksella, et sulla oli bilemenneisyys ja mulla elämässä kaiken ajan vei koirat ja jokaviikonloppuiset koiranäyttelyt. Se oli mulle se pako todellisuudesta ja siitä, ettei oikein tuntunut olevan muuta. Kunnes sitten tapahtui sama kuin sulla, tapasin mieheni ja 4kk seurustelun jälkeen mentiin kihloihin ja kuusi pv myöhemmin ilmestyi tikkuun teksti ”raskaana 3+”. Elämäni keskipiste täyttää toukokuussa 2-vuotta. <3 Ihanaa elämää teille kaikille, teidän ihanalle perheelle!
Nyt oli niin osuva ja uppoava postaus että oli pakko kommentoida, vaikka blogiasi olen jo pidemmän aikaa lueskellutkin. Itse olen 6kk vanhan tytön äiti ja mun haave pienestä pitäen oli vain ja ainoastaan olla äiti. Sitten joskus 18-vuotiaana tuli kuitenkin semmonen villimpi vaihe eikä miestäkään näkyny, oli semmosia lyhyempiä suhteita ja alkoholiakin kului, mutta silti haaveilin vaan siitä että löydän täydellisen miehen. Pääsin kouluun ja kävin töissä mut silti musta tuntui et elämältä puuttui se tärkein päämäärä vaikka luinkin ammattiin mistä olin aina haaveillut eli kätilöksi (hehe vauvat on vaan niin pala mun kakkua että tekis mieli tehdä jo toinen omakin).. Mutta sitten 21-vuotiaana tapasin mieheni ja elämälle löytyi päämäärä, olin onnellinen. Juuri ennen 23-vuotis syntymäpäiviäni tein plussa testin ja olin onnellisempi kuin ikinä. Viime heinäkuussa elämäni mullistui, minusta tuli äiti ja sain täydellisen pienen tytön.
Kiitos ihanasta blogista Essi ja todellakin tämmöset henkilökohtaiset kirjoituksetkin ovat tervetulleita! Ja sisustuspostauksia odotellessa, muutimme viime syksynä omakotitaloon ja tytön huone on vielä vähän kuin varastona kun nukkuu meidän huoneessamme niin inspiraatio sen suhteen on tervetullutta 🙂
Ihana kirjoitus!!
Kiva kun pidit :))
Tykkäsin! 🙂 Oot niin ihanan positiviinen, että se on kuule vaan kateutta jos joku rupee siitä urputtamaan… 🙂
Kiva kuulla :)) hahaa, ehkä täytyy ottaa se sit noin 😉
Essi, oot vahva nainen ja onnesi ansainnut. Sulla on juuri oikea asenne elämään, sellainen mikä kaikilla pitäisi olla – tai siihen pitäisi ainakin pyrkiä. Melkein itkettää sun teksti, mutta kuitenkin tällä tarinalla on onnellinen loppu <3
<3 Kiitos Tiina! Asenne ei aina oo ollut tälläinen, mutta onneksi oon saanut sen kuntoon!
Kiitos hienosta tekstistä. Alotin aamuni vollottamalla ihan täysillä kun tätä luin. Äitihormonit…. 😀
Kiitos itsellesi että luit <3 ja myös mahtavast myötäelämisestä vaikka menisikin hormonien piikkiin 😀
Osu ja uppos! Blogiasi jo kauan lukeneena olenkin kaivannut enemmän henkkoht pohdintaa ja toisaalta sitä arkisempaa tekstiä. Teillä on kyllä aivan ihana pieni perhe, itkukin tuli aamun väsymyksessä kun tätä luin <3
Kiva olisi kuulla enemmän juttuja teidän arjesta, vaikka ihan päivärytmeistä ja
touhuista kuvien kera. Myös niistä arjen pahoista päivistä ja sekamelskasta 😉
Mahtavaa Anu että tälläiselle kirjoitukselle on ollut jo kysyntää 🙂 Kiva fiilis kun otitte tän niin hyvin vastaan. Kiitos <3 ihanaa kun ootte niin vahvasti messissä!
Arkea lupaan tuoda esille enemmän nyt kevään aikana, kunhan päästään asettumaan uuteen kotiin!
Aivan ihana teksti. <3 Toivottavasti jatkossakin saadaan nauttia tämän kaltaisia tekstejä. Ja ihan oikeutetusti, nyt nautit joka hetkestä ja näytä koko maailmalle rohkeasti kuinka hyvin menee ja kuinka onnellinen olet! 🙂
Kiitos <3 Ehkäpä näitä tullaan vielä näkemään tulevaisuudessa…
Ihana, ihan varmasti näytän!! <3
Vau!! Kiitos kun jaoit tarinasi meidän kanssa. Ihana ”tuhkimotarina” <3 :')
Kiitos itsellesi arja että tulit lukemaan <3
Moikka! Olen joskus ennen käynyt kerran blogissasi ja silloin vain nopeasti vilkaisin jotakin tekstiä. Nyt kun on aikaa ja satuin lukemaan blogikollegasi tekstiä, johon blogisi oli linkitetty, tuntui, että haluan palata tänne. Tämä kyseinen postaus oli mielestäni hyvin kirjoitettu ja sopiva aloitus uudelle lukijalle, Tämän tekstin ja näiden kommenttien perusteella tuntuu, että tämän blogin seuraaminen voisi tuoda voimaa myös minulle lukijana, joten jään ehdottomasti seurailemaan 🙂 Kiitos!
Hei! Mahtavaa että löysit takaisin, ja ehkä pidemmäksi aikaa liityt seuraan 🙂 Lämpimästi siis tervetuloa, toivottavasti viihdyt <3
Olipas hieno ja koskettava kirjoitus! Oli kiva kuulla vähän elämästäsi ennen nikoa ja hauska sattuma, että juuri muutama päivä sitten meinasin toivoakin postausta sinusta ennen blogia mutta ajattelin, että ei ne kaikki asiat meille lukijoille kuulu. Kiitos kuitenkin kun olit rohkea, se avasi taas ihan uuden ulottuvuuden tähän blogiinkin!!
Olet niin onnekas kun olet löytänyt noin hienon miehen ja saanut ihanan pienen perheen, ja mikä hienointa, osaat myös nauttia siitä täysillä! <3 Niin kun sanoit, kaikella on tarkoituksensa, sinun vastoinkäymisilläsi oli se tarkoitus että tapasit elämäsi miehen. 🙂
Hahaa mahtavaa, täähän tuli sit kuin apteekin hyllyltä 🙂 Kiva kun tykkäsit! Juuri tuon takia halusinkin olla rohkea, ehkä tää blogi kaipasikin vähän lisää syvyyttä.
Oon ihan samaa mieltä, tän onnekkaampi en voisi kyllä olla <3 Tästä onnesta otan kyllä kaiken irti, joka päivä 🙂
Mukavaa kevättä Elisa 🙂
Ehdottomasti on tervetulleita tälläset! 🙂 ihana, rehellinen postaus! Niin se vaan menee että ei ole yhtä ainoaa tietä onnelliseksi perheeksi <3 vaikka se on tosi kliseistä niin kyllä äitiys muuttaa, ja yleensä positiiviseen suuntaan. Omalla kohdallani olen huomannut että oon rohkeemmin oma itteni ja arvostus omaa kehoa kohtaan on kasvanut raskauden, synnytyksen ja imetyksen myötä hurjasti! Olette ihania! <3 Arvostan muuten älytömästi tapaasi vastata kommentteihin! Olet niin positiivinen ja huomaa että oikeasti käytät aikaa vastaamiseen!
Jes kiva kuulla 🙂 Niinpä! Äitiys muuttaa kyllä valtavasti, silloin yleensä ihmisen ajatusmaailma muuttuu monissa asioissa ja elämän prioriteeti menee uuteen järjestykseen. Ainakin jos äidiksi tulee nuorena ja odottamatta. Samoja fiiliksiä mullakin tullut lapsen saannin jälkeen! Kiitos Nella <3 Tottakai, kommentit on tän koko kirjoittamisen palkinto 🙂 Jokainen kommentti ilahduttaa mua valtavasti ja siksi haluan myös vastata niihin kunnolla.
Ihanaa kevättä Nella <3
Todella ihana ja avoin kirjoitus 🙂 .Jes, hyvä Essi – oot huippu!
Voi että, kiitos Jutta! <3
Ihana ja elämänmakuinen kirjoitus. ♥ ihana,että olet löytänyt onnen ja se kyllä huokuu kaikesta, kuvista ja teksteistä♥ Onnea ja iloa tuleviinkin päiviin sinulle ja perheellesi ♥♥♥
<3 <3 Kiitos ihana!
Moi! Mä tykkäsin hirveesti tästä tekstistä. Bloggerin blogeistani kun aloin blogien uusimpia kirjotuksia lueskelmaan, jätin sun tekstin viimeiseksi koska halusin lukea tämän ihan ajatuksella läpi. Oot kirjottanut tän tosi hyvin ja on tosi mielenkiintoista lukea tälläistä tekstiä. Ehdottomasti tykkäisin lukea lisää tälläisiä kirjotuksia! Aivan ihana, rehellisesti ja avoimesti kirjoitettu postaus! 🙂 Ootte te vaan niin ihana pieni perhe, sulan joka kerta teidän elämää lukiessa ja kuvia katellessa 🙂 Mukavaa loppuviikkoa teille!
Kiva kuulla 🙂 Mahtavaa kun tälläinen erilainenkin setti on ilmeisen tervetullutta blogiin. Ehkäpä näitä tulee jatkossa lisää!
Kiitos Pipsa kommentistasi, nää on ihan parhautta koko bloggaamisessa <3
Ihana Essi! ♡
Mullakin tuli itku, jotenkin eläydyin niin täysillä tähän tekstiin! 😀 ihanasti kirjoitit ja oli tosi kova lukea sulta vaihteeksi tällaistakin. Mä myönnän olevani niitä ihmisiä, joiden mielestä pitää seurustella pitkään ja hankkia sitten vasta lapsia. Mutta niinkuin se on varmasti kaikille selvää, ei niitä lapsia aina hankita. Välillä niitä vaan tulee ja silloin pitää vaan selvitä. Ootte mun mielestä loistava esimerkki siitä, ettei sen aina tarvitse mennä huonosti. Parisuhde vaatii työtä aina, mutta vähemmälläkin seurustelulla voi hyvin selvitä vauvavuodesta. Varmasti samassa tilanteessa olijat, saa tästä postauksesta vielä enemmän irti! Hyvä Essi! Ihanaa kevättä teidän perheelle! 🙂
Ihana NELLI <3 kunnon myötäeläjä! Oli ihana kirjoittaa ekaa kertaa jotain tälläistäkin, henkilökohtaisempaa. En oo katunut hetkeäkään, etenkin kun palaute on ollut ainoastaan positiivistä!
Näinpä! Ei oo yhtä oikeaa tapaa perustaa perhettä, ja oon iloinen että saadaan olla hyvä esimerkki siitä että tälläkin tavalla kaikki voi mennä paremmin kuin hyvin <3
Huippua kevättä myös teille :))
oih :’) ihana postaus! Tykkäsin 🙂 Ootte ihana perhe <3
<3 <3 <3
Kaunis kirjoitus! Olette ihana pieni perhe 🙂 kiitos hyväntuulisesta blogista.
Kiitos Hanna <3
Siis miulla tuli melkein tippa linssiin tätä lukiessa,niin moni kohta oli ihaku omasta menneisyydestä. Pitäisi itekki rohkaistua kirjoittamaan menneisyydestä.. hyvä Essi 🙂 <3
Ihana Tiina kun pystyit samaistuun 🙂 Mulle ainakin tän tekstin kirjoittaminen teki pelkästään hyvää, oo vaan rohkea <3
Voin uskoa, että henkilökohtaisista asioista on vaikea kirjoittaa, saati sitten painaa julkaisu-nappia. Näistä kirjoituksista saa kuvan bloggarista pintaa syvemmältä, joten siinä mielessä on kiva lukea, vaikka asia onkin syvällisempi ja välillä myös kipeä. Itse huomasin, että kun asioista puhuu ja kirjoittaa ja välillä jakaa myös blogissaan, ei tarvitse pelkästään oman pään sisällä pyöritellä asioita, vaan niitä voi katsoa vähän kauempaakin.
Kaikkea hyvää sinulle ja teidän perheellenne♡ Jatka ihmeessä onnellista hehkutustasi, se tsemppaa myös minua lukijana.
Eka kertaa eksyin sun blogiin, ja ihastuin heti sun vilpittömään ja avoimeen tekstiin. Parasta blogeissa: tutustua ihmiseen ja huomata että on jotain yhteistä! 🙂
komppaan täysin sun mietteitä alkuhuumasta ja sen positiivisesta merkityksestä raskauden ja vauvavuoden jaksamiseen. Me odotettiin esikoista jo 3 kk suhteen alkamisen jälkeen 😀 ihanankamalaa upean pyörryttävää settiä, mutta 4 vuotta ja kaksi lasta myöhemmin… En vaihtaisi mihinkään. Tämä on tässä, loppuun saakka!
Mulla oli jotenkin mennyt varmaan tää teksti ohi. Vierähti kyynel poskelle. Tätä taustaa vasten on helppo ymmärtää, mistä se onnellisuus ja kiitollisuus kumpuaa, mikä niin hyvin sun blogista välittyy. Ootte niin söpöjä, kaikkea hyvää – ja hei ihanaa tulevaa isänpäivää <3
Voi ihana Laura <3 Ihana kuulla! Toivottavasti teilläkin oli onnistunut eilinen <3