Muutama viikko sitten kirjoittelin teille yhteistyössä Liberon kanssa ajatuksia odotuksesta ja etenkin siitä millainen rooli Nikolla ja yleisesti isällä on raskausaikana. Kommenttiboxiin tippui myös iso kasa kokemuksia ja vinkkejä teiltä lukijoilta, ja ne saikin mut funtsimaan tulevaisuutta ja toivottua seuraavaa odotusta enemmän. Yksi asia on ainakin selvä, haluan kannustaa Nikoa osallistumaan odotukseen astetta paria kovemmalla vaihteella. Jos toinen onnistunut odotusaika meille suodaan, haluan että otetaan siitä yhdessä kaikki irti! Sillä sehän voi olla vaikka se viimeinen.
Vaikka olenkin ollut vasta kerran raskaana, voisin lotota ettei yksikään raskaus voi olla identtinen toisen kanssa, ei edes lähelle samanlainen. Niin paljon stooreja ystäviltä ja tutuilta olen kuullut. Täten voisin toivoa että ensi raskaudessa musta ei kuoriutuisi ainakaan ihan niin paha hormonihirviö ja vessanpönttökin jäisi vähemmälle halailulle. Sillä jos nuo kaksi asiaa jäisi pois seuraavasta odotuksesta pääsisi myös Niko vähemmällä. Isoin syy miksi meidän toinen raskaus kuitenkin tulisi olemaan niin erilainen kun Milan odotus, olisi se, että raskaus olisi suunniteltu. Sitä me myös kovasti odotamme, sitä hetkeä kun aika on kypsä antaa toisen pikkumurun tulla kun on tullakseen.
Milan odotusaika ei alkanut sillä ruusuisimmalla tavalla, sillä olihan se nyt rehellisesti sanottuna aivan jumalattoman suuri shokki. Etenkin kun Niko oli tavatessamme hyvin epävarma tarvitseeko hän koskaan lapsia täydentämään elämäänsä, ja ensimmäinen lapsemme sai alkunsa minipillereistä huolimatta. Äideille tosin tälläisissä tilanteissa taitaa herätä ne kuuluisat äidinvaistot sillä siunatulla sekuntilla kun raskaustesti näyttää plussaa. Näin ainakin mulla kävi, meistä Niko oli se jonka täytyi toipua uutisesta ja mä sain siinä vaiheessa toimia tukena vaikka itsekin olin tunnemyrskyn vallassa. Joskus kun tuo plussa nähdään toiseen kertaan on fiilikset varmasti jotain ihan toista luokkaa!
Musta olis aika huikeeta päästä testaamaan tuota Liberon toivottavasti pian kuluttajillekin lanseerattavaa Baby Buzz-ranneketta. Uskon että rannekkeen avulla saisin Nikon enemmän messiin toisella kierroksella, kun työpäivän aikanakin voisi pistää isille rannekkeen avulla viestiä lapsen liikkeistä masussa. Etenkin jos tuona aikana sattuisi olemaan Nikolla töissä tälläinen parasta aikaa päällä oleva reissurupeama. Luulen että isästäkin olisi mahtavaa käydä nukkumaan toisella paikkakunnalla kun saisi illalla viimeisenä tuntea tuon värähdyksen ranteessaan, merkkinä siitä että oma lapsi toivottaa näin hyvää yötä. Ainakin ajatuksen tasolla tuntuu ihanalta tavalta ottaa myös toinen vanhempi mukaan intensiivisemmin. Vai mitä?
Ensi kerralla jos vielä Baby Buzzia ei ole saatavilla, aion ottaa Nikon enemmän osaksi odotusta mm. hankintoja tehdessä, neuvolaankin raahaan hänet vaikka väkisin edes kerran mukaan, ihan yleiseen fiilistelyyn ja isillä on varmasti myös iso rooli valmistaa Milaa isosiskouteen. Ainiin ja masukuvauksissakin käydään varmasti! Milan odotuksesta säilytetään varmasti yleinen fiilistely, masusilittelyt, potkujen tunnustelut ja neuvolakirjan lukeminen viikoittain – se oli vaan niin ihana traditio ja tällä kertaa meitä on kuulemassa noita masun sisäisiä kehitystarinoita jo kolme!
TästäKIN postauksesta saatatte vähän aistia vauvakuumetta, sillä sellainen vallitsee täällä meillä aika isoissa sfääreissä. Vauva- ja odotusuutisia tupsahtelee lähipiiriin ja tutuille jatkuvasti. Milloinkohan olisi meidän vuoro? 😉
Loppuun vielä viime postauksessa arvotun Liberon hoitotuotepaketin voittaja,
Onnea lämpimästi loppuodotukseen ja arvonnan voitosta Kisuu, se tulee varmasti tarpeen uuden tulokkaan kanssa <3 Niin ja tarkkaile sähköpostia, laitan sulle pian mailia!
Yhteistyössä, Libero
Tags : äitiys, ajatuksia, lapsijutut, Yhteistyö
Kiihdytä sanoo
Mä niin odotan että saatte pian toisen aluilleen!
Essi sanoo
Hahah eipä täällä ihan vielä ole edes yritystä joten malttia sinne 😉
henni sanoo
Mistä tuo ihana tähtitaulu on? Oon niin monesti ihastellut sitä kun se on täällä kuvissas vilahdellut 🙂
Essi sanoo
Se on tilattu saksalaisesta verkkokaupasta, olikohan sen nimi Wolf en wolkje, se on siis ihan posteri johon ostin kehykset erikseen. Tuolla nettikaupassa on vaikka mitä ihanaa <3
Minna sanoo
Hei, paljonko tuosta nettikaupasta tilaamiseen tuli postareita? Millainen toimitusaika oli, muistatko? 🙂
Essi sanoo
Me tilattiin porukalla kahden kaverin kanssa, ja tilauksessa oli yksi iso lamppu, silloin postit taisi olla 20e yhteensä. Toimitusaika oli nopea,taisi mennä alle viikko 🙂
Kisuu sanoo
Eikääää, en voi uskoo et arvontaonni suosi muo! <3 ihan ilon itku pääsi näissä hormonihuuruissa :'D varmasti tulee ahkeraan käyttöön!