Viime lauantaina vietettiin Milan nimiäisiä. Yllättävän vähän meiltä loppuen lopuksi kyseltiin miksi päädyimme ristiäisten sijaan pitämään nimiäiset. Vähän mua totta puhuen jännäsi se että saadaanko juhliin haluamamme juhlallinen tunnelma, ilman pappia ja muita ristiäismenoja. Turhaan stressasin, ihmisethän sen juhlan ja tunnelman tekee. Kaikki kutsutut, meille ja Milalle tärkeät ihmiset pääsivät paikalle ja tekivät päivästä ikimuistoisen ! ♥
Juhlat saimme järjestää Nikon vanhempien kotona, onneksi, sillä tuo vajaa 30henkilöä ahdattuna tähän meidän vajaaseen 60neliöön ei olisi ollut hyvä juttu lainkaan. Tunnelma olisi ollut turhankin tiivis. Nikon vanhempien luona oli hyvin tilaa laittaa tarjoilut juuri haluamallamme tavalla ja halutessaan ihmisillä oli myös mahdollisuus päästä pihalle terassille haukkaamaan raikasta ilmaa.
Nimiäiset alkoivat klo.14 ja Mila sattui heräämään päiväunilta juuri kun ensimmäiset vieraat saapuivat. Tyylikkäästi sitten heti vetäydyin Milan kanssa eri huoneeseen syöttämään ja vaihtamaan vaippaa neidille. Vieraat saivat hieman odotella heti alkuun, mutta kai se on ihan anteeksi annettavaa kun on kyse pienestä vauvasta.. Hoitotoimenpiteiden jälkeen palattiin vieraiden pariin ja pian aloitettiin juhlien ainut ”virallinen osuus” eli nimen paljastaminen. Mitään hienoa erikoista tapaa tähän ei keksitty joten nimi paljastettiin mun pitämällä puheella. Ensimmäiseksi kerrottiin pienen saavan Nikon sukunimi, ja loput nimet kerrottiin kolmannesta nimestä etunimeen, samalla myös avattiin vähän nimien merkitystä. Näistä nimistä ajattelin kirjoittaa myös erillisen postauksen, jossa avaan vähän tuota nimen päättämis prosessia ja nimien merkityksiä lisää. Samalla jaoimme myös kummitodistukset. Mila sai kolme ihanaa kummia, minun rakkaat ystäväni Kiira ja Sari sekä Nikon veli Jose lupautuivat tähän tärkeään tehtävään meidän pienen neidin elämässä. Kummitodistuksia jaettaessa sitten hieman porukka herkistyi ja vedenkestävä ripsiväri olisi ollut paikallaan !
Virallisen osuuden jälkeen juhlat olivat vapaamuotoiset, seurustelua ja hyvää ruokaa. Jännitystä meissä lisäsi myös se että meidän perheet tapasivat juhlissa ensimmäistä kertaa kunnolla. Ihanaa oli huomata että ihmiset tulivat niin hyvin juttuun vaikka eivät olleetkaan ennen tavanneet. Mutta mikäs sen paremmin yhdistäisi perheet kuin tuollainen pienen pieni elämän alku. ♥
Tarjoiluna meillä oli alkuun salaattipöytä, joka sisälsi kolmea erilaista salaattia, perus vihreäsalaatti, tonnikala-pastasalaatti ja broileri-pastasalaatti sekä tuoretta patonkia ja levitteitä. Makeassa pöydässä oli puolestaan ihana nimikakku joka tilattiin tutulta todella taitavalta leipuri-kondiittorilta (mikä ikinä onkaan se oikea ammattinimike :D), valkosuklaa ja vadelma macaronseja, keksejä, cupcakeja, gluteeniton juustokakku sekä vaahtokarkkeja. Tarjoiluista saatiin paljon kehuja ja vaikka itse sanonkin niin aika herkkuja oli kaikki.
Kokonaisuudessaan juhlat olivat juuri sellaiset mitä oltiin vaan osattu toivoa ja Milakin jaksoi hienosti koko päivän olla pirteänä ja seurustellakkin vieraiden kanssa !
Mira sanoo
Onpas Mila isänsä näköinen 🙂
Essi // Pieces of Miracles sanoo
Mira, niin taitaa tosiaan neiti olla melkolailla isänsä näköinen ! Et nimittäin todellakaan ole ainoa joka on tuon pannut merkille 😉
Anonymous sanoo
Käyttääkö Niko nuuskaa vai miks sillä on vähä pöhöllää toi huuli 😀 iha näi btw xd
Essi // Pieces of Miracles sanoo
Hahhaa, ollaampas siellä tarkkanäköisiä 😀 itsehän en tuota valokuvan perusteella huomaisi.. kai ? mutta vaikka asia ei kai tänne blogiin edes kuulu niin kyllä Nikolla on sellainen ei niin hyvä tapa..
Anonymous sanoo
Täällä mietitty ihan samaa jo useamman postauksen kohdalla, mut en oo koskaan kehdannut kysyä 😀
Essi // Pieces of Miracles sanoo
😀 hassua ! täytyykin tästä Nikolle mainita että se pistää kuvista jo lukijoiden silmään 😀
Anonymous sanoo
Juu kyllähän sen huomaa :p omalla poikaystäväl sama huono tapa :s
Dreamer sanoo
Voi miten suloinen Mila onkaan! ja ihanat tarjoilut teillä ollut!!
Essi // Pieces of Miracles sanoo
Kiitos 🙂 Tarjoiluihin olin kyllä tosi tyytyväinen, vieraatkin tykkäsi !
Ansku sanoo
Kaunis nimi! Ja mikä ihana prinsessa mekko-ja mikä kakku! Etsiskelin synnytyskertomuksia ja täytyy perehtyä sinunkin kertomukseen. Voi valmistautua omaan h hetkeen. Ihanaa vauva-arkea!
Essi // Pieces of Miracles sanoo
Kiitos Ansku ! Kannattaa kyllä käydä lukemassa tuo mun kertomus 🙂 Itsehän tosiaan jännitin ja pelkäsin synnytystä kovin, ja kävin myös pelkopolilla juttelemassa asiasta.. mutta nyt tuon kokemuksen jälkeen haluaisin lähes päästä synnyttämään jo uudestaan, niin hieno kokemus se oli 🙂
Tsemppiä tulevaan h-hetkeen sinne ! ..ja ”nautinnollista” loppuodotusta <3 😉
dolla sanoo
Piti äsken hetken miettiä että mistä tunnen hyvin tutunnäköisen koiran ulkoiluttajan joka käveli vastaaan mut sehän tais olla tuo sun isimies 😉
Essi // Pieces of Miracles sanoo
ompa kivaa kun lukijoita löytyy ihan kotikulmilta ! meillä on tosiaan tuo minipossu (englannin buldoggi) taas hoidossa 🙂
Anonymous sanoo
ihana mekko sulla päällä! Mistä se on? 🙂 Milakin niin suloinen <3
Essi // Pieces of Miracles sanoo
Kiitos <3 vaikka harmittaa ettei se oikein missään kuvissa kunnolla näy, tykkäsin itsekkin mekosta. Minkä löysin H&M, ja itseasiassa eilen bongasin mekon Hennesin verkkokaupasta ja oli juuri laitettu -50% alennukseen. Vähän kirpasi 😀
Anonymous sanoo
Kuinka kaunis perhe !!! <3
Essi // Pieces of Miracles sanoo
Kiitos <3
Jen sanoo
Onpa varsin suloinen nimiäiskakku. 🙂 Onko Macaronsitkin tilattu vai itse tehty?
Essi // Pieces of Miracles sanoo
Kiitos 🙂 ja anteeksi kun vastaan vasta nyt, macaronsit tuli myös konditoriasta 🙂
Salla Nissilä sanoo
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Anonymous sanoo
Minkä kokoisen mekon te tilasitte neidille? Ja oliko se miten pitkä, saiko/pysyivätkö jalat piiloon?:)
Essi // Pieces of Miracles sanoo
62cm oli meidän tytöllä, ja ikää tuolloin vajaa 2kk, neidin pituus oli 57cm silloin ja mekko oli juuri hyvän pituinen, jalat jäi piiloon 🙂