Möngitään. Ryömitään. Pakitellaan. Siinä meidän tämän hetkiset tavat liikkua. Eteenpäin liikkumisen myötä on Milasta kuoriutunut hyvin hyvin utelias tyttö, joka paikkaan on päästävä kurkkimaan ja kaikkea on saatava maistaa ja tunnustella. Etenkin johdot ja pistorasiat houkuttelee… Yllättävää sinänsä ?
Meno yltyy jo välillä melko vauhdikkaasti, jos neiti näkee jotain mielenkiintoista esim. äidin tai isin puhelimen lattialla, silmät kirkastuvat ja innokas hihkuminen alkaa samalla kun möngerretään hirveää vauhtia kohti iLuuria. Nyt täytyy jo vanhemmilla olla silmät selässä tuon tuholaisen kanssa, mitä me sitten tehdään kun tuo saa jalat alleen ? Sisustus menee ainakin uusiksi.
Käytiin eilen hakemassa postista kiva paketti Valiolta ! Harvoin voitan mistään mitään mutta nyt kirjaimellisesti Onni potkaisi kun saatiin Valio Onni-tuotepaketti ahkerasta Onni-karttapalvelun käytöstä. Mila oli tästäkin pahvilaatikosta hyvin kiinnostunut ja hihkui innoissaan kun paketista paljastui monta mielenkiintoista puuro- ja vellitetraa ! 😀
Mia sanoo
Haha, ihana tutkimusmatkailija!:D<3 Täällä sitä on myös menoa ja meininkiä, voi hyvät hyssykät sentään!
Essi // Pieces of Miracles sanoo
Voin vaan kuvitella, onneks meillä vielä meno teihin verrattuna on vähän iisimpää 😀
Anonymous sanoo
Onpas isänsä näköinen pikkuneiti, ihana 🙂
Essi // Pieces of Miracles sanoo
Totta, ihan kuin kaksi marjaa 😉
Mari sanoo
Ihania kuvia pienestä tutkijasta! 🙂 Meilläkin johdot on nyt hirmu kivoja, sekä sähköpattereiden säätönapit. Mutta on poju alkanut jo ymmärtämään, mitä tarkoittaa ei. Välillä huomaa, kun herra käy tahtojen taistelua, että ”koskisiko, ai niin ei saa, mutta tahdon koskea, ei saa”. 😀 Ja usein tulee itku meilläkin, kun kehdataan häntä kieltää. Miten voikaan olla, että kaikki kielletty on niin mielenkiintoista?
Essi // Pieces of Miracles sanoo
Kiitos Mari :)) Oo joo nuo termostaatit bongattiin meilläkin tänään, vitsi miten ne voi ollakkaan kiehtovia tuon nappulan mielestä ! Niin ja nuo kielletyt jutut, älä muuta sano, juuri tänään pohdittiin sitä Nikon kanssa ! Kaikki mihin ei saa koskea on pakko saada 😀
Tanja sanoo
Voi että hän on suloinen 🙂
Essi // Pieces of Miracles sanoo
Hän on <3
Mirlinda sanoo
Voi kuinka ihana onkaan toi teidän pieni ihmettelijä! Ihan sydän sulaa… <3
Essi // Pieces of Miracles sanoo
Kiitos Mirlinda <3