Täällä ollaan, uudessa kodissa, ja vielä suht järjissään muuttorumban paremmalla puolella! Niko oli hälyttänyt muuttoavuksi oman veljensä ja mun isän eilen jo kasilta aamulla, siitä alkoi armoton kamojen roudaus, joka kesti pitkälle iltapäivään. Miten sitä aina ajatteleekin että ”ei meillä sitä kamaa niin kauheesti oo, muutto on ihan iisi!” – no eipä ollut. Sitä jotenkin aina onnistuu unohtamaan sen kuinka monivaiheinen keissi kodin vaihto onkaan – ensin pakataan, sitten roudataan kamat paikasta A paikkaan B, siivotaan vanha koti uusille asukkaille ja puretaan tavarat uuteen kotiin ja asettaudutaan ja kotiudutaan. Huhuh sanon mä. Niko vielä sattui toissa iltana sanomaan että täällä talolla on sitten kaikki tiptop heti muuttopäivän iltana. Voi kuinka väärässä tuo kaksilahkeinen olikaan, vielä huomenna jatkuu kamojen purku ja järjestely paikoilleen. Mistä tätä roinaa on kertynyt tällänen määrä? Kysympähän vaan. Me ollaan myyty viime viikkojen aikana kirpparilla varmaan kymmenen Ikeakassia ja edelleen löytyy jäätävä määrä kaikkea tarpeetonta. Voisi kuvitella että ollaan oikeesti jotain himohamstraajia vaikka totuus on ihan toinen.
Eka yö uudessa kodissa meni jokseenkin totutellen. Mä kipeytin selkäni eilen pakkaus- ja kantohommissa, pyörin sängyssä ja heräilin about kakskyt kertaa. Talokin pitää ihme ääniä joihin menee varmaan aikansa tottua. Onneksi noi kaksi kuitenkin nukkuivat kuin tukit ja Mila antoi aamulla armoa äidillekin kun ylös noustiin vasta ysiltä. Paljon hyvääkin näihin pariin päivään on mahtunut, kuten uuden ruokapöydän saapuminen. Alustavasti meillä oli aika iso probleema kun Askon lupasi pöydän toimittaa vasta maaliskuun ekalla viikolla, mutta ylläriylläri tänä aamuna tuli viesti että pöytä on saapunut. Päivä pelastettu ja yhtä iltaa pidempään ei tarvinnut ruokailla lattialla, JES! Nyt keittiössä komeilee koko valkoinen ruokaryhmä ja ai että se hivelee silmää. Nyt pitäisi keksiä vielä Miltsin huoneeseen toimiva lelujen säilömis järjestelmä, ostaa kattolamput ja lipasto/kaappi olkkariin. Tää alkaa tosiaan pikkuhiljaa näyttämään jo kodilta! Vitsi miten onnellia ollaan just nyt – kumpa tän tunteen sais vaikka purkitettua ja säilöön!
Mila on ottanut muuton muuten tosi hyvin myös. Neiti oli koko eilisen tosi hämilläään ja on kyllä edelleenkin. Pöllömäisesti huhuillen ihmetellään huuli pyöreänä uusia kotiympyröitä ja vielä eilen illalla neiti oli ilmeisesti illansuussa lähdössä kotiin reppu olalla ovella jo menossa. Pian tuo pienikin varmasti tähän tottuu, ja tosi innoissaan Miltsi on etenkin omasta huoneestaan! Tänään ekaa kertaa vietettiin teekutsuja neidin oman pienen pöydän ääressä. Kyllä siinä äidin sydän suli useaan otteeseen kun katsoi vierestä tuota rajatonta onnea ja iloa, mitä pimatsu ilmaisi omassa huoneessa temmeltäessään. Katsokaan vaikka!
Miltäs pikkuneidin valtakunta näyttää? Se on todella keskeneräinen vielä, huoneesta puuttuu valaisimet ja vaikka mitä muuta. Hankintalistalla on ainakin hempeät pallovalot valkoisien tilalle jotka kuuluisi oikeasti olkkariin, myös joku toimiva lelujen säilytysjärjestelmä on tosiaan etsinnässä (SUOSITUKSIA?), niin ja hyllykkö seinälle. Ikeareissu onkin jo suunnitteilla, ehkä jo viikonlopulle – TAAS! Onneksi saatiin viime viikolla blogin kautta Lekmeriltä vähän apua sisustushommiin heti alkutaipaleelle, ja pastellinväriset Joxin yksityiskohdat* tekivät huoneesta heti kotoisan leikkisän. Ollaan muuten myös supertyytyväisiä värivalintaan joka tehtiin Milan huoneeseen, Tikkurilan Bebe-sävy on juuri sellainen luonnossakin mitä haaveilin. Ei liian pinkki, vaan juuri sopivan hempeä vaaleanpunainen. Kyllä se prinsessan valtakunta siitä lähtee muotoutumaan. Aika selkeät sävelet on olleet jo pitkään, mutta huone tulee kuitenkin elämään varmasti vielä pitkään.
Lisää kotikuvia ja maistiaisia luvassa pian, tää nyt oli vaan tällänen pikapostaus iltamyöhäsellä puhelimen netin voimin. Elisa Viihteen siirtäminen tänne ei ollutkaan niin yksinkertaista mitä luultiin, huomenna päästään vihdoin taas hommiin kunnon nettiyhteyden voimin! Näihin kuviin ja tunnelmiin – kauniita unia jokaiselle ♥
Tags : lapsijutut, lastenhuone, uusi koti, vinkit&suositukset
Sarkku K sanoo
Meillä ei vielä 7kk muuton jälkeenkään ole kaikki tavarat paikoillaan! 😀 muuttolaatikossa on vielä esim. kaikki kirjat, kun joku apupakkaaja purkaa ne hyllystä saman tien lattialle kun niitä yrittäis laittaa, eli luovutin suosiolla :>
Essi sanoo
Hahaa ihana kuulla, ehkä meilläkään ei siis ole vielä mikään hätä 😀
Tiia sanoo
Voi ei kuinka teillä on kaunista siellä ! Ja tuo Milan huone on söpö 🙂 Näyttää jo nyt aika valmiilta vaikka olette vasta muuttaneet ! Ootte ollu reippaita muuttajia 🙂
Essi sanoo
Kiitos Tiia <3 kyllä tää pikkuhilaa tästä muotoutuu, ja täällä ei kyllä tosiaan vielä ole valmista 😀 Vierashuoneessa on vielä 5laatikkoa purkamatta ja varastossa läpikäymättömiä kamoja.. mut on täällä kyllä pitkää päivää painettu kun ollaan paikkoja järkkäilty 🙂
Jannika // Villa Furulund sanoo
Ihana pikkuneidin valtakunta! 🙂 Toi seinien sävy on nätti ja menetin sydämeni tolle matolle! 😀 <3
Innolla odotan lisää kotikuvia! 🙂
Essi sanoo
Kiitos 🙂 Oon tosi tyytyväinen itsekin, että jo nyt se on noin kiva <3 Toi matto on kyllä ihan superkiva!
Anniina sanoo
Voi kun näyttää kauniilta! 🙂 Ihanan hempeä Milan huone on niin ylisöpö! Tsemppiä teille vielä muuttohommiin, onneksi kuitenkin suurin urakka on ohitse 🙂
Essi sanoo
Kiitos Anniina :)) Joo todellakin, onneksi isoin urakka on ohi! Nyt vaan stressiä pukkaa pienemmistä asioista kuten miten saada kodarista ja eteisestä toimivat ja käytännölliset 😀
Elsa sanoo
Hauskaa että teillä on muuttorumba aika samoihin aikohin mun sirkuksen kanssa! Muutetaan seuraavana viikonloppuna ja vähän hirvittää mitä siitä tulee, kun kaupunkikin vaihtuu samalla… Kiirettä pukkaa!
Essi sanoo
Hurjasti sitten tsemppiä sinnekin muuttohommiin 🙂 teillä on vielä astetta isommasta urakasta kyse!
Minttu-Maaria sanoo
En yleensä kommentoi sisutusjuttuja, koska kaikki blogikuvat ja sisustuslehtienkin kuvat on lähes tismalleen ”samasta puusta” eikä yhtään mun makuun, mutta tuo teidän jäätelövärinen lastenhuone on aivan ihana ja suloinen 🙂
Essi sanoo
Voi vitsi, kiva kun nyt kommentoit 🙂 Tuli tosi kiva mieli, kun itsekin juuri rakastan tuota värimaailmaa mikä Milan huoneeseen saatiin aikaan!
Petra - Parempia yhdes ku eriksee sanoo
Mä oon tykänny meidän poitsun huoneessa lelujen säilytyksenä ikean kallax (entinen expedit) hyllyistä. Siis se neliö missä neljä lokeroa, you know 😀 meil on niitä kaks vierekkäin ja alimmissa lokeroissa on korit. hyvin mahtuu tavaraa ja pysyy siistinä 🙂
Ihanalta näyttää uudessa kodissanne, innolla odotan kunnon koti-postausta! 😉
Essi sanoo
Joo sellasta oon kans miettinyt, mutta mä ehkä haluaisin ihan ovellisen kaapin/lipaston 🙂 Täytyy vielä funtsia, koska tää on taas tällänen juttu mitä veivaan omassa päässä ees takas 😀
Kiva kun tykkäät, eiköhän näitä kotijuttuja tuu lähiviikkoina aika paljon 🙂
J sanoo
Mistä nuo Milan huoneen pallovalot on? 🙂 Hyvältä näyttää!
Essi sanoo
Pallovalot tilasin suoraan Ranskasta La case de cousin Paulin nettisivuilta, tulivat sitä kautta nopeiten ja edullisimmin kuin yhdestäkään kotimaisesta sisustusputiikista 🙂
Emmi sanoo
Oiii <3 ihanalta näyttää! 🙂
Essi sanoo
<33 kiva kun tykkäät!
Laura sanoo
Harvemmin kommentoin ,mutta nyt täyty sanoa ,että on kyllä aivan ihanasti sisustettu lastenhuone! <3 Mistähän tuo Matto on hankittu ?
sini sanoo
Essi on tekstissä ihan selkeästi kertonut, mistä matto on 🙂
http://lekmer.fi/search/?q=jox
Ihana on kyllä tuo pienen prinsessan valtakunta!! Pastelliset karkkivärit ovat niin herkulliset ja tuohon mattoon myös ihastuin kovasti 🙂 Onnea uuteen kotiin!
Essi sanoo
Voi vitsit kiitos näistä kommenteista 🙂 Kiva kun moni muukin tykkää meidän lisäksi. Ja tosiaan matto ja muutkin pastellit sisustustuotteet ovat Lekmeriltä, Jox sarjaa – joka on aivan ihana <3
Satu Villa Fox sanoo
Ihanalta teidän uusi koti näyttää ja mikä syötävän suloinen huone pikkuneidillä! 🙂
Essi sanoo
Kiitos Satu :)) On tää kyllä tosi ihana, kunhan saisi kaiken edes hieman valmiimmaksi. Niin paljon vielä puuttuu että ihan stressiä pukkaa 😀
EmiliaK sanoo
Voi miten kaunis neidin huone! Värit sopivat tosi hyvin yhteen 🙂
Onnea uuteen kotiin!
Essi sanoo
Kiitos <3 Värit olikin meillä jo pitkään valmiina mietittynä 😉
Piia sanoo
Aivan ihania nuo Joxin sisustus tuotteet 🙂 Meillä on oottamassa vauvan pinnikseen samaa kuosia oleva laitapehmuste.. Onnea uuteen kotiin!
Essi sanoo
Eikö ookin! Mä voisin kotiuttaa sen koko sarjan, toinen toistaan ihanampia <3 Kiitos Piia!
Sarah sanoo
Tosi nättiä ja kodikasta! Milan huone on oikein herkullinen 🙂 ootteko milloin ajatelleet siirtää Milan pois pinniksestä?
Essi sanoo
Kiitos Sarah 🙂 Meille tulee parin viikon sisällä taaperosänky pinniksen tilalle, sitten olisi tarkoitus Mila myös vasta nukkumaan omaan huoneeseen. Tällä hetkellä meillä siis mennään vielä vähän hassusti perhepeti tyylillä 😀
Martina sanoo
Onpa aivan ihana pienen tytön huone, ihanat värit <3
Essi sanoo
Kiitos Martina <3
sini sanoo
Onko nuo teidän pikkuiset valkoset sohvapöydät ikeasta?? 🙂 tosi kivat!
Essi sanoo
Itseasiassa ne on jakkarat ja tilasin ne juuri ennen muuttoa Jotexilta 🙂