Kaupallinen yhteistyö, Hotel Sveitsi
Reipas viikko sitten meidän perhe otti pienen breikin arkeen ja vietti miniloman Hyvinkäällä Hotel Sveitsissä. 2017 vuonna uudistettu Hotel Sveitsi oli jo aiemmin herättänyt meidän mielenkiinnon tyylikkäällä sisustuksellaan sekä sijaintinsa vuoksi, sillä se sijaitsee keskellä kaunista luonnonpuistoa, mutta samalla hyvin lähellä pääkaupunkiseutua. Lisäksi Sveitsin tarjoamat mielettömät mahdollisuudet monenlaiseen vapaa-ajan viettoon, etenkin lapsiperheen näkövinkkelistä kiinnostivat kovasti ja oltiin tosi innoissamme, kun meidät kutsuttiin tutustumaan Hotel Sveitsiin paremmin kaupallisen yhteistyön merkeissä.
Minilomalle startattiin luonnollisesti kotoa, Jyväskylästä ja matkaan täältä Hyvinkäälle kuluu sellainen parituntinen autolla. Oikein sopiva matka, etenkin jos sen taittaa kätevästi lasten päiväuniaikaan. Saavuttiin hotellille iltapäivällä ja oli kiva, kun parkkipaikkoja ei tarvinnut etsiä, vaan parkkitilaa oli reilusti ja sitä löytyi helposti ja maksuttomasti ihan hotellin edestä. Seuraavaksi tsekattiin itsemme sisään ja hotellin väki toivotti meidät lämpimästi tervetulleeksi, sekä ohjeisti meitä palveluista, aukioloajoista ja ohjasi meidät ystävällisesti huoneisiimme. Meitä varten oli varattu kaksi Superior huonetta väliovella, jotta tilaa olisi mukavasti – lapsille oma rauha nukkua ja aikuisilla vielä sen jälkeen mahdollista jatkaa iltaa kaksistaan. Täytyy sanoa, että oli muuten toimiva kombo!
Hotellista löytyy 200 viihtyisää ja nykyaikaista huonetta, jotka ovat sisustettu aivan upeiksi. Tämä reissu toimi osaltaan meillekin inspiraation lähteenä, ja ollaan tosi tyytyväisiä, että ollaan valittu uuteen kotiin marmorilaattaa, sillä Sveitsin kylppäreissä se näytti just niin täydelliseltä mitä oltiin ajateltukin. Muutama muukin sisustusratkaisu jäi vahvasti mieleen, ja laitettiin ne toteutuslistalle taloprojektia varten.
Hotel Sveitsi pitää sisällään myös tasokkaat ravintolat – Ravintola Alku ja Ravintola Tila. Molemmat ovat myös tyyliltään todella tätä päivää, niin ruoan kuin sisustuksensa suhteen. Lisäksi hotellista löytyvät myös modernit kokous- ja juhlatilat. Vahvuuksista suurin on meidän mielestä kuitenkin lukuisat aktiviteetit, mitä Sveitsin pihapiiristä löytyy. Vai mitä ootte mieltä tarjonnasta? SuperPark, Sveitsin uimala, BioRex -elokuvateatteri, kauneushoitola Beauty Spa Sveitsi, China Liangtse Welness -hoitola, FitPark -kuntoilukeskus, SeikkailuSveits i-seikkailupuisto ja WayOut -huonepakopeli, kaikki samassa paikassa! Hotelliasiakkaille sisältyy vapaapääsy uimalaan, sekä kuntosalille.
Reissumme ensimmäisenä päivänä päätettiin ottaa tosi rennosti ja tutustua hotelliin rauhassa. Fiilistellä viihtyisiä ja tilavia huoneita ennen illan pöytävarausta Ravintola Tilaan. Ennen illallista hengailtiin hotellin sisäpihalle rakennetulla viihtyisällä terassialueella, joka sekin tarjosi kivoja ideoita myös kotiterasseille. Sen läheisyydessä sijaitsi myös hotellin avara aula, jossa lapsille oli oma leikkipiste – siitä meidän lapset ehti ottaa myös kaiken irti. Kokonaisuudessaan täytyy vielä todeta, että Hotel Sveitsin tyyli kyllä hiveli monilta osin omaa sisustussilmää ja viihtyisyys oli aivan 6/5. Tää on meille hyvin tärkeää myös hotellia varatessa, joten jo pelkästään tän takia tullaan varmasti yöpymään uudestaankin Sveitsissä, kun asiaa tulee esim. Helsingin suuntaan. Seuraavan kerran kaksi yötä tosin voisi olla paikallaan, jotta ehdittäisiin puuhata kaikkea mitä mieli tekee!
Ravintola Tilan illalliselle meidät otettiin ihanalla palveluasenteella vastaan, ja itseasiassa saatiin pöytä Alku-ravintolan puolelta upeilla maisemilla (joita en tietenkään siinä hässäkässä tajunnut teille kuvata). Saatin maistella kokonainen kolmen ruokalajin illallinen ja ruoka oli todella hyvää. Alkuun otettiin lapsille hedelmä- ja kasvislautaset, Niko halusi Lande-salaatin ja itse otin Lankuta Baby-maistelulautasen, joka piti sisällään useamman herkullisen alkupalamaistiaisen. Pääruoksi otettiin molemmat härkää, Noelille valkattiin fish&chips tyylinen annos ja Milan teki mieli lasten burgeria. Illallisen kruunasi tottakai jälkkärit, ja me aikuiset pysyttiin siinäkin samalla linjalla ja herkuteltiin Pätkiskakulla, kun taas Noel sai jäätelöannoksen ja Mila halusi lettuja kauden marjoilla. Positiivisen yllättävää kyllä, että lapsetkin jaksoi ravintolassa superhienosti, vaikka aikaa meni reilu kaksi tuntia. Kiitos hyvästä lasten huomioinnista menee myös henkilökunnalle, sillä lapsille tuotiin pöytään heidän toimestaan pientä puuhattavaa ja kirjoja, jotka varmasti takasivat osaltaan lasten viihtyvyyttä.
Illalla koettiin ehkä se päivän hauskin osuus, kun laskettiin lapsille vielä vaahtokylpy. Molemmat nautti vaahdoista niin paljon, ettei heitä meinannut saada sieltä unille ollenkaan. Lopulta saatiin kuitenkin pienet peiteltyä unille hotellin pehmeisiin lakanoihin ja saatiin nauttia illasta vielä kahdestaan rauhassa. Korkattiin kuohuva ja katsottiin elokuvaa suoraan ihanan muhkealta sängyltä – niin ihanan ylellistä kaksinaikaa arjen keskellä ja hyvän päivän täydellinen päätös.
Aamulla herättiin hyvin nukutun yön jälkeen koko porukka samaan aikaan (just sopivan viileästä huoneesta!) ennen herätyskelloa aamupalalle. Edellisillan illallisen jälkeen odotukset oli melko korkealla aamupalaa kohtaan, mutta heti aamiaishuoneeseen astuttua sai todeta, että samalla linjalla pysytään – eli todella hyvä kattaus oli tarjolla myös aamiaisella. Monipuolisesti hedelmiä, leipiä, puuroa, myslejä ja muroja, lämpimiä ruokia ja mitä nyt hotelliaamiaisella yleisestikin usein on. Pekoni ja munat on ehdoton tietty!
Suunniteltiin miniloma niin, että toisena päivänä keskitytään sitten Sveitsin aktiviteetteihin ja aamupalan jälkeen suunnattiin uimalaan. Meille sattui vielä täydellinen hellepäivä, joka olisi ollut kiva viettää vaikka kokonaan uimahommissa. Uimala oli tosi kiva paikka ja juuri tälläistä kesäpäivien paikkaa me kaivattaisiin myös kipeästi tänne Jyväskylään! Ehdittiin uida melkein pari tuntia, kunnes piti lähteä pakkaamaan kamoja ja valmistautua huoneen luovutukseen.
Hotellista ulos tsekattuamme menimme vielä koko porukka purkamaan viimeiset energiat Sveitsin SuperParkiin. Meille Jyväskylän SuperPark on jo tuttupaikka, joten tiesimme mitä odottaa, ja aivan yhtä hauska paikka oli myös Sveitsin versio. Trampoliineja, pelialueita, kiipeilyä, liukumäkeä, skeittiparkki ja monia erilaisia kilpailupelejä – joita erityisesti meidän perhe rakastaa. Täysin meidän tyylistä yhdessä tekemistä ja vauhtia ei taas puuttunut, kun puuhattiin menemään touhusta toiseen. Nyt tuli todistettua myös se, että jo Noelin ikäisen parivuotiaankin kanssa SuperParkissa on jo paljon tekemistä ja meille vanhemmillekin riittää hauskaa – kuten kuvista näette! Meidän isillä ei nimittäin tota kilpailuhenkeä puutu lastenkaan kanssa…
Kun oli aika lähteä kotiin, Mila kysyi, että miksei jäätäisi hotelliin vaikka koko viikoksi? Niin kivaa meillä kyllä oli, ja kieltämättä meidän vanhempienkin mielestä olisi ollut mukava jäädä vielä toiseksi yöksi. Koettavaa ja tehtävää riittää varmasti vielä seuraavaan kertaan, ja sanoisin että Hotel Sveitsi on kyllä yksi kärkikohde, kun perhelomaa suunnittelee seuraavan kerran. Helppoa ja viihtyisää lomailua, eikä ainakaan missään mielin tylsää!
Onko muut ehtineet tutustua jo uudistuneeseen Hotel Sveitsiin? Kenties tänä kesänä?
x Essi
Tags : Hotel Sveitsi, kesä, loma, matkailu & reissut, perhelifestyle, vinkit&suositukset
Merimiehen vaimo sanoo
Ihanat kuvat! Letut ja marjat ovat suosikkejani ja voisin syödä niitä vaikka kuinka paljon. Kiva, että henkilökunta huomioi pienet ruokailijat myös tuomalla pientä puuhaa 🙂
Tuolla en ole käynyt itse, mutta ohi ajettu monet kerrat.