Tälle vuodelle en tehnyt varsinaisia uuden vuoden lupauksia, mutta tykkään edelleenkin pistää ylös tavoitteita itselleni jokaisen vuoden alussa. Tavoitteita ja asioita joiden eteen haluan tehdä töitä tulevana vuonna. Samaan traditioon kuuluu myös se, että mietin ja käyn läpi mitä kaikkea tuleva vuosi on tuomassa mukanaan meidän elämään ja mihin kaikkeen pitää varautua ja asennoitua. Ajattelin tehdä myös blogiin pienen summauksen, sillä nämä samat jutut tulevat näkymään myös täällä seuraavan vuoden aikana…
ARKI / Me ollaan aina oltu sitä mieltä, että ei haluta hukkua arkeen vanhempina, pariskuntana eikä perheenä. Arjen pyörittäminen vaikuttaa koko perheen hyvinvointiin ja siksi siihen pitää myös kiinnittää paljon huomiota. Me tykätään arjesta ja halutaan tehdään siitä meille mielekästä ja mahdollisimman iisiä. Toki tulee päiviä ja viikkoja siellä täällä, että haasteita, väsymystä, hampaiden kiristelyä ja kiirettä piisaa enemmän, mutta niistäkin aina selvitään. Tälle vuodelle haluaisin löytää uusia tapoja harrastaa lasten kanssa mahdollisimman paljon kaikkea erilaista ja aktivoida meidän arkea entisestään.
BLOGI & TYÖKUVIOT / Tän vuoden aikana mun on tavoite palata työelämään. Tavoite löytää työpaikka, jossa starttailla oma urapolku puhtaalta pöydältä. Se oman paikan löytäminen työelämässä ei kuitenkaan tule olamaan ihan yksinkertaista, sillä en ole vielä täysin selvillä millaisen työpaikan toivoisin löytäväni. Onneksi näin tammikuussa on vielä aikaa pohtia, sillä työnhaun starttaan kunnolla vasta elokuussa Noelin täytettyä kaksi. Blogiin aion panostaa tänä vuonna myös paljo enemmän ja sen tulette näkemään varmasti helmikuusta lähtien. Aika isoja muutoksia on tulossa ja niistä kerronkin teille heti tulevalla viikolla enemmän!
YSTÄVÄT & PERHE / Näihin tärkeisiin tyyppeihin ei voi koskaan varmaan panostaa tarpeeksi, tai ainakaan liikaa. Meidän tulee nähtyä sitä ihan lähipiiriä tosi hyvin, mutta sitten on paljon ystäviä, joita tulee nähtyä harmittavan vähän. Siksi aion panostaa siihen, että viikkoihin mahtuu aina myös aikaa ystäville, niillekin joita tulee nähtyä harvemmin. Haluan myös ryhdistäytyä yhteydenpidossa – soitella, laittaa viestiä ja yleensäkin kysellä useammin kuulumisia. Viime vuosina oon ollut siinä asiassa suorastaan superhuono.
LAPSET & KOTIÄITIYS / Lapset kasvaa niin järkyttävää vauhtia, ettei siinä oikeasti tahdo pysyä mukana. Noel täyttää parin viikon päästä jo 1,5v, mikä ei jotenkin mee yhtään mun päähän. Mun vauvasta on kasvanut jo iso pieni ukkeli, joka osaa jo vaikka mitä. Kotiäitiyttä kestää vielä kesän yli ja haluan ottaa näistä kuukausista lasten kanssa vielä irti kaiken mahdollisen. Sitähän ei ikinä tiedä, tuleeko tälläisiä ainutlaatuisia aikoja lasten kanssa kotona enää koskaan lisää…
UUDEN KODIN RAKENTAMINEN / Tän vuoden aikana meillä tuskin tulee olemaan vapaa-ajan ongelmia. Ei ole päivääkään, kun taloprojekti ei pyörisi mielessä tai sen eteen ei tehtäisi jotain suunnitelmia, valmisteluja, laitettaisi tarjouspyyntöjä tai mietittäisi budjetteja sekä sisustusta. Onneksi tää on meille niin mieluinen projekti, että jo pelkällä innolla pääsee pitkälle. Kuitenkin aikamoista kääntämistä ja vääntämistä monien juttujen kanssa on, kun ei olla aina heti satavarmoja millaisia ratkaisuja taloon haluamme. Tavoite kuitenkin on ottaa irti tästä raksavuodesta mahdollisimman paljon ja säilöä muistoja matkaan. Nyt rakennetaan meidän elämän kotia ja halutaan tehdä se mahdollisimman hyvin ja huolella tottakai!
SISUSTAMINEN / Aiotaan sisustaa meidän tulevasta kodista mahdollisimman ajaton, mutta samalla just meidän tyylinen kodikas koti. Opetellaan tekemään harkittuja ja pitkäaikaisia valintoja, joihin ei kyllästytä vielä kymmenenkään vuoden päästä. Tänä vuonna tullaan pyörittelemään jos jonkinalisia moodboardeja, kasaamaan Pinterestiin tauluja keittiöideoista, kodarimalleista, makkariunelmista jne. Sisustaminen tulee olemaan tapetilla raksajuttujen ohella paljon tänä vuonna ja siitäkös olen innoissani!
HYVINVOINTI & LIIKUNTA / Joka vuotinen teema – lisää liikuntaa sekä puhtaampaa ja parempaa ravintoa. Mä oon jojoilija painoni kanssa isolla J:llä ja siitä haluan vielä taistella eroon. Haluan löytää tavan pitää yllä hyvinvoivaa kehoa sekä olla tyytyväinen itseeni. Peilikuvaan, oloon ja terveyteen panostaminen ei mene koskaan hukkaan, joten tähän aion panostaa tänä vuonna isosti.
RUOKA / Tämä osa-alue liittyy paljon edelliseen, mutta tässä sivutaan koko perheen ruokajuttuja. Me nimittäin ollaan otettu tavoitteeksi tälle vuodelle vähentää punaisen lihan kulutusta. Lisätä kalaa ja kasviruokaa arkeen sekä vähentää sen myötä jauhelihapakettien kulumista tässä taloudessa. Mikään ruoka-aine ei kuitenkaan meidän perheessä ole aivan ehdoton ei, ja mentaliteetti on opettaa lapsista ennakkoluulottomia ruokailijoita kaiken suhteen. Ainiin ja monet tuotteet ollaan vaihdettu vuoden vaihteen jälkeen luomuun, mikä sekin on jo iso parannus.
HÄÄT 20?? / Häävalmistelut starttaillaan vuoden lopulla, kun tällä hetkellä suunnitteilla oleva hääpaikka saadaan silloin varattua. Ihan sairaan ihanaa, kun taloprojektin valmistuttua päästään hyppäämään heti seuraavan ihanaan asiaan, eli häihin. Päivämäärä on lukossa jo ja hääaiheista postausta on myös tulossa ihan pian, joten jos se aihe kiinnostaa niin pysykää kuulolla!
Millaista arkea ja elämää teillä tullaan näkemään tänä vuonna?
Ihanaa alkavaa uutta viikkoa <3
Seuraa blogiani, Facebookissa, Bloglovinissa ja Instagramissa + Snapchat: @essipieces.
Tags : ajatuksia, arki, lapsijutut, oma elämä, perhelifestyle
Teidän vuosi kuulostaa kyllä aivan ihanalta. Toivottavasti ehdit ja jaksat jakaa sitä meille lukijoillekin monien postauksien muodossa – sun teksteistä jää aina hyvä fiilis 🙂
Meillä eletään melkoista muutosten vuotta. Miehen olisi tarkoitus tämän vuoden aikana valmistua ja siirtyä työelämään. Tämä muutos tarkoittaa meille myös muuttoa toiseen kaupunkiin – ja siis tietysti uuteen kotiin. Sisustusjutuista haaveilen siis minäkin, sillä tässä meidän nykyisessä opiskelija-asunnossa ei ole paljoa laitettavaa. Syksyllä mullakin alkaa opintojen viimeinen vuosi. Meidän esikoinen täyttää kaksi ja luultavasti siirtyy ainakin osapäiväisesti päivähoitoon kodin ulkopuolelle. Jänniä aikoja siis eletään!