Katsokaa ja kauhistukaa! En ehkä kestä itseäni. Nimittäin J Ä L L E E N annoin kampaajakäynnin vain venyä ja venyä, kunnes sinne oli ihan pakko mennä. Blogia jo pitkään lukeneet tietää, ettei tää todellakaan ole eka kerta. Mun hiuskuontalo pääsi taas aivan järkyttävään kuosiin, ja se iskee vasten kasvoja kunnolla vasta näin jälkikäteen kuvia katsellessa. Täydellisen ylipitkä hampputukka, lukemattomine kaksi- ja kolmihaaraisineen ja värityskin kuin tiikerikakussa. Jo oli aikakin hypätä kampaajaystävän penkkiin siistiytymään…
Mutta mikä siinä onkaan, että tää trendi on ollut vaan nouseva äitiyden myötä? Voiko tosiaan olla, että kotona oleva äiti ei vain yksinkertaisesti ehdi kampaajalle? Ehkä ehtisikin, mutta oikeaa rakoa sille on hirmu vaikea löytää. Jo pelkästään sen sopivan kampaamoajan löytäminen tuntuu niin työläältä. Mieluiten se saisi tietty olla illalla, kun mies on päässyt kotiin ja voi vaihtaa lastenvahtivuoroa läpsystä. Ilta-ajat vaan tuntuu olevan kuumaa kamaa, kun niitä on vaikea saada edes kuukauden päähän just siltä omalta luottokampaajalta. Sitten onneksi on olemassa isovanhemmat, joiden kanssa saattaa saada puljattua lapset hoitoon kampaajan ajaksi vaikka keskellä päivääkin. Se on aika luxusta jo, niin kun meillä meneteltiin tällä kertaa. Onhan se myös selvää, että kampaajaväliä venyttää välillä mahdollisimman pitkälle ihan omaa lompakkoa silmällä pitäenkin. Nykyään nimittäin sitä tuntuu olevan pihein juuri siinä kohtaa, kun euroja pitäisi laittaa itseensä. Kuulostaako tutulta?
No joka tapauksessa pari viikkoa sitten se lähes vuoden tauko päättyi ja pääsin eroon hiusahdistuksestani. Istuin iltapäivän ystäväni Hennan käsittelyssä UNIK Hairdressingissä ja parissa tunnissa hiukset saivat taas uuden elämän. Kuivat, katkeilevat latvat oli muisto vain kampaamon lattialla ja hiukset tuntuivat ihanan terveiltä pitkästä aikaa. Ja mikä parasta, vanha liukuväri saatiin raidoittamalla tasaisen kauniiksi ja hehkuvaksi.
Mitäs sanotte – aikamoinen muutos, vai mitä?
Ehkä olisi vihdoin aika siirtyä niihin muutaman kuukauden väleihin näissä hiusprojekteissa. Varsinkin nyt, kun mulla on tarkoitus saada väri mahdollisimman lähelle omaa luonnollista sävyä. Itseasiassa jo tällä kertaa Henna sai pohjavärin hyvin lähelle sitä, sillä luonnostaankin mun oma väri on aika tumma.
Ja siis mitä, HUOMENNA ON JOULUKUU! Mun täytyy viettää loppuilta tonttuhommissa ja valmistella lasten kalenteri aamuksi valmiiksi. Uskomatonta ja niin ihanaa, että huomenna starttaa joulunodotus ihan todella <3
Seuraa blogiani, Facebookissa, Bloglovinissa ja Instagramissa + Snapchat: @essipieces.
Tiina/Fit Fat Mama sanoo
Ihanat hiukset :). Miulla vaan lähtee ja lähtee imetyksen takia hiuksia,kohta pari karvaa enää päässä :D. Kampaajalle ois ihana päästä mutta vauva pitäis ottaa mukaan kun ei pärjää vielä ilman minuu kun ei syö pulloa-.-
Erja sanoo
Niin tuttua! Mä kävin edellisen kerran elokuussa kampaajalla. Edellinen käynti oli kun kuopus oli 5vk vanha, täytti heinäkuussa 2v!!! Noloa!
Erja
Elina sanoo
Niin tuttua! Viimeks kävin kampaajalla toukokuussa ja nyt kun juurikasvu alkaa olla aikamoinen, nyt kyllä on mietteissä kasvattaa oma väri takaisin ja käydä vaan leikkaan latvoja (kun vain sais aikaiseksi). Ihanat hiukset sai Henna sinulle laitettua!