Käsittämätöntä, siitä taianomaisesta juhannuksen jälkeisestä kesäkuisesta keskiviikkoyöstä on jo pariviikkoa reilut puolitoistavuotta. En mä kestä, se tuntuu edelleenkin kuin eiliseltä kun sain tuon rakkaimman rinnalleni ensimmäistä kertaa. Nyt siitä kuitenkin on jo noin mielettömän kauan, ja neiti elelee täysillä taaperon niin ihmeellisessä maailmassa. Ne viimeisetkin vauvamaiset piirteet vähenevät päiväpäivältä, eilen tehtiin jo ekat pissatkin pottaan! Miten tää aika kuluukin näin siivillä?

Puolessa vuodessa on tapahtunut ihan huima kehitys. Vielä ekoilla synttäreillä meillä asui mun mielestä vauva, vaikka Mila kävelikin silloin jo ihan täysiä. Nyt vauvasta ei kuitenkaan voida enää puhua missään muodossa, sillä tää meidän puolitoistavuotias ymmärtää ihan mielettömän määrän asioita ja kysymyksiä, osaa tehdä vaikka mitä omatoimisesti, jaksaa leikkiä välillä myös ihan omassa seurassaan ja sitä puhettakin on ahkerasti alettu reenaamaan vaikka oikeita sanoja tuleekin vielä aika suppeanlaisesti. Kaikki ovat tällä hetkellä ”ÄITEJÄ”.

Meillä tää ikä on ehkä kuitenkin suoraan sanottuna tähän astisista ”haastavin”, ainakin näin vanhemman näkövinkkelistä. Esiuhma vai uhma – mikä lie, on rantautunut meille todenteolla. Pikku pomo on astunut kuvioihin sen aurinkoisen minilikan tilalle joka näyttäytyy meillä nykyään ihan liian harvoin. Tää pikku pomo ei voi sietää jos häntä kielletään, silloin tehdään kaikkia asioita entistä uhmakkaammin ja jos kielletään uudelleen siitä syntyy vuosisadan draama. Ai että tuntuu välillä että tuon puolitoistavuotiaan elämä on todella rankkaa. Silloin kuin paikalla on se aurinkoinen minilikka on perheessä kaikki vallan mainiosti. Minilikka on parhaimmillaan ihan huipuin tyyppi maailmassa, huumoria löytyy vaikka muille jakaa, intoa on oppia ja tehdä kaikkea uutta ja halejakin jaellaan ihan kaikille. Reipas pieni pakkaus kaikin puolin!

1,5vuotiaalla minillämme löytyy nyt jo komeat 8hammasta, eli vielä on niiden saralla aika paljon tekemistä, samoin kuin hiuskuontalon. Meidän motto onkin näiden kohdalla, ”hitaasti hyvä tulee”, eli isona tyttönä Milalla on saletisti huikein pepsodenttihymy koko kylässä ja tuuhein fleda! Aikuisten puntarin mukaan neiti painaa reilut 10kiloa ja mittanauhalla mitattuna pituutta on 83cm, nää mitat kuitenkin tarkentuu reilun viikon päästä puolitoistavuotisneuvolassa.

Puolitoistavuotiaan lempparipuuhaa on ehdottomasti leikkiä äitiä, eli puhua puhelimessa, vauva kainalossa, käsilaukku olalla ja samalla työntää nukenvaunuja. Mistähän ottanut mallia? Äidin vaatteet ja etenkin kengät on IN. Ulos lähtiessä omat popot harvoin eksyy ekana jalkaan, ja makkarin lattialle jääneitä rintsikoita sovitellaan omaan uumaan. Muita kovia juttuja on leukojen veto ja hippa isin kanssa sekä tietysti tanssiminen. Pimulla on muuten oikeesi lyömätön rytmitaju! Sen muuvit on pakko saada joku kerta videolle ja tänne teidänkin nähtäville. Tänään viimeksi sain nauraa silmät märkänä, kun tirri veti Elastisen Nauravan kulkurin tahtiin kunnon bootyshakea keskellä olkkaria.

Mila osaa itse ilmoittaa milloin hän tarvitsee mitäkin, nälän ja janon yllättäessä suunnataan jääkaapille ja unen tarpeen tullen napataan äitiä kädestä kiinni ja ohjataan makkariin. Maitoa neiti muuten pyytää jo ihan selkeästi ”MAMAMA”-äninällä. Nukkumishommat meillä hoituu nykyään niin että mennään pötköttämään sänkyyn yhdessä, siihen kainaloon neiti sitten nukahtaa. Tosin viime viikkoina meillä on ollut ei niin kiva-vaihe, sillä nukahtaminen on jostain syystä mennyt melkoiseksi taisteluksi vastoin entisiä normeja. Päiväunillekin muru olisi omasta mielestään jo liian isotyttö, ne kun nykyään jätettäisiin mieluusti väliin kokonaan. Yöunille nukahdetaan 9 pintaan ja aamulla herätään heti 9 jälkeen, 12tuntia yössä pitää taaperon tiellä! Mutta miten saataaisiin rytmiä aikaistettua vaikka niin että nukkumaan käytäisiin jo kahdeksalta? Any help here?

Jokatapauksessa mä äitinä nautin myös suunnattomasti juuri tästä ajasta, vaikka uhmatuhmailija onkin välillä aika tulinen tapaus. Mila on nykyään niin huippua seuraa ja joka päivä on niin erilainen ja ihmeellisiä asioita täynnä. Uutta opitaan jatkuvasti ja luonne tulee esiin vahvemmin ja vahvemmin. Meillä on niin hauskaa yhdessä ja toisaalta taas on niin valloittavaa kun pienen pipin sattuessa toinen kapsahtaa kaulaan lohdun tarpeessa. Oon niin kiitollinen että saan vielä olla kotona ja nähdä nää kaikki isoimmat kehitysharppaukset ja olla mukana lähestulkoon kaikessa. Tuo muru on niin pienen hetken oikeasti PIENI, joten näistä kuukausista kotona otetaan kyllä kaikki irti vielä mitä saadaan. Nautitaan meidän murusta oli päällä sitten Pikku pomo tai Aurinkoinen minilikka vaihe, sillä hän on meidän maailmankaikkeus. ♥

Millaisia persoonia teidän 1,5vuotiaat on/ovat olleet? Kuinka useilla tässä iässä on esiintynyt jo uhmaa? Entä minkä kokoisia tän ikäset taaperot on teidän taloudessa olleet?

Tags : äitiys, kehitys&kasvu, lapset, lapsijutut, perhe