Neljän kokonaisen päivän ”joululoma” on nyt blogin puolella vietetty, ja kieltämättä se tuli aika ihanaan saumaan. Me ollaan nautittu kiireettömästä ajasta perheen, läheisten ja ystävien kanssa ja tietokoneen läppä on pysynyt tähän päivään saakka kiinni. Olo on rentoutunut, rakastettu ja onnellinen viime päivien jälkeen. Joulu on ihmisen parasta aikaa sanon minä!
Kuvia oon räpsinyt joka päivä ja jottei tästä tulisi nyt mikään jäätävä maratoonimainen postaus, käydään meidän jouluaatto läpi ihan yksistään nyt ensimmäisenä!
JOULUAATTO
Aattoaamu alkoi ihanan kiireettömästi, hitaasti heräillen Joulupukin kuumaalinjaa katsellessa. Tonttu oli myös käynyt yöllä jättämässä Milalle ensimmäisen paketin kuusen alle, ja sekös oli pikkumurusta todella jännää. Paketin kääreistä paljastui neidin ihkaensimmäinen oma reppu!
Ei liene epäselvää lähtikö tuo suloinen Fjällrävenin Kånken Mini myös mukaan aaton mummilakierrokselle. Reppuun pakattiin vaipat ja vaihtovaatteet ja koko aamun neiti kulki kotona reppu selässään. Ihana pieni.
Meidän aattoaamuun ei kuulu ainakaan vielä riisipuuro, viime vuoden joulubrunssi perinnettä jatkettiin ja pöytä katettiin meidän aamupalaherkkuja täyteen.
Perinteisiin kuuluu ehdottomasti myös aamupäivällä Snowman-elokuva. Leffan jälkeen puettiin juhlavaatteet päälle ja pakattiin kimpsut ja kampsut kasaan ja otettiin suunnaksi ensimmäinen mummila.
Paikalla oli koko Nikon sisaruskatras, tietysti Milan isovanhemmat ja myös isoisovanhemmat. Päivän ensimmäinen joulukattaus päästiin nauttimaan ja Mila availi muutamat lahjat jotka tonttu oli mummilaan jättänyt. Iltapäivä meni yhdessä hujauksessa ja jo pian oli aika sännätä toiseen mummilaan.
Mun vanhempien luona ohjelma oli hyvin samankaltaista kuin toisessa mummilassa. Yhdessäoloa, ruokaa, lahjoja ja hyvää seuraa. Lahjoja oli aikamoinen kasa, ja ei jäänyt epäilyksen häivää siitä kuka oli meidän perheen kiltein – Mila tietenkin! Tää joulu oli senkin puolesta niin erityinen, sillä tuo neiti on nyt siinä iässä että tuo lahjojen aukominen on tosi tosi jännää puuhaa. Ja voi että sitä riemua kun paketeista kääriytyi esim. uusi nukke ja ihanat nukenvaunut. Lasten riemu ja aito ilo on niin parasta katseltavaa! Koko päivä meni yhdessä hujauksessa, ja vaikka kotiin tultiin vasta hieman ilta 9 jälkeen, pikkumuru jaksoi reippaasti iltaan saakka päiväunien voimalla!
Aatto oli ihana, juuri sellainen mitä me kaikki toivottiin. Nähtiin molempien perheitä ja saatiin jakaa aika kaikkien rakkaiden kanssa! Tietysti joskus tulevaisuudessa ehkä toivoisi että aaton voisi viettää yhdessä ja samassa paikassa ettei tarvitsisi juosta monessa paikassa päivän aikana. Kiitos meidän molempien perheille valtavasti ihanasta joulusta ja kaikille jotka muisti meidän pikkumurua tänä jouluna♥ Ootte jokainen tärkeitä meille!
Voi miksi joulu menee aina niin nopeasti ohi, nyt on kyllä jotenkin niin tyhjä fiilis vaikkakin todella onnellinen! Kuinka teidän joulu muuten sujui? Entä onko muilla tälläistä ”joulukrapulaa” eli haikeaa fiilistä siitä kun joulu on jo ohi?
Minnuli sanoo
Tänä jouluna päätin nautiskella jouluni YKSIN kotona herkutellen ja toimii!! :).Isäntä ja lapset läksivät mummolaan syömään ja saunomaan. Tällä kertaa en vaan ollut yhtään sosiaalisella fiilingillä ja suoraan sanoen halusin hoitaa ähkyni rennosti kotona lökävaatteissa ja piereskellä rauhassa 🙂 Vieraisilla kun on aina pieni pönötys päällänsä ja tällä kertaa halusin röhnöstellä täysin yksinäni!Illalla kulmat saapuivat kotiin ja normaalielämä jatkui 😀 Aattoa lukuunottamatta tylsyys meinasi iskeä kun kaikki paikat kiinni paitsi baarit 😀
Essi sanoo
Ohoh no sähän oot repässy 🙂 Mä en ite osais kyllä kuvitella joulua ihan itekseen, kun siihen on aina niin vahvasti kuulunut perheen läsnäolo jo ennen omaa lasta. Mutta varmaan aika nautinnollinen tuollainenkin aatto, ja ennen kaikkea RENTOUTTAVA 🙂 Hyvää uutta vuotta teidän perheelle!
Pipari sanoo
Vietin Joulunu Lontoossa perheen kanssa!
Essi sanoo
Oi Lontoo on varmasti ihana näin joulun aikaan <3
Nella sanoo
Kiva joulu ollut teillä! Meillä joulu on järjestetty niin että mieheni äiti ja sisko tulee myös tänne minun vanhemmilleni syömään ja viettämään iltaa <3 näin tehtiin myös nyt vauvamme ensimmäisenä jouluna ja oli ihanaa kun saatiin ollaa rauhassa ja kaikkien läheisten kanssa. Poitsu oppi juuri kiljumaan ja kääntymään joten paljon en ole joulun aikaan nukkunut 😀 onneksi on päivisin sylejä ja nukuttajia 🙂 olet muuten tosi nättinä ollut!
Essi sanoo
Oli kyllä tosi ihana, ja nyt on niin haikee olo kun se on jo ohi!
Ihanasti järjestetty teidän joulu. Noin toivoisi itsekkin, että kaikki tärkeät olisi saman katon alla. Siinä muodostuu esteeksi vain se että meillä on Nikon kanssa molemmilla niin isot perheet ettei kyllä mahduta minnekkään 😀
Voi että teillä on siellä niin pieni ihanuus, nauttikaa! Ja ihanaa uutta vuotta Nella teille kaikille <3