Mä oon jumissa. Mun kroppa on jumissa. Ennen kaikkea KILOT on jumissa. Sekös pistää ärsyttämään ja stressaamaan. Tammikuun aikana oon treenannut todella hyvin, syönyt hyvin ja muistanit levätäkin. Silti kroppa ei toimi toivotulla tavalla. Tällä hetkellä hiilarit on jo minimissään PTn laatimassa ruokavaliossa, joten enää ei oo paljoa mistä nitistää pois. Loppukirin täytyisi olla jo kovassa vauhdissa, mutta jouluna takaisin kerätty lisäkilo ei ole vieläkään täysin poissa ja tavoite karkaa uhkaavan kauaksi. Turhauttaa!
PTn kanssa ollaan nyt haettu ratkaisua miten korjata tää tilanne mahdollisimman nopeasti. Eilen tultiin sitten siihen tulokseen, että nyt vaaditaan uusia toimintatapoja, ei liikuntaan, mutta dieettiin kyllä. Salilla saan painaa tutulla hyväksi todetulla kolmijakoisella ohjelmalla, jonka lisäksi teen kolme aerobista myös viikolla, joskus enemmän jos suinkin ehdin. Ruokailuun tehdään kuitenkin se mitä pystytään, jotta helmikuun lopussa tulos olisi edes tyydyttävä. Se tarkoittaa että karsitaan vielä ne vähätkin hiilarit veks ja ketoosi kehiin. Siihen päälle aloitan vielä Nutraamaan joten luulisi kilojen lähtevän taas laskuun ja mieluusti nopsakkaa tahtia! Jos nää keinot ei tepsi, on kropassa oikesti joku oltava vialla, aineenvaihdunnassa häiriötila päällä tai muuta vastaavaa? Ainakin kilppariarvot lähtee siinä vaiheessa testiin.
Kieltämättä mua vähän, tai oikeastaan aika paljonkin jännittää ketoosidieetin aloitus. Se että pystynkö mä oikeesti siihen. Se vaatii taas astetta kovempaa kurinalaisuutta, itsehillintää ja tahdonvoimaa. 6viikkoa pelkkää saldea, kanamunaa ja lihaa. Ou nou… No mutta jännä nähdä! Tietyllä tavalla se ehkä eniten inspiroikin mua tähän touhuun – PYSTYNKÖ MÄ? Pakkohan mun on. En mä halua että tää jää ihan puolitiehen. Mä haluun kesällä oikeesti olla tyytyväinen siihen mitä peilistä näkyy, ja siihen on vielä melkoinen matka. Ainakin kymmenen kiloa. Eli helmikuun jälkeen on jatkettava, se on varma!
Mä en nyt itse ala avaamaan ketoosidieetin ideaa siitä tietämättömille sen enempää, vaan ohjaan lukemaan artikkelin siitä TÄSTÄ. Jutun on itseasiassa kirjoittanut Markku Tikka, joka toimii mun ja Nikon valmentajana tässä puolen vuoden projektissa.
Löytyykö sieltä ruutujen takaa kokemusta ketoosidieetistä? Antakaa mulle nyt vähän tsemppiä ja kertokaa ainakin ne menestytarinanne!
iitu sanoo
Miten teet ton kanan kun se näyttää niin vaalealta? Itse saan aikaan vain kärähtänyttä kanaa..:D
Essi sanoo
Kana pihvit meillä tehdään usein uunissa, silloin siitä tulee just tollasta vaaleeta ja mehevää 🙂
Miia/Mammamiiablogi sanoo
Ja jos haluaa onnistua pannulla kannattaa tehä niin että paistaa iha vaa hetken et punasuus katoaa pinnalta kovemmalla lämmöllä. Ja sit laittaa haudutuslämmölle ja kannen alle hautumaan. 🙂 tulee mehevää eikä pinta pala.
Tsemppiä Essi loppukiriin!
Eve sanoo
Hmm.. En tunne sinua enkä tilannettasi, mutta oma kroppani veti hiilarittomasta aivan jumiin ja lääkäri sanoi että katso sitten että oli viimeinen kerta. Hyvät hiilarit kuitenkin tukevat painonpudotusta, naisena tulisi muistaa myös että saat rasvaa tarpeeksi.. Itse en silloin saanut ja oltiin tilanteessa joka ei ollut kropan kannalta mukava. No en tiedä onko ketoosi paras vaihtoehto tai mikä on mutta tsemppiä jokatapauksessa! 🙂
Essi sanoo
Katsotaan miten mun kroppa reagoi tähän muutokseen. Mulla on valmentajana kuitenkin kovan luokan ammattilainen ja pitkään tehnyt näitä valmennuksia, joten ihan täysi luotto on siihen miten hän mulle asiat neuvoo ja kertoo mikä voisi toimia. Ketoosia on ihan mielenkiintoista kokeilla edes kerran elämässä, eihän sitä tiedeä vaikka se oliskin mun painonpudotukselle tosi hyvä keino! Kiitos Eve 🙂
arja sanoo
Huhhuh melkosta! Itselläni hiilariton(ei kuitenkaan ketoosi) vaikutti silleen,et paino putos mutta liikuntaa harrastaessa voimat loppu. Oksetti,pyörrytyi,väsytti,vapisutti. Päätin että never enää hiilareita noin alas. Ite oon 169, paino 66-67. Mistä ihmeestä sä 10 kg pudotat? 🙂 no, jokaisella omat tavoitteet mutta itse en ikinä lähtis hampaiden kiristykseen painon pudotuksen takia!
Essi sanoo
Mulla on painoo vielä just se 10kiloa omaan ihanne painoon jossa oon ollut joskus hamassa nuoruudessa kun vielä urheilin tosissani. Enkä mä siis ihan ehdoton oo ton kilomäärän kanssa, oon sit tyytyväinen kun peilistä näyttää hyvälle.
En mäkään normaalisti oo tällänen että meen näin äärimmäisyyksiin. Nyt kuitenkin oon tähän puolenvuoden valmennukseen lähtenyt ja haluan kokeilla omia rajojani, mihin musta on? Oon niin monta vuotta syönyt päin prinkkalaa ja ollut liikunnan puolesta niin laiska. Katotaan miten mun käy, onko tää hyvä juttu vai mitä tapahtuu? Jännää 🙂
Mirka/Kasvukipuja sanoo
Tsemppiä loppurutistukseen! 🙂
Eikö sun PT-ole aatellut ruokavalioon cheat mealia kerran viikossa/kahdessa? Vaikka sillon poiketaankin dieetistä aika rajusti niin se ainakin pistäisi aineenvaihdunnan käytiin ja painonpudotus jatkuu tuttuun ja varmaan tahtiin 🙂
Riika sanoo
Hyvä kokeilla eri juttuja, niistähän sit saa tietää mikä on itselle se paras vaihtoehto 🙂 Tsemppiä kovasti!
Laura sanoo
Mäkin mietin, että jos on jumissa ja tukossa, niin onko av vaan säästöliekillä? Treeni kuitenkin kulkee? vai? No luulis että pt osaa hommansa, ja tosiaan kokeilemalla kai noi parhaiten selviää. Turha mun puhua, kun en ymmärrä painonpudotuksen saloja sen tarkemmin 🙂 tsemppiä anyways!!
jenna sanoo
Mietin kans, että ootko mennyt ihan säästöliekille? Kaiken järjen mukaan jos syöt vähemmän kun kulutat ja siihen päälle vielä liikut painon pitäisi tasaisesti pudota..paitsi sillon kun mennää sitten säästöliekin puolelle.. pitäisi saada se aineenvaihdunta käyntiin.. eikö sulla oo enää niitä buusti-päiviä eli syöt kuukaudessa yhen päivän ihan mitä vain haluat? Nehän juuri käynnistää taas sen pysähtyneen aineenvaihdunnan pitkässä laihdutuksessa… se 5:2 dietti ainakin perustuu juuri tähän..
Kannattaa kysyä toinen mielipide joltain toiselta valmeltajalta jos tämän kanssa ei tuloksia synny toivotussa ajassa 🙂
Sarah sanoo
Mun ystävä ”jokähti” juurikin samaan pisteeseen kuin sä, hänelle(näähän on yksilöllisiä asioita) PT määräsi tauon koko hommasta, ja parin viikon totaaliloman jälkeen hän jatkoi niin että treeniä kovennettiin mutta kerta viikkoon vapaasyöntipäivä, toimi!
Mutta sä oot mun mielestä ihan huikeen näköinen jo nyt, että älä liikoja stressaa <3