Nää on hyvin harvinaisia aikoja kun ollaan koko perhe lomalla, meidän isukki ei nimittäin osaa oikein pitää edes kesälomiaan ja tänäkin kesänä Niko malttaa pysyä pois töistä kokonaiset kaksi viikkoa. Tää viikko on meidän perheen ensimmäinen lomahetki ja kuun lopussa lomaillaan toinen viikko. Kelien puolesta tää eka pätkä on ollut suorastaa sieltä ja syvältä, vettä on satanut kuin Esterin p*rseestä joten suuria lomasuunnitelmia ei alettu tekemään vaan jätettiin ne suosiolla heinäkuun loppuun. Ihan kotioloissa ei kuitenkaan maltettu koko viikkoa viettää ja tiistaina tultiin Konnevedelle mökille täyshoitoon, sillä myös mun vanhemmat lomailevat täällä. Nyt ollaan oikeasti otettu rennosti, nukuttu ja syöty hyvin koko porukka ja iltaisin kun Mila on käynyt nukkumaan ollaan Nikon kanssa saatu hetki kahdestaan ja suunnattu rantasaunan lempeisiin löylyihin. Harmi vaan että tuo järvivesi on niin jäisen kylmää ettei sinne ole uskaltautunut pulahtaa.
Tänään me suunnataan kotiin, ja kyllä tällänen parin päivän irtiotto niistä kodin rutiineista tekee hyvää mutta kieltämättä jo kaipaakin sitä oman kodin rauhaa, sänkyä ja suihkua. Loppu loman suunnitelmat on vielä vähän auki, huomenna saatetaan repäistä ja lähteä Kuopion Matkukseen jos jaksetaan ja lauantaina on Nikon vuoro vaihtaa vapaalle poikien saunaillassa. Mitähän me Milan kanssa keksittäisiin tyttöjen kesken ?
Hetkiä-blogi / Katriina sanoo
Ihanaa, että ootte päässy lomailemaan koko perheen voimin. Meillä alkaa yhteinen loma huomenna ja maanantaina suunnataankin jo Naantaliin 🙂
Essi // Pieces of Miracles sanoo
On tää aina vaan virkistävää kun tuo toinen vaan malttaa pitää lomaa, vaikka nyt ei mitään mökkeilyä spesiaalimpaa tehtykkään niin ihanaa tää on ollu 🙂 Oi nauttikaa ! Meette vissiin muumeilemaankin ? Meillä on harkinnassa myös Turku/Naantali heinäkuun lopuksi tai Helsinki ja Korkeasaari..
Anonymous sanoo
Hei, onko nuo milan kengät superfitin bullyt? Olet itse haaveillut niistä mutta en oikeen uskalla netistä tilata kun ei tiedä että onko ne kuinka tukevat pienen jalkaan
Essi // Pieces of Miracles sanoo
Juurikin ne, ja voin vaan suositella ! Ostettiin itse ihan paikallisesta Kookengästä ja myyjän mukaan tukee siinä missä nahkaisetkin ensikengät 🙂 Super fitiin luotan kuin vuoreen, veikkaan että heiltä kengät kuin kengät sopii lapselle kuin lapselle.
Anonymous sanoo
Kiva juttu. Ehkö nyt uskaltaisin tilat. Cdon.comissa oli tosiaankin vaan 17e. Ja ajattelin tilata ne denim väriset pojalle. Ne on niiiin söpöt. 🙂
Essi // Pieces of Miracles sanoo
Ohoh, ompas edukkaat, me maksettiin muistaakseni 39,90e Kookengässä. Ny vähän harmittaa 😀
Anonymous sanoo
Onpa kiva kun ootte päässy kunnolla lomaileen koko jengi:) Sun blogi on tosi ihana ja lämminhenkinen! Mut tuli täs mieleen et joku videopostaus olis aika kiva ja mukava vaihtelua:)
Essi // Pieces of Miracles sanoo
Se on kyllä vuoden kohokohtia kun saa olla lomalla koko perhe. Ihana, kiitos, tälläset kommentit lämmittää aina mieltä 🙂 Ja joo, näitä videopostaus toiveita on tullu aika paljon, pitää vissiin opetella editoimaan ja muutenkin tutustua tohon enemmän ja pistää TO DO-listalle 🙂