- Podin jonkin asteista syysväsymystä ja join joka päivä kahvia ainakin kaksi kuppia.
- Ihmettelin viikkojen sukkelaa kulumista, niin kuin joka kuukausi tänä vuonna.
- Sydän läikähti useampaan otteeseen onnesta, kun kuultiin ihania uutisia lähipiiristä.
- Valittiin maalisävyt uuden kodin pinnoille vihdoin.
- Käytiin Helsingissä juhlimassa Nikon veljen kolmekymppisiä.
- Olen ärsyyntynyt ihan superpaljon väliaikaiskodin pieniin säilytystiloihin.
- Juhlittiin kaveriporukalla lasten kanssa Halloweenin etkot ja tänään vietetään vielä perheen omia kekkereitä.
- Sain metsästettyä meille pitkään etsimiäni pampaheiniä, jotka ovat olleet kyllä tän syksyn ehdoton sisustushitti ainakin somen perusteella.
- Meidän perhe on syönyt satsumia pussi tolkulla viime viikkojen aikana.
- Olen suunnitellut kirppisprojektia koko lokakuun, mutta yhtäkään vaatetta en ole vielä saanut myyntiin asti. Toisaalta tekisi mieli laittaa kaikki livekirppikselle, mutta toisaalta taas en raaskisi siellä myydä niitä parhaimpia helmiä. Nyt ennen muuttoa on kyllä pakko ottaa itseä niskasta kiinni asian kanssa.
- Päästiin fiilistelemään ensilunta, mutta se ilo ei vielä kauan kestänyt.
- Alkukuusta lapset flunssaili ihan olan takaa, onneksi nyt on taas useampi terve viikko takana.
- Talo kirkastui sisäpuolelta ja saatiin lehtikuusikuisti jo tosi hyvälle mallille! Toisaalta taas viive sisähommien kanssa eteneminen viivästyi ja jouluksi muutto muuttui epävarmemmaksi.
- Joka syksyinen hurahdus neulomiseen tapahtui taas, ja lokakuussa sain valmiiksi jo parit villasukat ja Milalle tein lämpöisen pääpannan. Pukinkonttiin olisi myös tarkoitus tehdä ainakin muutama pehmoinenpaketti itse.
- Tein vispipuuroa ekaa kertaa moneen vuoteen esikoisen toiveesta.
- Kulutettiin kynttilöitä kokonainen Ikean iso paketillinen. Kynttilät on yksi syksyn parhaista puolista!
- Lapset pääsi poniajelulle ja Mila sai istuttaa oman viherkasvin Viherlandian syysriehassa,
- Kävin Jenni Vartiaisen keikalla ystäväni kanssa ja vietetiin kiva ilta pitkästä aikaa!
Aika jees lokakuu, vaikka ensin ajattelin, että eipä se ollut mikään ihmeellinen. Paljon siihen mahtui kivoja juttuja ja tapahtumia, sopivasti sai laittaa aivot narikkaan, vaikka arki olikin ajoittain tosi väsyttävää. Tänään me vielä vietetään ilta halloweentunnelmissa, ennen kuin otetaan marraskuu täysillä haltuun. Sitten saa vihdoin alkaa virittäytyä myös kunnolla joulun odotukseen. Aika ihanaa!
x Essi
Seuraa blogiani, Facebookissa, Bloglovinissa ja Instagramissa + Snapchat: @essipieces.
Tags : 2018, arki, fiiliksiä, lapset, lifestyle, lokakuu, oma elämä, perhe
Jätä kommentti