Yhteistyössä, Visit Jyväskylä*
Moikka ihanat! Kuinka moni on ollut iloissaan näistä saapuneista sadepäivistä? Ihanaa kun ilma puhdistuu ja luonto saa vettä pitkästä aikaa kunnolla, mutta hitsi kyllä juhannukseksi olisi toivonut vähän parempia kelejä taas! No toivotaan, että aurinkoa olisi taas pian luvassa, vaikka jussina saisikin kaivaa paksumpaa vaatekertaa päälle tuttuun tapaan…
Mutta hei jatketaanpa tähän väliin vielä Visit Jyväskylän järkkäämän blogireissun päivä kakkoseen, joka piti sisällään vielä useamman Jyväskylän kärkikohteen lapsiperheille tänä kesänä. Päästiin Milan kanssa viettämään todella hauska paripäiväinen ja ekan päivän meiningit pääset lukemaan TÄSTÄ.
Kakkospäivä starttasi luonnollisesti sieltä, mihin ensimmäinen päättyi. Herättiin aamulla Milan kanssa pitkästä aikaa herätyskelloon, kun hotellihuoneen pimennysverhot toimivat niin ihanan tehokkaasti. Aloitettiin aamu tutustumalla Peurungan kylpyläpuoleen, jossa itse olin käynyt ehkä kymmenen vuotta sitten viimeksi. Täytyy sanoa että yllätyin positiivisesti, kuinka kylpyläpuolen ja oikeastaan koko hotellin freesaus on osunut nappiin! Kylpylästä löytyy isoja liukumäkiä ja juuri sopivan monipuolisesti altaita koko perheelle. Oltaisiin viihdytty pulikointihommissa pidempäänkin, mutta aamu oli melko napakasti aikataulutettu, joten uimasta suunnattiin nopeasti jo nauttimaan hotelliaamupalasta – joka ei todellakaan pettänyt tälläkään kertaa! Kokonaisuudessaan suosittelen Peurunkaa oikein mielelläni lapsiperheiden majoitusvaihtoehdoksi, kun päädytte lomailemaan Jyväskylän seudulla. Saman katon alta löytyy kaikki tarvittava ja enemmänkin, jota lasten kanssa reissatessa erityisesti arvostaa!
Peurungasta matkamme seuraava kohde oli Nokkakiven Hyvipuisto 9.tien varrella Laukaassa. Täällä ollaan käyty pariin otteeseen aikaisemminkin, joten puisto on meille suhteellisen tuttu. Nokkakivi poikkeaa suurista huvipuistoista persoonallisella otteella ja siellä pyörii oikeat klassikkolaitteet, joita enää harvoissa paikoissa näkee. Nokkakiven alue on kauniisti rakennettu ja se henkii amerikkalaistyylistä huvipuistomaailmaa – täällä kesäpäivä sujahtaa nopeasti! Näkisin, että Nokkakivi on parhaimmillaan n. 3-8 vuotiaiden kanssa koettavaksi.
Legendaarinen Hutunki, joka on ehdottomasti yksi monipuolisimmista liikuntakeskuksista, tarjoten palveluitaan koko perheelle vauvasta vaariin. Hutunki on mulle tosi tuttu paikka nuoruusvuosilta ja oli hauska päästä tutustumaan keskuksen nykyajan tarjontaan, johon kuuluu jo hurja määrä erilaisia lajivaihtoehtoja. Keilaradat, ylivoimaisesti kaupungin kaunein minigolf, sulis- ja tenniskentät, seinäkiipeily, ryhmäliikunta, padel jne. Siitä vain valitsemaan! Me päästiin kokeilemaan minigolfia ja keilausta lasten kanssa, ja etenkin jälkimäinen oli meidän Milan mieleen. Keilaamaan mennään ehdottomasti siis uudelleen. Hutungin tapahtumakalenteria kannattaa muuten pitää silmällä, sillä sieltä löytyy usein kivoja erikoistarjouksia lapsiperheille!
Tätä kohdetta Mila taisi odottaa ennakkoon eniten, sillä HopLoppiin on aina yhtä siistiä mennä! Luulempa että HopLop ei erityisiä esittelyjä kaipaa, mutta sen sanon, että erityisesti sadepäivien pelastajina tälläiset sisätiloissa sijaitsevat liikuntaseikkailupuistot on suorastaan pelastajia vanhemman näkökulmasta. Lapset pääsevät purkamaan energiaa sielunsa kyllyydestä kiipeillen, hyppien, pelaillen ja seikkaillen erilaisten aktiviteettialueiden keskellä. Lisäksi HopLopissa viihtyy koko perhe, sillä itse tykkään tosi paljon siitä, että kahvilapuolen lisäksi viihtyisiä istumapaikkoja on laitettu myös puistoalueelle. On myös ihanaa, että ihan perheen pienimmille naperoille on myös rauhoitettu oma alue, jossa taaperot pääsevät jo hyvin HopLoppailuun mukaan!
Reissun päätekohteeksi oli valikoitunut Jyväskylän SuperPark, jossa me oltiin tällä kertaa ihan ensikertalaisia! Olin ajatellut, että SuperPark on suunnattu hieman Milaa isommille lapsille, mutta sain todeta, että ihan yhtälailla tännekin voi lähteä liikkumaan jo tuollaisen viisivuotiaan kanssa. Vaikka SuperPark on hyvin erilainen kuin vaikka HopLop, löytyy sieltä ihan älyttömästi tekemistä kaiken ikäisille lapsille – ja vielä enemmän ihan koko perheelle. Täällä vanhemmat voivat osallistua lasten kanssa liikkumiseen ihan täysillä ja kaikki tekeminen on yhteistä! Me tykättiin erityisesti erilaisista pelialueista, trampoliineista ja temppuradoista. Tälläinen koko perheen menomesta on ihan mahtava!
Ei varmaan tarvitse edes kysyä teiltä, että mitä luulette, kuinka onnellinen ja väsynyt pieni löytöretkeilijä oli reissun jälkeen? Kovin kauaa ei tarvinnut unta hakea samana iltana kotona ja retkestä puhutaan edelleenkin kaikille, eikä ihme, sillä olihan tuo aikamoinen elämys meille molemmille. Ihana kokemus, joka muistetaan varmasti aina – joten kiitos vielä Visit Jyväskylälle kutsusta ja upeasta reissusta! <3
Sitten seuraava kysymys teille, millaisia Jyväskylä-vinkkejä mahdollisesti toivoisitte seuraavaksi?
x Essi
Seuraa blogiani Facebookissa, Bloglovinissa ja Instagramissa + Snapchat: @essipieces.
Tags : Jyväskylä, kesä, lapset, perhelifestyle, vinkit&suositukset
Merimiehen vaimo sanoo
Ihania paikkoja olette löytäneet 🙂