• HOME
  • ABOUT
  • CONTACT

piece by piece

  • ABOUT
  • Comments Count
  • CONTACT
  • Idealista feed
  • Tietoja Blogaajasta

LAPSIMESSUT MUN MAKUUN

19.4.2016 in yleinen

Me vietettiin tosiaan viime viikonloppu Tuusulassa Nikon veljen perheen nurkissa, ja samaan reissuun mahdutettiin monen muun kivan jutun lisäksi Lapsimessut. Ihan hurjaa oli kyllä taas kurvata Messukeskukselle, kun tuntuu ettei viime vuoden messuista ole aikaakaan. Tosin se fiilis tuntuu olevan joka vuosi ihan sama.

lapsimessut6 lapsimessut1 LAPSIMESSUT00 Lauantai oli suunniteltu messupäiväksi naisten kesken, sillä miehet eivät innosta hihkuen olleet lähdössä messuilemaan, joten saivat sitten viettää päivän Tivolissa lasten kanssa. Järjestely oli oikein passeli, ja saatiin rauhassa kierrellä messuilla ilman kiirettä. Tosin ensi vuonna aion kyllä pakottaa Nikon mukaan, sillä tänä vuonna viimeistään konkretisoitui se, että messuilla olisi jo vaikka ja mitä kivaa koettavaa Milalle – puuhapisteitä nimittäin tuntui olevan entisvuosia enemmän.

lapsimessut5 lapsimessut4 lapsimessut8 Erityistä game plania mulla ei ollut messukiertelyn ja shoppailuiden suhteen, sillä mitään erityistä ei ollut ostoslistalla. Ainoa ennakoitu ostos oli pipo Milalle joko Gugguulta tai Papulta. Pipo lähtikin mukaan pitkän pähkäilyn jälkeen Papulta, vaikka olin jo Gugguulta ensin ostamassa, mutta lähes tunnin jonottaminen sai pipon jäämään koriin odottamaan toista ostajaa. Toinenkin must have messuilta löytyi myös, omalta lempiosastoltani, nimittäin Minionesilta. Aivan supersuloinen onepiece oli ostettava vauvalle jo jemmaan ja tuo ihana löytö saattaa ansaita ihan oman Mini´s Closet-postauksensa, koska se vaan on niin ♥

lapsimessut3 lapsimessut7Parin vaatekappaleen lisäksi messutarjouksesta bongasin bebelle odottamaan vielä Sophie la girafen luonnonkumisen purulelun valmiiksi. Muuten messut tulikin vedettyä hyvin harkitsevasti ja jopa nirsoillen, mikä ei muuten normaalisti ole yhtään mun tapaista… Ehkä tässä vuosien mittaan on oppinut, että joskus vähemmän on oikeasti enemmän? Ei ainakaan hutiostoksia tullut tehtyä.

lapsimessut LAPSIMESSUT0 lapsimessut2

Loppufiilikset messuista on edelleen tosi hyvät, ja täytyy sanoa, että tänä vuonna messut oli parhaimmat joilla olen käynyt. Niin paljon mielenkiintoisia esillelaittajia, toinen toistaan kauniimpia lastenvaatemerkkejä ja vaikka mitä. Parina viime vuotena messut on jopa olleet pienimuotoinen pettymys, ja siksi tänä vuonna en edes oikein odottanut mitään. Tän vuoden messuilut oli tosiaan muuten jo neljännet peräkkäiset, eli näyttäisi vahvasti siltä, että jokavuotinen perinne on syntynyt!

Kuinkas moni teistä pistäytyi Messukeskuksella viikonloppuna? Mitä tykkäsitte tän vuoden messuhumusta? Harmi kun ei tullut törmättyä yhteenkään tuttuun, vaikka lähes jokainen perhebloggaajakin taisi messuilla pyöriä.

SEURAA BLOGIANI, FACEBOOKISSA, BLOGLOVINISSA JA INSTAGRAMISSA + SNAPCHAT: @ESSIPIECES

Tags : fiilikset, juhlat&tapahtumat, lapset

Previous 25. RASKAUSVIIKKO
Next SAAKO RASKAANA KROPPAKRIISEILLÄ?

Related posts

INSTAWEEK #23

HEMPEYTTÄ KEVÄTKOTIIN

KOKO PERHEEN KAUPPAKAVERI

Lukijan vuorovaikutus

Kommentit

  1. Maaria | HULIVILINI sanoo

    19.4.2016 21:55

    Mun mielestä taas messut oli tänä vuonna pienoinen pettymys! Messutarjouksia oli mun mielestä vähän ja harmitti myös se että näin tosi vähän tuttuja kasvoja! Sut bongasin ohimennen mutta mulla oli tilanne päällä etten voinut tulla juttelemaan – en tosin tiedä olisinko uskaltanutkaan 😀

    Vastaa
    • Essi sanoo

      21.4.2016 21:31

      Aijaa, no voi harmi. Tarjoukset oli kyllä aika pliisuja! No olisit nyt nykässy hihasta, olis edes yhden tutun bloginaaman tavannut 🙂

      Vastaa
  2. Inka / Lapsen Askelin sanoo

    20.4.2016 15:18

    Se minionesin osasto oli täälläkin ihan ykkönen, mutta harmi vain sunnuntaina messuillessa toivomani yövalo oli jo loppunut… Pitihän sitä sitten käydä heidän nettikaupassa pyörimässä kotiuduttua 🙂

    Vastaa
    • Essi sanoo

      21.4.2016 21:32

      Joo sama juttu, olisin Milalle halunnut sen pienen ananaksen päärynän kaveriksi. 🙂

      Vastaa
  3. Mami sanoo

    21.4.2016 11:02

    Harmi kun asun niin kaukana, muuten olisi ollut kiva käydä tuolla messuilla. Kuvista päätellen teille on ilmeisesti tulossa Stokket 😉

    Vastaa
    • Essi sanoo

      21.4.2016 21:33

      Onhan tonne matkaa, siksi mekin yleensä ajoitetaan ihan kunnon reissu Helsingin suunnille messujen aikaan. Stokkea tulee vauvalle joo, mutta ei vaunujen muodossa 😉

      Vastaa

Vastaa käyttäjälle Inka / Lapsen Askelin Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ensisijainen sivupalkki

Piece by Piece on hyvän fiiliksen lifestyleblogi, jossa on inspiroiduttu elämän kauniista puolista vuodesta 2012 alkaen. Blogin sisältö vaihtelee perhearjesta, juhlaan, tyyliin, resepteihin ja kauneusjuttuihin. Lisäksi isossa osassa on sisustus ja häät, joita tanssitaan vihdoin kesällä 2021. Tervetuloa mukaan!

OTA YHTEYTTÄ: essi.vehkala@gmail.com

I N S T A G R A M

K A T E G O R I A T

  • Hyvinvointi
  • Kauneus
  • Koti & sisustus
  • Muoti
  • Näkökulma
  • Oma elämä
  • Parisuhde & perhe
  • Perhe
  • Puheenaiheet
  • Ruoka
  • Ruoka & leivonta
  • Tyyli
  • yleinen

B L O G I A R K I S T O

Copyright © 2025 piece by piece · Theme by SheShoppes

Copyright © 2025 · Bella Banana for Genesis on Genesis Framework · WordPress · Kirjaudu sisään