”Isona minusta tulee kolmen lapsen äiti. Se on yksi suurin unelma tälle elämälle.”
Tämä lapsuuden suuri haave on pyörinyt mielessäni pitkään. Oikeastaan toiselta raskausajalta alkaen. Lähes taukoamatta. Noelin raskausaikana otin asenteen, että nautin kaikesta mahdollisesta, sillä se saattaisi hyvinkin olla viimeinen odotuksemme. Kuitenkin koko ajan mulla oli orastava ajatus takaraivossa, että ”ei tää voi olla viimeinen raskaus ja vauva, haluaisin niin kokea kaiken vielä kerran ”. Sellainen ajatus on ollut myös koko tämän vauvavuoden. Olen yrittänyt ottaa kaikesta mahdollisimman paljon irti, mutta juuri tuo ”yrittäminen” on syönyt sitä hetkessä elämistä ehkä eniten. Se että tämä olisi viimeinen vauvavuosi meidän perheessä ei vaan mee mun päähän. Mulla on niin syvä tunne siitä, että meidän perhe on vielä kesken. Se tunne on niin voimakas, että en oikein osaa edes selittää sitä.
Arvaatte jo varmaan otsikonkin perusteella, että lapsiluvusta meillä on käyty keskusteluja viime aikoina paljonkin. Ensimmäisiä tietysti käytiin jo Milan raskausaikana ja paljon sen jälkeen. Silloin ajatus oli lähinnä, että joskus useamman vuoden päästä toivomme tottakai sisarusta ja annetaan lupa tulla jos on tullakseen. Nikon mieli muuttuikin sitten suunniteltua aiemmin ja yllättävä vauvakuume valtasi miehen. Mua ei tarvinnut paljon ympäri puhua, ja Noelia alettiin odottaa hyvin pian. Nyt ollaankin sitten siinä pisteessä, että toisen mielestä perheemme on valmis ja toisen mielestä ei.
Tässä asiassa meillä on alusta pitäen ollut erimielisyyksiä. Toki lapsilukua ei välttämättä itse edes voi päättää, sillä luontokin voi tehdä sen teidän puolesta, mutta jos sen saa itse päättää, niin on todella onnellisessa asemassa. Mikä olisi vielä parasta niin se, että puolison kanssa ajatukset ja toiveet asiasta kohtaisi. Ei meillä Niko ole täysin tyrmännyt, eikä sanonut ettei koskaan, mutta vahvasti kuitenkin on sitä mieltä just nyt, että lapsiluku olisi hyvä näin, eikä sisarusduomme täydenny enää trioksi. Ainakaan ihan lähivuosina. Nyt on aika toteuttaa muita unelmia, ja siitä ollaan kyllä samoilla linjoilla.
Vaikka olen maailman kiitollisin ja onnellisin näistä meidän kahdesta kalleimmasta aarteesta, niin tuntuu ettei tää vaan voinut olla vielä tässä. Keskusteluja käydään varmasti vielä, ja kuka sen lapsiluvun lopulta saa päättää? Vai päättääkö sen kuitenkin elämä? Eihän sitä tiedä mitä vuodet tuo vielä eteen, sillä kaikki on mahdollista. Yksi asia on kuitenkin varmaa – mun sydämmessä on vielä paikka vapaana kolmannelle. Ja kyllä mulla pienet vibat on, että niin on myös meidän perheen isillä… se ei vaan oo vielä hoksannut sitä.
Lapsilukuasiat on kyllä ihan supervaikeita juttuja, mitä nyt olen paljon ystävienkin kanssa aiheesta puhunut. Joillekin se on maailman selkein asia, toiset arpoo ja toiset ovat sen kanssa ihan hukassa. Joillekin se on yksi, kaksi, kolme tai vaikka kahdeksan. Monilla on sama tilanne kun meillä – toinen on varma, toinen ei. Toisella on haave isommasta perheestä, kun toiselle riittää taas pienempi.
Kertokaas kuinka teillä? Entä onko teillä löydetty ratkaisu helposti tilanteeseen, jossa olette puolison kanssa eri linjoilla asiasta?
Seuraa blogiani, Facebookissa, Bloglovinissa ja Instagramissa + Snapchat: @essipieces.
Tags : ajatuksia, lapset, lapsijutut, oma elämä, parisuhde, perhe
Meillä haaveena oli (onneksi molemmilla) isohko perhe, 4-5 lasta. Neljä sitten tekemällä tehtiin ja ajateltiin et näin hyvä mutta kuitenkin viides pieni ihme halusi tulla ja nyt mennään jo rv 34❤ Tän jälkeen pitää varmaan pistää jo piuhoja poikki?
Ihana kun jaatte saman haaveen ja vielä ihanampaa että se on noin lähellä jo toteutumassa <3 Onnea odotukseen!
Meillä mies haluaisi vielä toisen lapsen, itse olen jo aiemminkin haaveillut yhdestä tytöstä, ja se meillä nyt on. Lisäksi tytön haastava vauvavuosi teki sen, että ne viimeisetkin muruset karisi kyllä. En enää uskaltaisi alkaa moiseen rumbaan. Ja mitä jos se olisi vieläkin pahempi! :O
Selkeästi se siis voi mennä toisinkin päin. Voihan se olla että sielläkin aika vielä kultaa muistot jossain vaiheessa 😉
Meillä ollaan siinä vaiheessa, että minä haluaisin alkaa yrittää ekaa lasta ja mies vielä himmailee. Miehen mielestä ei ole vielä hyvä hetki hankkia lapsia. Luulen että hän pelkää, ettei ole valmis isäksi. Lisäksi hän pelkää että jompi kumpi jää työttömäksi ja taloudellinen tilanne heikkenee. Ollaan siis minä 25v ja mies 26v, molemmat vakitöissä. Mielestäni hetki olisi kyllä hyvä lasten hankintaan, ja tuleeko se tästä edes paremmaksi muuttumaan? Itseäni huolestuttaa lähinnä se, että mitä jos jostain syystä ei saisikaan lapsia?
Ajattelen kuitenkin ettei toista voi pakottaa, ja jossain vaiheessa on se hetki kun mieskin haluaa omia lapsia 🙂
Hei,
täytyykin kommentoida tähän alle.
Meillä on ollut aikalailla sama tilanne sillä erotuksella, että en itsekään ihan aktiivisesti vielä ole vauvaa halunnut, vaikka välillä kuumeillut. Miehen kanta kun on ollut, että ei vielä vuosiin. Ollaan siis 22 ja 26.
Meillä kuitenkin tuli aika suuri yllätys kun huomasinkin olevani raskaana kierukasta huolimatta. Mies oli alkuun aivan shokissa ja järkyttynyt kun ei ole ehtinyt ajatella koko asiaa ikinä ja hänestä aika ei ole oikea. Minusta lapsi saa tullakin, vakityöt kun kummallakin ja asuntokin ostettu.
Mutta postaukseen liittyen, hirmuisen hankalaa se aina on tasapainotella, jos on kaksi eriävää mielipidettä näinkin tärkeästä asiasta. Oli kyseessä sitten kolmannen yritys tai ensimmäisen yllätyksen pitäminen. Uskon kuitenkin, että meillä tuo mies tuosta heltyy kun saa asiaa sulateltua. Toivottavasti teilläkin!
Meillä Mila oli myös ihan todella suuri yllätys, sillä minipillereitä söin tuolloin. Ja jotenkin todella saman kuuloinen tilanne kuin teillä siellä Minä & pieni. Hyvin nopeasti kuitenkin Niko sai asian sulateltua, ja molemmat onnellisina odoteltiin tulevaa pientä. Ehkä se noilla miehillä on aina isompi asia totutella ja meillä äideillä on se äiti-moodi rakennettu sisään ja heti raskaudesta tietäessä herää sellaiset äidinvaistot monelle.
Ja tosiaan vaikeita asioita kyllä, mutta eiköhän tasapainoisessa parisuhteessa näillekin asioille löydy ratkaisut joiden kanssa molemmat voi elää onnellisen ja täyden elämän. 🙂
Sehän se onkin, kun lapsille tuskin oikeasti on yhtä ja oikeaa aikaa. En voi edes oikein kuvitella kuinka vaikea tilanne se ekan lapsen yrittäminen voikaan olla, kun me ei sitä koskaan itse päätetty. Tsemppiä päätöksen tekoon <3 toivottavasti mies heltyy pian 🙂
Mulla oli samanlaiset fiilikset toisen lapsen jälkeen mutta tiesin että mies haluaa kaksi lasta, semmonen järkieläjä kun on toisin kuin mä. Nyt kun pienempi lähestyy 2.5v ikää niin oon huomannut miten ihanan helppoa tällä kokoonpanolla on elää elämää, tehdä reissuja ja nauttia vihdoin siitä omasta elämästäkin ja harrastuksista. Mun vauvakuume on kadonnut siis kaiken tän helppouden viedessä voiton. Vihdoin nukutaan yöt ja kaikki on hyvällä tuulella, vihdoin saan syödä oman ruokani rauhassa ilman että jompaa kumpaa pitää syöttää jne. Näitä asioita ei oo siinä oravanpyörässä huomannut kaivata mutta nyt nautin noinkin pienistä asioista. Tuntuisi raskaalta ajatella sitä vauvavuoden valvomista ja tiedän ettei mulla olisi voimia väsyneenä tehdä ja touhuta isompien kanssa samanlailla kuin tällä hetkellä. Silti jos mies sanoisi että tehdään kolmas niin en epäilisi hetkeäkään…tunteella kun elän. Enää en kuitenkaan kaipaa elämääni muuta, nyt on hyvä, kahden pojan äitinä<3
Tuota mäkin vähän odotan, että Noel kasvaa ja sitten se kolmannen kaipuu sitten ehkä hellittääkin? Kuka tietää. Ihana kun jaoit kokemuksesi, ja ootte selkeästi löytäneet sen oman luvun <3
Meillä 5 lasta (lasten iät 12,10,9 7 ja 8kk) ja tuntuu, et mitä enemmän kokemusta niin sitä enempi vaan nauttii perheestä ja tajuaa kuinka nopeasti vuodet menevät ja lapset kasvavat. Isommat ovat ensi vuonna kaikki ala-asteella. Mies on ollut kova stressaamaan talousasioita ym, itse olen aina jotenki luottanut et kyllä se hyvin menee. Mut on vaikea kun itse haluaisin luottaa ja katsoa mitä meille on tarkoitettu, mut miehen mielestä se on nyt tässä. Ymmärrän häntä kuitenki hyvin.
Voi ihanan iso perhe teillä <3 Ja ihana asenne selkeästi perhe-elämää kohtaan sulla! Kiva kesän jatkoa 🙂
Sama täällä. Ymmärrän sua niin hyvin. Haluaisin niin paljon vielä vauvan. Tyttö on 2 ja poika pian vuoden ja tuntuu että perhe on kesken. Mies ei halua enempää lapsia. Mulla on ollu semmonen ajatus että joudun tyytymään pienempään perheeseen mitä halusin. Kuulostaa kauhealle. Mutta miehen argumentit on niin hyviä miksi ei enempää lapsia. Järkeviä syitä.Oon kieltämättä ite hämmentynyt siitä miten keho ja mieli huutaa uutta vauvaa vaikka kulunut vauva vuosi ollu tosi raskas. En vaan voi tälle mitään. Mutta ehkä tämä tunne menee ajan kanssa ohi.
<3 Ihan samat fiilikset siellä kun täällä. Ihana että meitä on muitakin, eikä olla tän kuumeen kanssa yksin. Toivotaan että nuo miehet saa vielä kuumeen, tai sitten meidän haikailut kolmansien perään laantuu, kun lapset kasvaa.
Meillä on kaksi lasta, nuorempi kohta kolme. Itsellä kamala vauvakuume ollut jo pitkään, mutta mies ei suostu edes keskustelemaan kolmannesta. Ehdoton ei tulee heti kun mainitsenkin asiasta. Olen koittanut tottua ajatukseen, mutta ei se helppoa kyllä ole.
Voin vain kuvitella, jos tilanne on tuo. Ikävää ettei toinen suostu edes keskustelemaan. Tsemppiä totutteluun <3
Me puhuttiin suhteen alussa että kaksi tai kolme lasta. Raskausajat on olleet mulle vaikeita ja ei vauvavuodetkaan helppoja ole olleet. Toinen poikamme on nyt 6kk ja tiedämme, että tämä on viimeinen vauvavuotemme. Tähän asti se on ollut hyvin raskas vauvan maitoallergian ja uniongelmien vuoksi mutta silti tunnemme hieman haikeutta, että tämä on viimeinen vauva. Miehen päätös varmistui aiemmin mutta minä en uskaltanut ajatella, että kokisin tämän kaiken (raskaus ja vauvavuosi) nyt viimeistä kertaa vaikka se ajatus takaraivossa olikin. Jotkut sukulaiset toivovat meille vielä kolmatta ajatuksella ”kyllähän te nyt sen tytönkin teette” mutta se ei ole meidän unelmamme. Tuntuu, että meidän perhe on nyt kokonainen, me ja 2 hurmuripoikaamme ❤
Nää jutut taitaa olla meille naisille vähän aina vaikeampia. Eikä se vauvavuosi koskaan kevyttä ole, saati sitten kun siihen lisätään tuollaisia allergioita ja uniongelmia. Hurjasti tsemppiä <3 koittakaa silti myös nauttia!
Kaksi lasta, kohta 8kk ja 3v. Mies sitä mieltä, että lisää ei tule ja itsellä juurikin tuo ajatus että ei tää voi olla tässäja oisin jo valmis kolmanteen. Saan nähdä.
Toivottavasti teilläkin löytyy tähän ratkaisu <3 Ihanaa loppukesää ja vauvavuotta!
Minulle ollut aina selvää, että kaksi lasta. Yhdellä olisi niin yksinäistä ja onhan heistä toisilleen seuraa. Poika on 8v ja tyttö 5v. Mieheni oli joskus ajatellut, ettei lapsia kaipaa, ilmankin pärjää. 🙂 No niin vain mieli muuttui. Poika on meillä helpoista helpoin, tyttö taas toinen ääripää, temperamenttia on pienen kylän verran! 🙂 Mies onkin joskus todennut, että jos tyttö olisi syntynyt esikoiseksi, niin olisi jäänyt myös esikoiseksi. Toista ei olisi tullut. Hyvä, että syntyivät siis näin päin. 😀 😀
Mukava kuulla että siellä lapsilukutoive on toteutunut. Kiitos kun jaoit kokemuksesti Köörsi <3 Kivaa loppukesää!
Yhdessä siitä lapsiluvusta olisi tärkeö päättää, mutta viimeisen niitin sanoo nainen ainakin silloin, jos nainen on se, joka ei lisää lapsia halua.
Meillä on 5kk ikäinen vauva, ja haluan ehkä vielä joskus toisen. Tällä hetkellä ajatus raskautumisesta iljettää, mutta ehkä sitten tämän vauvan kasvaessa ällötys lievenee 😀 luultavasti luontokin sanelee, että hoidetaas nyt tää yks tässä eka…
Mieheni kuitenkin sanoi ihanasti, että jos mä en halua lisää, niin sitten ei tehdä. Mun kroppa siinä koetuksella kuitenkin on, mies voi olla ”vain” arvokkaana tukena. Ja toisaalta, kunnioituksesta puolisoon se toimisi toisinkin päin. Kompromisseihin on hyvä päästä. <3
Ihan totta puhut! Viisaita sanoja <3
Meillä molemmilla oli jonkinlainen haave kolmesta lapsesta. Raskaudet eivät kuitenkaan ole olleet helppoja (eivätkä keskenmenot…), joten toisen jälkeen yksimielisesti ollaan sitä mieltä, että tämä on nyt tässä – ainakin tältä erää. Voihan se olla, että aika kultaa muistot ja jompikumpi alkaa jossain vaiheessa kolmannesta yrityksestä haaveilemaan. Toista ei saa pakottaa, mutta kamalaa olisi joutua omasta haaveestaan luopumaankin toisen vuoksi. Vaikeita asioita.
Ikävä kuulla, että raskaudet eivät ole olleet niin positiivisia kokemuksia. Keskenmenoista puhumattakaan 🙁 Nuo sun viimeiset sanat on niin totta, mutta näissä asioissa se EI taitaa aina olla se voittaja. Ihanaa kesän jatkoa sinne <3
Hei, meillä on saman tyyppinen tilanne mutta kääntynyt toisinpäin. Meidän alkaessa yhteen minun esikoiseni oli ihan pieni ja näin ollen nykyinen mieheni on elänyt vauva arkea meidän kanssa, mutta silti jouduin useamman vuoden suostutella ja keskustella yhteisen lapsen hankkimisesta. Noin 5 yhdessä vietetyn vuoden jälkeen mieli alkoi muuttua ja nyt meille on tulossa biologisesti yhteinen lapsi vaikka esikoiseni kutsuu häntä myös isäksi.. no nyt tällä hetkellä tilanne on kääntynyt toisin päin ja mieheni haluaisi useita lapsia eikä vielä kaksi tai kolme tämän tulevan lapsen lisäksi kun taas minun mieleni on tällä hetkellä (toki voi johtua raskaudesta) sitä mieltä että joko näin on hyvä tai ehkä yksi vielä lisää. Nähtäväksi jää kuinka tulevaisuus kääntää asiat ja mikä tulee olemaan meidän lapsi luku 🙂
Kiitos Kati kommentista ja omasta kokemuksesta. Teillä on aika jännä tilanne, onnea odotukseen <3 Jännää millaiseen ratkaisuun päädytte sitten joskus lapsiluvun kanssa. Kuumeilevat isit on aika ihania 🙂
Mulla oli kans toisen jälkeen et haluun vielä yhden. Meidän ekan ja toisen välissä on 2v. Halusin kuitenkin toisen jälkeen pidemmän tauon. Juuri samanlailla kun kuvailet muistan sen tunteen kun halusin kolmannen lapsen. Mieheni oli myös että 2 on jo ihan hyvä, mutta mieli oli onneksi muuttunut miehelläkin. Toisen ja kuopuksen välissä 4v.
Ihana että toive kolmannesta teillä sitten toteutui. Tuollainen 4vuoden on varmaan aika ihanteellinen ikäero jos haluaa, että isommat on jo omatoimisiakin 🙂
Valitettavasti myös puolison aiempi/aiemmat lapset saattavat vaikuttaa asiaan! Eli toisella on jo tarpeeksi, mutta otse voisi vielä haluta…
Tuo onkin sitten vielä kinkkisempi tilanne ihan totta!
Mä olen oppinut ajattelemaan että lapsia saadaan, ei tehdä. Lapset on suuria lahjoja joista pitäis olla kiitollinen. Meillä on onneks miehen kanssa suht sama mielipide siitä että kaikki otetaan vastaan mitä annetaan. Olen siis nyt 24v kolmen lapsen onnellinen äiti. En voi yhtään sanoa kymmenen vuoden päähän että montako lasta meillä on. Ehkä vain nämä kolme tai sitten 10. Aika näyttää 🙂
Olen ihan samaa mieltä, ja en todella pidä minään itsestäänselvänä että jos kolmas saisi tulla, että se myös vaan tuosta noin tehtäisiin. Jokainen lapsi on ihme <3 Tuollainen tilanne on kyllä ihana, nauttikaa sitää ja yhtenäisestä linjasta asiaa kohtaan 🙂
Meilläkin on ollut keskustelua lapsiluvusta. Nyt on yksi lapsi, mutta haluaisimme hänelle kaverin. Raskauduin viimeksi iästäni (pian 40v) huolimatta nopeasti, mutta raskaus oli vaikea. Pelkään etten pysty hoitamaan arjen pyöritystä raskaana ollessani. Tyttäremme on hyvin vilkas lapsi..
Toinen juttu mikä vaikuttaa on tuen puute. Meillä ei asu perheemme täällä samassa kaupungissa, isovanhemmat ovat myös hyvin iäkkäitä jo. Heistä ei ole hoitoavuksi. Omilla ystävillämme on myös pienet lapset tai ovat vielä lapsettomia. Lapsettomat eivät ymmärrä miten sitä apua tarvittaisiin ja vaikka sitä pyytää ja he lupailevat niin koskaan ei mitään apua kuitenkaan saa. Eli.. en usko, että jaksamme hoitaa kaikkea aivan yksin nyt heti perään kun vihdoin on tyttö kasvanut isommaksi. Olkaa onnellisia kaikki te, jotka saatte hoitoapua tai voitte viedä lapsen yökylään. Meillä ei tätä mahdollisuutta ole, emmekä juurikaan pääse koskaan kaksin mihinkään. Se syö suhdetta ja voimia.
No juu, ei ollut tarkoitus valittaa. Näin vain on meidän kohdallamme ja osaltaan se vaikuttaa lapsilukuun. Tuen puute siis. Muutamilla ystävillämme on sama tilanne.
Kiitos Hanna kommentista, kokemuksesta ja fiiliksistä <3 Tänne saa kyllä purkautua. Tuo tuen puute on ihan varmasti sellainen asia, joka mietityttää ja laittaa harkitsemaan vielä entistä enemmän. En voi edes kuvitella, millaista olisi jos ei saisi aikaa itselle saati sitten parisuhteelle. Kovasti tsemppiä <3
Mä olen aina ajatellut haluavani kaksi lasta. Nyt meillä on ihan pian kaksivuotias taapero, enkä olekaan enää varma. Mies sanoo ihan suoraan, että tämä yksi riittää, mun mieltä taas kaihertaa, ettei perhe tunnu kokonaiselta ja lisäksi murehdin vähän jääkö poika jostain paitsi, jollei saa sisarusta. En mäkään lasta nyt heti halua ja meidän parisuhde on vähän siinä mallilla, etten tiedä haluanko toista lasta edes tähän suhteeseen. Silti olo on haikea kun nyt vähin äänin laittaa myyntiin pojan tavaroita ja vaatteita, tuntuu melkein kun luovuttaisi niistä unelmista, joita on ollut. Vaikka eihän sitä vielä mikään hoppu ole kun ikää on alle kolmekymmentä. Ja onneksi on tuo yksi, maailman raskain ja rakkain uhmaaja <3
Tiia
Voi Tiia <3 Onneksi nuo asiat on sellaisia, ettei niitä tarvitse juuri nyt tässä hetkessä päättää. Vaan aina on mahdollisuus tiettyyn pisteeseen vielä vaihtaa mieltään ja tilanteet muuttuu. Tsemppiä parisuhteeseen, toivottavasti kaikki kääntyy vielä parhain päin. Ja ihanaa kesää vielä <3
Tää on kyllä niin vaikea aihe, oon monesti miettinyt, että mistä sen sitte tietää kun lapsiluku on täynnä? Meillä kaksi tekemällä tehtyä, ikäeroa reilu 2 vuotta ja kuopuksen jälkeen puhuttiin että pidetään pidempi tauko, mennään naimisiin ostetaan talo yms. Kuitenkin kuopuksen ollessa puolivuotias plussasin omaksi järkytyksekseni ja miehen iloksi kolmannesta 😀 ollaan aina puhuttu neljästä lapsesta, että se olis meidän luku, mutta eihän sitä tiedä mitä elämä vielä eteen heittää. Mitään ei oo kiveen hakattu, aika näyttää onko meidän luku kolme vai neljä. Itsellä on kuitenkin ollut koko tämän raskausajan sellainen olo että ei tää voi olla meidän viimeinen vauva, oon jopa ahdistunut siitä asiasta aina välillä 😀
Joo kyllä varmasti yksi vaikeimmista aiheista, mitä perheessä ja parisuhteessa voi ollakaan. Mulla on aina ollut sellanen fiilis, että tuo kolme on mulle kuin sisäänrakennettu luku. Se on melkein kuin päähän pinttymä. Ja tosiaan eihän elämästä koskaan tiedä. Ihanaa odotusta sinne <3
Mä oon aina halunnut 2 tai 3 lasta, miehen mielestä 2 oli riittävä. Saatiin ekat 2 vuoden ikäerolla ja mulla oli koko ajan vahva tunne että haluaisin vielä kolmannen. Kuitenkin toisaalta epäröin, kun kahden kanssa kaikki alkoi olemaan jo helppoa. Kun kuopus oli 3 v. sanoin miehelle että mielestäni nyt on aika yrittää kolmatta jos sellainen halutaan tai sitten lapsiluku saa jäädä kahteen. Onneksi mieskin sittenkin halusi ja pian aloimme odottaa ja saimme vielä yhden täydellisen. Rehellisesti voin sanoa että kolmosen vauva-aika oli kaikkein paras, isommista oli jo suuri apu vauvan hoidossa ja kaikesta osasi vaan nauttia. Nyt tuntuu että perheemme on täysi, enkä haikaile enää vauvoja. Varmasti olisin jossain vaiheessa katunut jos emme olisi antaneet kolmannelle mahdollisuutta.
Ihanaa kun haave kolmannesta teillä toteutui, vaikka pientä empimistä olikin. Juuri tuota katumusta mä pelkään, ja että jäisi sitten sellainen tyhjä olo, jos ei koskaan saa sitä mahdollisuutta kolmannelle. Kiitos Jenni kokemuksen jakamisesta ja ihanaa loppukesää <3
Kumpikaan meistä ei osannut päättää mihin olisi hyvä lopettaa. Aina vannottiin, että nyt on hyvä ja aina minua kalvoi ajatus, että perhe ei ole vielä tässä. Kumpikaan ei koskaan saanut tehtyä päätöksiä, lapsiluvusta ei ollut keskusteluja ja kun aikoinaan meillä oli suuria vaikeuksia saada aluille toinen raskaus, teki se lopullisen päätöksen tekemisestä mahdotonta. Tuntui, että on väärin ehkäistä jos alullepanosta on joskus maksettu tuhansia.
Ja huomasin aina olevani uudestaan raskaana, alun yllätyksen jälkeen onnellinen odottaja. Rakastan odottaa, en ikinä ole toivonut sen loppumista koska vaivojakaan ei ole ollut.
Kakkosta odotimme neljä vuotta, mutta kun hanat aukesivat, saimme reilussa viidessä vuodessa neljä lasta.
Viiden lapsen jälkeen, kun kuopus on nyt reilun vuoden, tiedämme, että tämä oli tässä. Ehkäisy on hoidettu loppuelämäksi kuntoon ja olemme tyytyväisiä päätökseen.