Lupasin teille viime viikolla ettei tän viikkonen kiripostaus oo täyttä narinaa, no arvatkaapa onko? No on. Tää on ihan kamalaa, tää koko projekti etenee nyt niin hemmetin hitaasti että tekis mieli heittää koko keventymisajatus kaivoon. Niin paljon ottaa aivoon. Runnollista eikö? 😀
Nää ekat kolme viikkoa on ollut pelkkää taistelua oman pään, ajan käytön ja kevätväsymyksen kanssa. Tää yyhoo-arki asettaa myös omat haasteensa ja tuntuu ettei musta vaan nyt just oo tähän. Parhaani kuitenkin haluan yrittää ja niin aion myöskin tehdä. Nyt uusi tekniikka onkin se, etten laadi koko viikolle niin tarkkoja tavoitteita treenien suhteen. Treenaan aina kun ehdin, enkä ruoski ja soimaa itseäni niin kovasti jos hikoilemaan ei pääsekkään. Tää soimaaminen on nimittäin aika usein johtanut siihen, että oon tunnesyöntiin taipuvaisena puputtanut safkaa ja herkkuja taas vähän liian isolla kädellä. Tälle on pantava ihan tosi nopeesti stoppi, koska vaikka liikun paljon, niin kyllä tämmönen touhu muuttaa tän kesäkirin pian joksikin ihan muuksi.
Mä todella toivon että tää pöhöttynyt fiilis on suurimmaksi osaksi kertyneitä nesteitä ja vielä seuraavan 4 viikon aikana saan otettua itseä niskasta kiinni, sekä karistettua ainakin muutaman kilon kesään mennessä. Tälle turvotukselle voisin myös mielelläni sanoa heipat. Siksipä motivoinkin itseäni tällä kuvalla, joka on otettu juuri ennen kuin muutettiin tähän uuteen kotiin, eli muutama kuukausi sitten. Ainakin muutama kilo on tullut takaisin, tunnen ja näen sen peilistä, vaikka puntari onkin ollut pannassa jo monta viikkoa. Olisin siis ihan supertyytyväinen jos kesän pääsisin aloittamaan tällä olemuksella, jonka jo helmikuussa saavutin.
Aika jännä muuten kuinka helposti sitä päätyykin tälläiseen ihme jojoiluun painon kanssa. *ituttaa kyllä ihan sikana. Silloin kun tämän kroppaprojektin aloitin reilu puolitoistavuotta sitten vannotin itselleni että musta ei ikinä tule jojoilijaa. Mutta tässä sitä ollaan, taas keräämässä niitä kiloja takaisin jotka on jo pariin kertaan tiputettu korkoineen. Tehtävää siis riittää, etenkin tuolla pääkopan puolella. Miks hitossa terveellisen ja kevyemmän elämän ylläpitäminen pitää olla näin hankalaa? Etenkin mitä lähemmäs kesää mennään...
VIIKKO 3. TOTAL
SALI – 2/4
LENKKI – 1/3
RUOKAILUT – Pari päivää meni toodella hyvin, mutta vappuna lähti taas käsistä. Tällä viikolla skarpataan ja kotiin jätetään sokeriherkut kantamatta. Vappumunkkeja on sulateltavana vielä sen verran entuudestaankin jo.
Loppuun vielä vähän motivaatiota tuleville viikoille, LUOTETAAN ITSEEMME ja mennään kesää kohti päivä kerrallaan, niin ja tehdään tietty parhaamme. Ensi viikolle en lupaa teille mitään, mutta luulen että täältä pohjalta on nyt suunta vain ylöspäin. Aktiivista ja aurinkoista kiriviikkoa kaikille muillekin!
Laura sanoo
Mullakin meni vappu överiks, mutta pitää yrittää ajatella, että joskus niin käy ja ne on kuitenkin vaan nesteitä. 3 vrk niin ne on poissa ja olo taas parempi. Puss ja tsemppiä <3 Oon niin hengessä mukana. Mitenhän meille käy torstaina? 😀
TiinaFitfatmama sanoo
Tuttu tunne,vituttaa suunnattomasti kun antaa ittesä lösähtää :/. Nyt onneks menee hyvin ton Liten ansiosta :). Tsemppiä!
kirsi sanoo
Just samat on fiilikset täälläkin. Kuinka ihmeessä saisi itsestään kunnon otteen, löytäisi motivaation tai lujan tahdon tai mitä vaan että homma ei aivan valuisi läskiksi.
Olen päättänyt, aloittanut ja noudattanut ruokavaliota mutta myös repsahtanut, lösähtänyt ja syönyt reilusti ohi ohjelman yhä uudelleen ja uudelleen.
Miksi dieetin pitäminen on nyt niin vaikeaa kun se aiemmin oli niin helppoa? Mikä on muuttunut?! En voi ymmärtää.
Rosalienism sanoo
Täällä kun viime viikko oli hyvä liikunnan suhteen niin eiköhän sunnuntaina iskenyt flunssa. Ei pääse treenaamaan kunnolla ja ylihuomenna pitäisi istua lentokoneessa. Saa nähä kuinka kipeetä tekee korville jotka on muutenki lukossa 😮
Tuulia sanoo
Niin samat tuntemukset. Miten sitä nuorempana (ennen lapsia) pysy niin hyvässä kunnossa, eikä tarvinnut sen eteen paljoa edes tehdä saati sitten miettiä syömisiä..Nyt vaan jatkuvaa kamppailua tää..alotin yhen dieetinkin,mutta herkkujen kokonaan pois jättäminen laukas taas kunnon ahmimishäiriön..niin ei sekään toiminut. Kun vaan löytäs jonkun tasapainon tähän elämään 🙂 ja osais olla tyytyväinen itseensä. Tsemppiä sinne !
tiinam sanoo
Samoilla mennään
Mulla alkaa nyt 2.5 vkon kiristys, herkuttomuus ja kevyet ruuat. Aattelin syödä toisella ruualla saldee tai nutria. Muuten kevyesti.
Äitienpäivänä saa herkutella, mut muuten ei. Sit voi hymyillä tyytyväisenä reilun kahden viikon päästä kylpylälomalla, bikineissä. Ekaa kertaa lasten jälkeen, hui ja jaiks mut mä aion tehdä sen!
Ja vielä äitiyteen ja yyhoo arkeen, niinpä se tuottaa aikatauluttamista ja organisointia mut ite oon aatellu et hyötyliikunnat kehiin, muksut pyöräilee tai rattaisiin ja lenkille. eilen testattiin naapureiden kans pihajumppaa, olipa huippua
Kuulostaa helpolta, mut miks se ei oo sitä?
Tsemppii meille kaikille, me kaikki onnistutaan. Tavalla tai toisella
Emmi - Yhteenkasvettu sanoo
Mä oon kanssa aina ollut vähän sellainen jojoilija painon kanssa ja tällä hetkellä ruokailut on olleet ihan ok, mutta salille en ole pariin viikkoon kerinnyt/jaksanut muiden kiireiden takia. Ja se kyllä ahdistaa! 😀
Tsemppiä projektiisi! 🙂
Kaisu sanoo
Hei, pakko kommentoida nyt.. kokeile mutsis on-blogin ”bikinikuntoon-kuuria”! Se on hauska ja passais sulle tähän väliin :). Ota vaikka haasteena!
henni sanoo
Pläääh, täällä ihan samat tuntemukset! Kaks viikkoo tästä kiristä menny ihan persiillee, tää viikko on menny omasta mielestä nyt ihan hyvin syömistenki kans ku tein jääkaapin ovee listan mitä millonki saan syödä! 🙂 tällä hetkellä se on toiminu, ja kurkinki sitä listaa aina ihan mielissää et mitä saan seuraavaks syödä 😀 sunnuntaina sit herkutellaan!! Ja voi, mä kyl luovuttaisin heti jos oisin lasten kans yksin viikot, se suklaa on sillon saatava ja en osaa yhtää treenaa kunnolla kotona ku ei saa rauhas treenata. Mut tsempit sinne! Sä pystyt siihen 🙂 oot upeen näköi jo nyt! <3
Nelli sanoo
Sama. Vappu lähti käsistä vaikka siihen asti olikin sokerikoukku selätetty. Ärsyttää! Heikko mikä heikko! 😀
Tsemppiä essi! Näytät kuitenkin upealta! ♡
Jutta sanoo
Samat tuntemukset oli mullakin..Kunnes..Aloitin lenkkeilyn 3 kertaa viikossa,vaihtelevasti 5-10 km juosten.Saattoi kulua viikko – kaksi ilman ainuttakaan salikäyntiä ja kiinteytymistä tapahtui nopeasti. Silti pystyn syömään aika vapaasti.Jopa niitä herkkuja Ja mikä tärkeintä – löllömaha on poissa eikä aluetta tarvii enää peitellä isoilla vaatteilla :). Mulla maha ja 2 kg (57 ->55 kg) lähti parissa kuukaudessa! Ja viimeks olen ollut näin slimmi vuonna 2011! Muitakin vaihtoehtoja siis on kuin sali ja kituruokavalio 🙂 Tsemppiä