Mä oon aina ollut ehkä maailman huonoin naispuolinen ihminen päällä maan hoitamaan omaa ihoani. Oikeesti. Ainakaan en tiedä yhtäkään yhtä surkeaa tapausta. Tämän takia mun on ollut aika vaikea myös postailla asiasta, vaikka usein näitä ihonhoitojuttuja kysellään ja toivotaan. Huonosti hoidettu iho johtuu varmasti suurelti siitä, että oon lapsesta asti saanut nauttia hyvästä, lähes loistavasta ihosta ilman sen suurempia finnikausia. Elämäni ajan tuudittauduin siihen että pelkästään vesipesut, silloin tällöin kosteusvoiteen käyttäminen ja meikkien huolimaton puhdistaminen riittäisi ihon kunnon ylläpitoon, karu totuus kuitenkin paljastui raskausaikana. Silloin ihoni muuttui täysin, siitä tuli kuiva, näppyinen ja atopiakin puhkesi kaupan päällisiksi. Aikamoinen shokkihan se oli kun siihen asti naama oli loistanut kuin vauvan pylly, pehmeällä näpyttömällä iholla.
Vielä raskausaikakaan ei herättänyt mua täysin. Silloin kyllä aloin puhdistamaan ihoani ihan joka ilta, meikit ei jääneet enää naamaan yöksikään. Rasvasin aamuin illoin, kasvovettäkin käytin sillon tällön. Kuitenkaan miettimättä sen tarkemmin mitkä tuotteet sopisivat juuri mun iholle parhaiten. Tää on toisaalta melko hassua, sillä äitini on ollut jo reilut kymmenen vuotta Oriflame-kosmetiikkabrändin edustaja ja silti olen ollut näin laiska ja hukassa oman ihonhoitoni kanssa. Tuotteita ja purnukoita on kaapit täynnä, mutta hyvä jos yksi, kaksi on käytetty loppuun saakka. Viimeisen parin vuoden aikana olen tosin skarpannut ihan sikana, luonnollisesti, sillä iho ei enää ole lähelläkään sitä vauvan pyllyä. Eli töitä myös sen hyvinvoinnin eteen on tehtävä ennen kuin on täysin myöhäistä!
Talven jäljiltä iho on kärsinyt kovasti kylmyydestä, viimasta ja tuulesta. Atopia on kuivattanut ihoa entisestään ja posket sekä otsa on lähestulkoon ahavoituneet. Ne kutisevat ja punoittavat. Juuri oikeaan saumaan sainkin kutsun UNIKille Beauty&Welness puolelle testaamaan DETOX-kasvohoitoa. Jo itsessään tuo hoitomuoto kiinnosti kovasti, mutta eniten tietysti houkutti hoidon vaikutukset omaan ongelmaihoon. Avoimin mielin suuntasinkin viime viikolla kaunistautumaan kolmen vuoden kasvohoitotauon jälkeen.
Hoito itsessään oli todella rentouttava ja kesti noin tunnin. Kasvohoidon luxusosuus eli hieronta oli taas kerran se ykkösjuttu, ja mekaaninen ihonpuhdistus taasen täyttä h*lvettiä. En muistanutkaan kuinka kipeää se mustapäiden poistaminen tekee, kerran sen olen aiemmin kokenut ja nyt tää toinen kerta oli vielä jotenkin kamalampaa. Siihen ei kai ikinä totu? Mutta kauneuden takia joutuukin vähän kärsimään 😉 Hieronnan, puhdistuksen, kuorinnan, naamion ja voiteen jälkeen oli tää mama muuten niin rentoutunut että. Nyt vastaisuudessa täytyykin muistaa käydä huollattamassa myös kasvoja ainakin kerran vuoteen, niinkuin suosituskin taitaa olla? Tää Detox-hoito noin muuten oli hyvin miellyttävä, iho kirkastui hoidon jälkeen monta astetta ja jäi ihanan pehmeäksi, SUOSITTELEN!
Jottei itse hoito menisi täysin hukkaan, niin sain mukaan kotiin muutaman tuotteen ylläpitämään ihon hyvinvointia. Jospa näillä avuilla pääsisin oikeasti alkuun jokapäiväisessä ihonhoidossa? Diego dalla palma on mulle ihan uusi tuttavuus kosmetiikkarintamalla, joten vajaan viikon käyttökokemuksen jälkeen on vaikea kertoa oikeastaan mitään fiiliksiä. Tällä hetkellä mun iho on edelleenkin ihan todella kuiva, vaikka kasvohoito tekikin hyvää ja auttoi hetkellisesti. Tilannekatsausta sen kunnosta voisinkin kirjotella vaikka kuukauden päästä, miten aamuin ja illoin kunnon aineet ovat vaikuttaneet ihooni? Toivon todella että tää kuivuus helpottaa pian kevään edetessä.
Ensimmäistä kertaa elämässä mulla on hoitotuotteet nyt viimeisen päälle kunnossa. Kyllä luulisi näillä tököteillä kasvojen hehkuvan kesään mennessä. Eli tälläisellä arsenaalilla lähdetään hoitamaan talven kuivattamaa ihoa kondikseen;
MEIKINPUHDISTAJA, Diamond Cellular, Micellar Solutions Cleanser // Oriflame
PUHDISTUSMAITO & ELVYTTÄVÄ KASVOVESI, Cell Detoxium // diego dalla palma* SEERUMI, 51+3 HYALU COMPLEX // diego dalla palma*
YÖGEELIVOIDE, Aquasource NUIT // BIOTHERM – PÄIVÄVOIDE, 51+3 HYALU COMPLEX // diego dalla palma*
Millainen ihonhoitaja sä oot, laiska vai säntillinen? Ja kertokaahan parhaat kauneusniksit kuivalle iholle? tai jopa atopikoille? Entä sitten ihan yleisesti, millaisia hoitotuotteita teillä kuluu päivittäin?
*merkityt tuotteet saatu blogin kautta.
Tags : Jyväskylä, vinkit&suositukset
Satu sanoo
Kuivaa ihoa kannattaa kosteuttaa ehdottomasti aamuin illoin. Yöksi laitan välillä kosteuttavan naamion, joka saa vaikuttaa nukkuessa. Eikä tyynyyn jää mitään rasvalänttiä, kun naamio vaikuttaa ihon sisällä eikä pinnalla.
Nykyisen työni puolesta Mary Kayn itsenäisenä ihonhoitokonsulttina olen ottanut enemmän selvää erilaisista ihotyypeistä ja niille sopivista tuotteista. Vuosia olen puhdistanut ja kosteuttanut ihoani aamuin illoin, mutta nyt olen oikein hurahtanut helliviin naamioihin ja kuorintoihin. Päivittäin käytän peruspuhdistuksen ja kosteutuksen lisäksi foundationia tasoittamaan kasvojen sävyä ja peitevoidetta tarvittaessa punoittaviin kohtiin. Kuureina käytän tehoseerumeita aamuin illoin. Tunnen ihoni ja huomaan jo näppituntumalla, mitä se tarvitsee tiettyinä vuodenaikoina. Välillä kunnon kuorintaa, syväpuhdistusta tai lisäkosteutusta.
Yhtälailla kasvojen ihosta huolehtiessa kiinnittää huomion myös kaulasta alaspäin. Kevään tullen on hyvä aloittaa kropan kuorinta ja kosteutus, jos se on talviaikaan jäänyt vähemmälle. Näyttää jalat sitten hoidetuilta ja tuntuvat pehmeiltä shortsikeleillä.
Toivottavasti saamasi tuotteet auttavat ihoasi. :)). Hyvä, että olet siirtynyt pelkästä vesipesusta huolellisempaan ihonhoitoon.
Essi sanoo
Hyviä huomioita, kiitos näistä 🙂 Nyt onneksi iho on oikeasti alkanut ottaa vastaan tätä kunnon hoitoa, ja on jo nyt paremmassa kunnossa kuin aikoihi. Samoin aloin myös huolellisemmin rasvata muuta kroppaa, juurikin kesää silmällä pitäen!
Selina Kun äiti kelaa sanoo
Itse hoidan ihonani välillä tosi hyvin, eli pesut aamuin illoin ja välillä aamulla jää pesemättä. Rasvaan myös liian harvoin ja iho on kuiva ja epäpuhdas… 😀
Essi sanoo
Eli juuriki samalla kaavalla kun mä ennen menin 😀 Nyt niin huomaa eron kun on melkein pari viikkoa huolehtinut hyvin, kuivuus hellittää päivä päivältä ja iho on kuin uusi. Suosittelen!
Selina Kun äiti kelaa sanoo
Itse hoidan ihonani välillä tosi hyvin, eli pesut aamuin illoin ja välillä aamulla jää pesemättä. Rasvaan myös liian harvoin ja iho on kuiva ja epäpuhdas… 😀
Iina sanoo
Kannattaa kokeilla tätä http://vauvaodotus.blogspot.fi/2015/03/ihonhoidon-ihmesieni-konjac-sponge.html aivan mahtava ja mun kuiva iho ”parantui” vaan muutaman käyttökerran jälkeen, naamassa ei oo enää yhtään kuivaa kohtaa eikä se kutise heti pesun jälkeen. Aina välillä laitan naamaan Dermosilin face extra voidetta, joka on todella tuhtia ja rasvaista, muutan käytössä YR tai Dermosilin face serum 🙂 Naaman pesen joko Dermosilin naaman pesuaineella tai puhdistusmaidolla. Riippuu vähän minkälainen meikki on naamassa, jos ei oo mitään, niin sitten vaan vesi + toi sieni 🙂
Essi sanoo
Apua! Tollanen sieni on pakko saada, kiitos Iina 🙂
Idalmiina sanoo
Olen kyllä surkea ihonhoitaja juurikin samoista syistä kuin sinä, ettei tarvetta juuri ole ollut. Kuitenkin ensimmäisen raskauden aikana sain tajuttoman määrän finnejä, jolloin puhdistin naamaa ahkerammin. Nyt toinen raskaus on tehnyt ihosta todella kuivan. Tosi hyvänä tuotteena on ollut madaran Pihlaja DD voide, toimii myös kehon muihin kohtiin, huulille ihana. ei ole alkanut kinnaamaan kesken päivän. Puhdistuksessa olen edelleen huono, suihkussa käydessä yritän muistaa jollain putsari naamaa pestä. Muuten aika pitkälti vesipesu…i know..parannettavaa varmasti olisi. Ehkä pitäisi sellaista micellar tuotetta kokeilla:)
Essi sanoo
Kuulostaa tosi tutulta 😀 Tosta Pihlaja voiteesta en ole kuullutkaan, täytyy tsekata 🙂 Toi Micellar mikä mulla on Oriflamelta on kyllä ollut hyvä ja kätevä, helppo vaan vanulapulla pyyhkiä meikit naamasta ja muutenkin puhdistaa!
Emma sanoo
Jep, täällä kans yks jonka ihonhoito on ihan retuperällä! Syystä, että ei vaan oo ollu tarvetta 😀 Kiitän toki päivittäin kaikkia mahollisia henkiolentoja siitä, että mulla ei oo oikeestaan ikinä ollu ees kunnon finniä, kun samaan aikaan molemmat siskot joutuu syömään vieläkin niin vahvoja aknelääkkeitä, että esim. raskautuminen sen kuurin aikaan on totaalikiellettyä…
Meikit pesen kyllä joka ilta tunnollisesti ja huolellisesti, mutta juurikin vaikkapa perus naamarasva on tullu mun säännöllisen epäsäännölliseen käyttöön vasta ihan viime vuoden aikana. Soo soo Emma!
Essi sanoo
Voi Emma kuulostaa niin tutulta 😀 Mutta ehkä se sullakin vielä tulee ajankohtaiseksi jossain vaiheessa, mutta suosittelen kyllä pikkuhiljaa alkaa huoltamaan ihoa enemmän ettei käy kuin mulla 😉
mai sanoo
Suosittelen kiinnittämään huomiota riittävään hyvien rasvojen saantiin ruokavaliossa! Eli reilusti avokadoa, öljyjä ja pähkinöitä. Tän lisäksi vielä omegaa purkista! Mulla on ollut tosi kuiva iho ja tää + riittävä veden juonti ovat helpottaneet ongelmaa. Lisäksi tein testin ja olin 5 viikkoa ilman sokeria (valkoista ja lisättyä sellaista) ja vitsi mikä muutos!
Essi sanoo
Itseasiassa noita kyllä nautin jo päivittäin, mutta ei tunnu riittävän :/ Samoin vettä juon kolmisen litraa päivässä. Mutta ehkä näillä tuotteilla ja terveellisillä elämäntavoilla tää iho oikeesti tästä vielä elpyy 🙂
emmi sanoo
Täällä kanssa taisteltu atooppisen ihon kanssa raskauksien jälkeen ja jo ennenkin niitä. Kyllästymiseen asti läträtty kortisooneilla. Kunnes jaksoin aikani googletella ja monen muun kehumana, kävelin bodyshoppiin ja ostin hamppukasvorasvan ! Ja on ollut kyllä ihan mainio 🙂 Kortisonia ei oo tarvinut ollenkaan sen jälkeen. Lisäksi teen kaapeista löytyvistä aineista naamion ja kuorinnan. Naamioon kaurahiutaleita, hunajaa ja luonnonjogurttia. Kuorintaan kerran käytettyjä kahvinröpöjä ja kookosöljyä 🙂 Ja on muuten ko vauvanpylly noiden jälkeen !
Essi sanoo
Ihanaa että oot löytänyt helpotuksen ja oikean tuotteen 🙂 Noita sun kuorintoja ja naamioita on pakko testata!
Else sanoo
Hahaa, sanoit ettei instaan tuu kuvia bloggareiden suosimasta ”kopiostringistä” mut sielähän sellanen on :””DdD ” ei varmana tuu sellasia kuvia xD en kestä
Peksu sanoo
Tsemppiä Else, get a life!
Essi sanoo
😀 Nyt mua vähän naurattaa. Eipä mulla kyllä mitään ”Perus String-kuvaa” oo instassa. Jos tarkoitat sitä Milan huoneesta otettua kuvaa jossa hylly näkyy, niin eihän se edes ole siinä pääosassa vaan wordbanneri ja seinän paperikoristeet. Ja mitä sitten vaikka päättäisinkin ostaa ihan oikean Stringin ja siitä laittaisin kuvan instaan? Mieli voi muuttua 😉
TiinaFitFatMama sanoo
Mie oon myös ihan super laiska ja iho onkin nyt huonossa kunnossa kuin moneen vuoteen :/. Käytän jotai lidlin naamanpuhdistusainetta :D. Ja sit sitä siun arvonnassa voitettua naamarasvaa, se on kyl hyvä ja tuoksuu ihanalta 🙂
Essi sanoo
Yllättävän moni taitaa olla tän asian suhteen 😀 Kiva että arvonnan voitto on tullut tarpeen 🙂
elisa sanoo
Mulle puhkesi atopia 20 iässä. Aikamoista rasvojen pyörittelyä ja oikeen etsimistä se oli. Nyt oon todennut Lumenen sensitive sarjan olevan se paras, päivävoide, yövoide, kasvovesi ja kosteuttava naamio pari krt vkssa. Silmänympärysvoiteena toimii rasvaisin bepanthen 😀
Kasvovesi on nro 1, sillä saa sen ihon oman ph:n takasi sen vesipesun jälkeen, ja aamuisin kasvot voi puhdistaa myös ilman vettä, pyyhkäisemällä kasvovedellä 🙂
Essi sanoo
Eikä! Kuulostaa aika tutulta. Hyvä että oikea hoitosarja kuitenkin löytyi! Kasvovesi on täällä nyt aamuin illoin käytössä ja se tekee ihosta kyllä ihanan ja raikkaan tuntuisen 🙂