Kolmen pikkuveljen siskona sen tiedän itsekin, isosiskohommat ei ole aina niitä helpoimpia. Etenkään silloin, kun oot itsekin vielä aika pieni. Ryppyjä sisarusrakkaudessa löytyy aika ajoin varmasti ihan jokaisessa sisaruskatraassa ja kasvukipuja on helpoin purkaa niihin omiin lähimpiin tyyppeihin. Äidin ja isin lisäksi siis tietty sisaruksiin ja meidän tapauksessa pikkuveljeen. Mila on suureksi osaksi parhaimmillaan ihan superisosisko Noelille, hellä, rakastava, kiltti ja hoivaava. Kuitenkin nyt tuntuu, että syksyn tullen uusi uhma-aalto on nostamassa päätään ja se saa ehkä vielä lisää tuulta alleen siitä, että pikkuveli on kasvanut siihen ikään, että omia puuhailuja ja leikkejä ei enää niin rauhassa saakaan enää toteuttaa…
Kiukuttelua, hampaiden kiristelyä ja rajojen testailua koetaan tän katon alla nyt päivittäin useaan otteeseen. Milan kanssa saa olla aika skarppina, kun kiukkupuuska saapuu, ettei veikka jää siinä rytäkässä jalkoihin. Tuuppimista ja turhan rajuja otteita on nyt alettu testailla yhä useammin, vaikka joka kerta siihen puututaan samantien. Toki sen muistaa omastakin lapsuudesta, että viestin perille meneminen voi hyvinkin kestää sinne teini-ikään saakka jopa… Vanhempana näissä tilanteissa vaaditaankiin luultavasti vain pitkää pinnaa ja pitkäjänteisyyttä – taikatemppuja tuskin on keksitty tähänkään?
Muuten isosiskohommat sujuu paremmin kuin olisin koskaan voinut kuvitella. Vaikka uhman ollessa päällä pikkuveli ei olekaan niin kiva, niin oikeasti Noel merkitsee Milalle aivan valtavasti. Noel on se tyyppi joka saa vikat pusut illalla ja ekat aamulla. Kauppareissuilla ylpeästi ohi meneville ihmisille kerrotaan, kuinka kärryissä istuu hänen pikkuveli. Pikkuveli on vaan niin huikean hauska nauraessaan isosiskon kutituksille, että siitä lasten yhteisestä naurusta täyttyy koko talo. Jo odotusaikana Mila silitteli mun vatsaa ja kertoi, kuinka siellä kasvoi hänen tuleva paraskaverinsa. Ja ette tiedäkään kuinka ihana on seurata noita kahta, sillä ne oikeasti ovat toisilleen jo ne tärkeimmät ja parhaat kaverit. <3 Niin hyvässä kuin pahassa, mutta sitähän se sisarusrakkaus on!
Tähän syksyyn mä toivon meille vanhemmille entistä pidempää pinnaa ja jaksamista laskea useammin kymmeneen, jotta ei ihan niin usein lähdettäisi mukaan uhmailuihin ja kiukutteluihin. Tuo ihana lettipäinen tyyppi osaa olla samaan aikaan maailman rakkain ja heti perään myös se raskain. Silti silloinkin, kun yhteispeli ei luista ja ollaan nupit vastakkain, nuo pikkutyypit ansaitsevat meiltä vanhemmilta kylmä hermoisuutta, kohtaamista ja ohjaamista. Vähemmän huutoa, kiukuttelua ja kiristystä. Enemmän empatiaa, rajoja ja opettamista. Ja ennen kaikkea ison kasan haleja ja pusuja – kyllä niillä ne pahimmatkin uhmakohtaukset purkautuu!
Lisää sisarusbondailua on luvassa tänä syksynä, kun alan kuvailemaan enemmän lasten pukeutumista tänne! Lisäksi tekeillä on postaus myös lasten ikäerosta, joten jos nää aiheet kiinnostaa – stay tuned!
Seuraa blogiani, Facebookissa, Bloglovinissa ja Instagramissa + Snapchat: @essipieces.
Tags : äitiys, kasvatus, lapsijutut, perhe, perhelifestyle
Voisko vaikuttaa sekin et Mila on päikyssä ja Noel äidin kanssa kotona. Meillä lapset ollu kotona. Ei kyllä ollu toisiaan kohtaan tollasia. ( lapset tietty erllaisia.) Päikyssä joutuu lapsi koko päivän hakemaan huomiota et joku aikuinen hänet huomaisi ja välttämättä ei aikuisella ole aikaa koko päivänä. Kaikki sit purkautuu kotona.
Eiköhän liene just päinvastoin! 4-5v kaipaa jo tosi paljon vertaisseuraa ja mielekästä, ohjattua tekemistä. Niitä ei kyllä vauvaikäisen äiti ehdi millään jatkuvasti tarjota.
Uhmakas käytös ja leikkejä sotkevan pikkusisaren tuuppiminen tms. on täysin tuohon ikään liittyviä juttuja!
Just näin Kit! <3
Ei päiväkoti vaikuta varmastikaan, kuin korkeintaan positiivisesti! Mutta hienoa, että teillä on tälläiset nahinat saatu kitkettyä kokonaan pois.
Hei, ei välttämättä johdu päikystä (liittyen ed. kommenttiin)! Meillä lapset kotihoidossa molemmat, mutta silti esikoinen 2v3kk osoittaa samansuuntaisia kiukkukohtauksia pikkuveljeen 7kk kuin teillä. Tsemppiä täältä suunnalta 🙂
Mä pidän tälläsiä nahisteluja ihan täysin normaaleina ja ikään kuuluvina.:) Kiitos tsempeistä Sini ja samoja toivotuksia sinne!
Miksi pitää tehdä lisää lapsia jos ei pysty hoitamaan kuin yhtä? Kyllä meitä hoitajia ärsyttää kun tuodaan isompi hoitoon ja lähdetään pienemmän kaa kotia.
-Huokaus.- Ehkä kannattaa vaihtaa alaa, tai ainakin laajentaa ymmärrystä erilaisia perheiden valintoja kohtaan, ja muutenkin keskittyä siihen oman täydellisen perhekuvion pyörittämiseen.
Jos lukisitte kunnolla tuossa on monikossa. Ärsyttää aika monia. Yksi syy esim. nämä lapset vie paikkoja niiltä ketkä oikeesti tarvii eli työssä käyviltä. Joo tiedän on niitä et äiti/isä ei jaksa. (No miksi piti tehdä lisää, jos ei jaksa.) Selityksiä löytyy ja pajon.
Tähän en voi oikein sanoa muuta kuin, että miten olisi alan vaihto? Meillä on omat syymme siihen miksi Mila on kahtena päivänä viikossa päiväkodissa leikkimässä kavereiden kanssa. Suurin syy on meidän tytär, jolle on niin kovin tärkeitä kaverit siellä. Se riittää jo itsessään syyksi tähän meidän valintaan!
Meillä meno 4v ja 5kk kanssa aivan samanlaista kun Essillä ja isompi ei oo päikyssä. (Koska ei olla vielä saatu paikkaa) Ja miksi se sua niin kovasti ärsyttää tai kiinnostaa, onko lapsen vanhempi töissä vai kotona pienemmän kanssa? 4- vuotias lapsi kaipaa jo omanikäistä leikkiseuraa, eikä olla kaiket päivät vaan kotona äidin ja vauvan kanssa.
Mä oon aikalailla sanaton näistä Lastenohjaajan kommenteista. MUTTA voin kertoa että ei meidän, eikä monen muunkaan perheen kohdalla kysymys ole ”pystymisestä”.
voi huoh, eiköhän oo aikalailla luonnekysymys ja normaalia ennen kaikkea tuo mustasukkaisuus/sisarusten välinen kahina, tuskin johtuu mistää et onko päiväkodissa vai ei 😀
Täysin samaa mieltä minttu!
Meillä yksi lapsi, mutta täytyy sanoa, että 4v oli haastavin ikä! Jatkuvaa testailua ja rajojen kokeilua.. Kerran kun erehdyin ostamaan jätskin pk.n jälkeen niin kokeili 5kertaa sen jälkeen Saisko jätskin kaupasta ja kohtaus kesti varmaan puoli tuntia kun ei saanutkaan
Allekirjoitan kyllä tämän ihan täysin. Tää 4vee on välillä niin taistelua että 😀
Erikoista kommentointia lastenohjaajalta. Onpa surullista, jos lastenohjaajilta (kun kerta monikkoa tarkoitit) ei löydy ymmärrystä erilaisia perhetilanteita kohtaan. Välillä tällaisia avautumisia olen kuullut juurikin ohjaajilta/hoitajilta, mutta lastentarhanopettajilta en ikinä. Varmaankin koulutuksen tuoma laajempi asiantuntemus tuonut heille näkemystä, sillä en ikinä voisi kuvitella kenenkään lastentarhanopettajan laukovan tuollaisia kommentteja.
Itselläni vasta yksi lapsi, mutta sitten joskus kun toinen tulee, niin kyllä ajattelin viedä esikoisen ainakin osittain päivähoitoon. Tätä valintaani voin teille lastenhoitajille perustella ihan sillä, että esikoinen on oikeutettu laadukkaaseen varhaiskasvatukseen, ja tahdon lapseni oppimaan ryhmässä toimimista, ja saahan hän aivan toisenlaisia virikkeitä mitä kotona. Toisena syynä on se, että esikoiseni vauva aika oli rankka, sillä kärsin vakavasta unettomuudesta. Levänneenä pystyn olemaan parempi äiti lapsilleni, ja jos sillä, että esikoinen on toisinaan päiväkodissa, pystyn ehkäisemään oman uupumukseni uusiutumisen, niin en jättäisi päivähoidon mahdollisuutta käyttämättä.
Lastenohjaajan mielestäkö lapsia saa tehdä vain jos on 100% varma siitä että jaksaa hoitaa heitä kaiken aikaa kaikissa tilanteissa? Ei voi kuin ihmetellä tämän ”ammatti-ihmisen” näkökantaa.
Lastenohjaajalle tiedoksi vielä, että esimerkiksi syrjäytymisen ehkäisyyn pystytään puuttumaan jo päiväkodissa, joten toiset lapset hyötyvät päiväkodissa olemisesta erityisen paljon, olipa vanhempi kotona toisten lasten kanssa tai ei.
Niin samaa mieltä!
Kiitos Ansku <3 Tässä oli hyvin kiteytetty paljon myös mun ajatuksia aiheesta!
Tsemppiä <3 . Milloin se tulevaisuuden suunnitelmia postaus tulee?
Hei ja saako esittää postaustoiveen? Vähän syväluotaavampi juttu lasten näkymisestä julkisessa blogissa, tää kun monesti on herättänyt puoleen ja vastaan keskustelua.
Osa bloggaajistahan ei julkaise lasten kuvia ja osa julkaisee. Ois mielenkiintoista kuulla omia ajatuksiasi oman päätöksesi taustalla että lapset näkyvät. Entä kun lapset kasvavat? Mietitkö jo lasten ollessa pieniä sitä mitä he ovat isompana mieltä siitä että lapsuuskuvat ovat heistä netissä ja tietoa heidän kehityksestään, uhmista yms.
Tottakai saa! Itseasiassa oon pyöritellyt aihetta ja postausta mielessä jo pitkän aikaa, mutta jotenkin tuntuu, että kun siitä jokainen bloggaaja kirjoittaa omansa, niin en oo sitten saanut omaani aikaiseksi. Mutta jos kiinnostusta mun kannasta löytyy niin ehdottomasti vastaan näihin suhnkin kysymyksiin siinä postauksessa. Voisin ens viikolle sen jo melkein mahduttaa 🙂 Kiitos toiveesta <3
Kiitos vielä tsempeistäkin <3 Mun piti julkaista se tänään, mutta en ole saanut vielä kuvia otettua, kun tulin loppuviikosta kipeäksi. Ihan muutama päivä max. menee vielä sen kanssa 🙂
Moi! Ehtisitkö jossain välissä kertoa miten on tehty/mistä ostettu se ilmapalloletka milan synttäreillä? Olisin tosi tosi kiitollinen!
Hei! Tein sen siis ihan ilman mitään varsinaisia ohjeita. Eli puhalsin palloja x-määrän, oisko joku about 30palloa ja pörittelin niitä tiivisti siimaan vieriviereen. Sitten kiinnitin siiman pään meidän verhotankoon ja kiinnitin palloja seinään kaksipuolisella teipillä. Hitsi miten epämääräisesti selitetty. Voisin kuvitella että youtubesta löytyisi googlella jotain tutorialeja sen tekoon? kannattaa kokeilla 🙂
Juupa juu… Meillä poika oli 3v kun kuopus syntyi. Ja oli kotona siitä seuraavat 2,5v. Ja tiedättekö mitä? Eipä kaivannut päiväkotia pätkän vertaa, nautti niin kotona olosta. Kävi kunnan kerhossa kahdesti viikossa 3h kerrallaan. Se riitti aivan mainiosti + vanhemmat + puistot ja muut jutut.
Poika meni 5,5-vuotiaana päiväkotiin ja oli kerran 2 viikkoa pois. Minusta tilannetta kuvaa hyvin se, että lastentarhanopettaja tuumasi kun palasimme taas päiväkotiarkeen, että täällä EI OLE TAPAHTUNUT YHTÄÄN MITÄÄN, poikanne ei ole jäänyt mistään paitsi. Siellä kun vilistää 21 lasta, joista osa hyvin villejä ja hoitajia on vain kolme, niin sanoppas onko hoito niin laadukasta, vaikka henkilökunta on aivan ihanaa! Miettikääpäs jokainen kuinka laadukkaasti hoitasitte seitsemää lasta (3-5v ikäistä) noin 8h päiväss? Tähän kun kuuluu kaksi ulkoilua,3 syöntihetkeä ja yhdet päiväunet. Kuinka paljon luulette tämän jälkeen jäävän sille laadukkaalle hoidolle, johon haluatte aina sen ”sosiaalista kanssa käymistä” tarvitsevan esikoisen raahata?
Kyllä minulle lastentarhanope + hoitajat sanoivat, että minkä ikäisen tahansa lapsen paras paikka on koti niin pitkään kuin kotona pystyy pitämään. He haluaisvat antaa parempaa hoitoa ja tekemistä, mutta usein ei pysty. Erityislapset/perheet ovat asia erikseen, mutta nyt puhun normaalilapsista. On tarjolla kerhoa, avoimia päiväkoteja, harrastuksia ja puistotapahtumia.
Minä ja mieheni kumpikin olemme olleet kotihoidossa aikanaan eskariin asti. Olen erittäin sosiaalinen ja en muista ikinä kaivanneeni mitään erikoista tekemistä. Olin erittäin onnellinen kotihoidossa ja samaa sanoo mieheni.
Ja meille nimenomaan lastentarhanopettaja suositteli, että Mila jatkaisi puokkarina päiväkodissa kun pikkuveli syntyy. Joten tämäkin taitaa olla aika päiväkoti/opettaja/ohjaaja kohtaista ja ennen kaikkea lapsi kohtaista. Meillä Mila oli ollut päiväkodissa jo reippaan vuoden, joten vaihto tutusta ympäristöstä ja kavereista uusiin olisi ollut mielestäni ihan turhaa. Mä oon avannut tätä aihetta ja meidän valintaa aiemmissa postauksissa jo sen verran, etten jaksa toistaa itseäni enää. Joten meillä toimii tämä ja se on pääasia.
Juuri näin! Yksi hoitaja sanoi jos olisi päättäjä poistaisi oikeuden tuoda lasta hoitoon jos pienempi kotona.
Onneksi kyseinen hoitaja ei koskaan pääsisi päättäjäksi tuollaisella ”asiantuntemuksella”.
Niin se jos sinulla on omakohtaista kokemusta siitä että hoidat molemmat lapsesi kaiken aikaa kotona, ei se tarkoita sitä että sinun tapasi toimia on ainoa oikea ja jokaisen perheen tulisi tehdä näin. Sehän on ihan ideaali tilanne, jos pystyt tarjoamaan virikkeitä molemmille lapsillesi päivittäin, pystyt huomioimaan heidän tarpeitaan, et ole itse väsynyt tai vaikka olisitkin niin tulet väsymyksen kanssa toimeen ja ennen kaikkea että lapsesi viihtyvät kotona!
Jostain kumman syystä joillakin äideillä ei ole kykyä ymmärtää toisenlaisia perhetilanteita ja nostavat itseään jalustalle. Jos perhe kokee, että vanhemman lapsen on silloin tällöin parempi olla päivähoidossa äidin ollessa kotona, niin miksi näin ei voisi tehdä? Eikös se ole vaan hyvä asia,että perhe tiedostaa omat voimavaransa eikä esimerkiksi marttyyrimaisella asenteella aja itseään piippuun, jos kokee että tarvitsee vaikka lepohetken vauvan päiväuniaikana, mitä ei vanhempien lasten kanssa saisi. Näin voidaan ennaltaehkäistä ongelmien syntymistä. Ennaltaehkäisyyn kiinnitetään entistä enemmän huomiota uudessa sosiaalihuoltolaissa, josta näköjään lastenohjaaja ei ole tietoinen jos teidän työpaikallanne hoitajat olette tuota mieltä.
Ja miten edes määritellään normaali perhe? Eihän kukaan edes voi tietää perheen todellista tilannetta, kuin vain sen mitä ulkopuolelle näkyy. Itse ajattelen niin, ettei kukaan voi tietää mitä tässä elämässä tapahtuu ja millaista apua joskus voi tarvita, niin pyrin olla tuomitsematta kenenkään valintoja. Jos näette äidin tuovan esikoisen hoitoon ja lähtevän vauvan kanssa kotiin, niin ajattelette heti paheksuvasti? Onpa surullista että teillä on tällaiset asenteet. Ja erittäin surullista että lastenohjaajan ajatukset ovat noin epäinhimillisiä ja epäammattimaisia. Haluaisin uskoa että et ole oikeasti töissä päiväkodissa, koska vähintäänkin täydennyskoulutuksen tarpeessa olet, ellet jopa alanvaihdon tarpeessa.
Mutta kuten asiasta on jo mainittu, miksi tehdä lisää lapsia, jos niitä ei jaksa hoitaa itse? Eikö voisi jättää sen siihen yhteen lapseen, jos tuntuu siltä, että esikoinen on hoidatettava muualla, jos lisää lapsia tekee?
Mummuni nauraa tälle aiheelle myös. Mummu pyöritti arkea seitsemän lapsen kanssa. Haki vedet joesta, pesi pyykit käsi, teurasti eläimiä ruuaksi. Ei siinä ollut lapsille virikkeitä ja kaikista tuli kunnollisia kansalaisia. Ei mummu päässyt päiväunille tai voinut valittaa väsymistä saati oikein päättää edes lapsiluvusta.
Ja en ole muuten lastenhoitaja/opettaja itse. Ihan toimistoduunari. 🙂
Sinä toimistoduunarina ja mummusi voitte rauhassa nauraa keskenänne, mutta älä tule enää jatkossa pätemään asioilla mistä sinulla ei ole mitään järkevää sanottavaa toisten blogeihin.
Niin ja olen muuten sosiaalityöntekijä kun tässä näillä titteleillä alettiin leveilemään.
Voihan hitsi, kun mun kaikki pokaalit on just kiillotettavana, olisin muuten heti pistänyt yhdet tulemaan sulle Hanna, sun mummulle ja ”lastenohjaajalle”. Kyllä meitä muita äitejä taas hävettää, kun saatiin pieni näpäytys näiltä supermammoilta. Eiku ei sittenkää.
Jopa on taas kommentteja. Meillä myös kolmen vuoden ikäero ja en olis voinut edes kuvitella, että isompi ois otettu tutuista kuvioista ja kavereista yli vuodeksi kotiin 😀
Ei mitään järkeä, kun kuitenkin sinne päiväkotiin täytyy sitten kohta kummankin lapsen mennä. Samaa sisaruskateutta on meilläkin, välillä sisko on ihana ja rakas, ja välillä tönitään, härnätäään ym. Parhaiten näitä tilanteita tulee vältettyä sillä kun huomioi sen esikoisen 100%, toisen vanhemman kanssa kauppaan/puistoon/kylään ilman sitä kuopusta. Kun vauva syntyi oli ensimmäinen kuitenkin saanut olla se kodin keskipiste jo kolme pitkää vuotta, ei siitä paikasta helpolla luovu 🙂
Jos niitä lapsia pitää vain saada vaikka ei jaksa itse hoitaakaan, niin kyllähän se hoito on lapselle se parempi paikka, jos vanhempi ei jaksa kuin sen pikku kakkosen lapsen kanssa katsoa. Niin paljon pahaa tapahtuu tässä maailmassa.