Uskomatonta, että syyskuukin on jo mennyttä! Lokakuu on startattu ja syksy on jo kovassa vauhdissa, ja jouluunkin on alle kolme kuukautta. Viimeiset kaksi kuukautta on kieltämättä menneet aika sumussa Noelin syntymän myötä, mutta niinhän ne vauvan ekat kuukaudet taitaa aina mennä, ainakin äidillä. Vauvakuplassa päivät hujahtelee välillä oikeasti ihan huomaamatta, ja viikonpäivissä mennään sekaisin turhankin usein. Univajeella ei kai ole asian kanssa juuri mitään tekemistä? 😉 Mutta näin ne ekat kuukaudet meni Milankin kanssa. Aika kuluu epäreilua vauhtia ja sitä kun on ilmeisen turha yrittää hidastaa…
Kurkataampa Instan silmin vielä syyskuuhun. Kuulumisia tuli päivitettyä blogiin ihan säälittävä määrä, joten tää taitaa olla ihan kivaa kertausta!
1. Meidän pienet aarteet ja päivä päivältä vaan yhä tärkeämpiä toisilleen. 2. Long time no see – selfietä kehiin, vaikka vähän homssuisella kotiäiti-lookilla! 3. Love Boo tuotteiden hypetystä, aivan ihania tuotteita jokaiselle äidille ja vauvallekin! Niistä kirjoitin pari sanaa myös blogissa TÄSSÄ postauksessa. 4. Noi minisormet jotka kasvaa liian vauhdikkaasti ♥ 5. NIIIN TOTTA! 😀 6. Mila aloitti päivähoidon syyskuun alussa parina kolmena päivänä viikossa, ja sitä uusi reppu ja tossut ovat päässeet jo kovaan käyttöön. 7. Pieni 3viikkoinen rakas. 8. Pikku sintti ja sen äiti. 9. Kaksi maailman rakkainta. Tällä kuvalla Instassakin kyselin mielipiteitä pojan nimeksi. Tosi moni sielläkin ehdotti Noelia – pojan on siis oltava nimensä näköinen! 10. Ihana lähetys saapui, Helia Photogrphy nimittäin hoiti meidän ristiäiskutsutkin! 11. Noel 1kk ♥ 12. Hyvin usein mun lounashetki näyttää tältä, ja se tapahtuu myös yhtä usein vasta kolmen aikaan iltapäivällä. #momlife 13. Miten joku voikin olla yhtä aikaa niin rakas ja raskas? Tää tyttö on puhdasta kultaa ja isosiskona aivan upea, mutta ai vitsi, että osaa myös koetella meidän hermoja ja hakea rajojaan. 14. Ristiäiskutsut ♥♥♥ Helian printit on niin superupeita, että jos käytte kuvauksissa kannattaa ehdottomasti tilata printtejä myös!15. Mun uusi työkaveri. Ihan ei olla Olympuksen kanssa vielä löydetty yhteistä säveltä, mutta harjoitus tekee mestarin. Kalusto on aika jees nyt, joten toivottavasti se tulee näkymään myös teille blogissa parempi laatuisina kuvina. 16. Meidän vauva ei tykkää nukkua vaunuissa – oisko apua tähän? Usein uni loppuu samantien kun vedän parkkiin, haaveet parin tunnin terassiunista taitaa olla turhia tälläkin kierroksella… 17. Good night Instatyypeille! 18. Syksyn lemppari – lehtikaalismoothie! 19. ♥ 20. Newborn-kuvat saapui ja vitsi miten niitä iloittiin. 21. Parhaita hetkiä on, kun saa nuo kaksi samaan aikaan edes hetkeksi unten maille. Niitä hetkiä vaan on todella harvassa… 22. Isi ja sen poika. 23. Ristiäiskattauksen makeita tarjottavia. 24. Noelin ensimmäiset juhlat, ja miten onnistuneet ne olivatkaan! Tiistaina vihdoin postausta juhlista luvassa. 25. Ristiäiskukat saivat koristaa myös kotia juhlien jälkeen ja kimput oli niin nättejä, että ihan harmittaa, että nyt ne on jo roskiskamaa. 26. Who´s with me? Ompahan tää arki vaan aikamoista tasapainottelua välillä. On päiviä ettei ehdi edes omia hiuksia harjata, esikoiselle tarjotaan lounaaksi kaupan valmiita pinaattilettuja ja ulkoilemaan ei aina edes ehditä ennen iltaruokaa. Kodinhoidosta puhumattakaan! 27. Siistein pikkujäbä ikinä. Niin rento ja hymyileväinen vauva, että en kestä. Ihan samanlainen kuin Mila, selkeästi samasta puusta veistetyt! 28. Isosiskon huoneessa, pientä sisustuskuumetta olisi taas ilmassa! 29. Noi varpaat!!!!! 30. Elämäni toiset korvapuustit leivoin, ja yhdellä kerralla sai pullaa pakkasen täyteen. Kätevää! 31. Vaunulenkeilläkin käytiin, ja Milalla pitää muuten joka kerta olla omat rattaat omalle vauvalle myös mukana. Aika söpöä, se on niin miniäiti.32. Perjantaina hän täytti 7viikkoa jo. Uskomatonta. ♥
Syyskuussa ollaan alettu harjoitella uutta arkea ja hakea Noelinkin kanssa rutiineja ja rytmejä. Vielä niitä ei ihan älyttömästi tosin ole, poika nukkuu ja syö päivästä riippuen milloin sattuu. Jonain päivinä nukutaan vähemmän, toisina vedetään hirsiä koko päivä muutamalla ruokapaussilla ja aamut ja illat seurustellaan. Jospa se lokakuu alkaisi tasoittamaan tätä menoa, balanssi alkaisi löytyä kaikelle ja arjen palaset loksahtelisivat paikoilleen. Katsotaan mitä tuleva kuukausi tuo tullessaan, me otetaan kaikki uusi innolla vastaan!
Instagramissa meitä pääset seuraamaan @essipieces. Tervetuloa! ♥
Tags : Instagram, lifestyle, oma elämä, perhelifestyle, some
Jätä kommentti