Heti kärkeen, mahtavaa kansallista imetysviikkoa! Sen tiimoilta ajattelin nyt kirjoittaa muutaman sanan siitä miten tämä toinen imetystaival on startannut. Onneksi voin tässä vaiheessa sanoa, että jälleen alkukangertelujen selätyksen jälkeen imetys sujuu myös Noelin kanssa. Oikeastaan kaikki on lopulta ollut jopa helpompaa kuin Milan kanssa. Moneen asiaan osasin nyt varautua ihan eri tavalla, sillä olihan takana jo yksi onnistunut reilun vuoden kestänyt imetysrundi. Esimerkiksi siihen, että ne ensimmäiset viikot on suorastaan täyttä helvettiä. Maito nousee, tissit turpoaa ja kovettuu kiviksi, rintaa saa tarjota vauvalle tippa silmässä ja huulta purren – ne ekat imut… täyttä tuskaa! Henkisestä valmistautumisesta oli selkeästi apua. Parin kuukauden täysimetyksen jälkeen voi kyllä taas todeta, että on se imetys vaan niin rakasta ja antoisaa, jonka eteen kannatti todellakin taistella!
Ihan ekalla viikolla Noel sai pari annosta lisämaitoa. Paino tipahti rajusti sairaalasta kotiin pääsyn jälkeen, sillä maito nousi mulla taas kunnolla vasta noin viikko synnytyksen jälkeen. Tuosta kun päästiin yli, niin maitoa on tullut riittävästi ja liikaakin. Alusta asti mulla oli kuitenkin vakaa luotto omaa kroppaa kohtaan ja että homma alkaa taas luistaa. Vastasyntyneen pienen suun kanssa imetys on suorastaan taitolaji, ja alkuun imuote oli mitä oli. Noelin kasvettua about kuukauden ikään imetys helpottui huomattavasti, eikä sen eteen tarvinnut tehdä muuta kuin ottaa tissi tiskiin ja imetyshetket muuttui nopeasti huolettoman helpoiksi.
Hetkeksi, sillä nyt sitten harmia aiheuttaa ”suihkutissit” – kokemusta ja helpotusvinkkejä? Noelilla palaa pinna kun ruokaa tulee turhan kovalla paineella, pari iltaa on nyt mennyt enemmän tai vähemmän kiukutellen rinnalla. Rintaraivareista mulla ei nimittäin oo edes Milan ajalta kokemusta, ja toivoisin, että ne pysyisi minimissään myös tällä kertaa. Tosin imetys, niinkuin vauvan elämä yleensäkin on erilaisia ohimeneviä vaiheita täynnä, joten ehkä asian kanssa ei auta kuin olla kärsivällinen?
Toiveissa olisi, että rintamaidolla mentäisiin sinne puolenvuoden ikään saakka, kun Milan kanssa onnistuttiin vain nelisen kuukautta. Silloin runsaan puklailun ja painon hitaan nousun vuoksi aloiteltiin maistelemaan soseita jo vähän suunniteltua aikaisemmin. Toivotaan, että tällä kertaa onnistutaan vielä vähän paremmin!
Hyvällä mallilla imetys joka tapauksessa nyt on. Niin äiti kuin poika nauttii touhusta sen sujuessa ihan suunnattomasti. Onhan se ihan hiton siistiä, että oma kroppa on kykenevä ruokkimaan ja kasvattamaan omaa vauvaa myös masun ulkopuolella. Ja hyvin tuo pallero kasvaakin, eikä voi olla kuin iloinen!
Monet mun kaverit sanoo, että kuulostan välillä kuin joltain imetysaktivistilta 😀 Mutta tää on kyllä sellainen asia, johon haluan kaikkia äitejä kannustaa!
Olisi mielenkiintoista muuten kuulla useamman lapsen äideiltä, että onko imetykset lasten välillä eronnut kovin toisistaan? Onnistuiko imetykset samalla tavalla? Entä oli imetystaipaleet saman pituisia?
Seuraa blogiani, Facebookissa, Bloglovinissa JA Instagramissa + Snapchat: @essipieces.
Tags : äitiys, lapsijutut, vauvajutut
:) sanoo
Hei! Itselläni pulppusi maitoa jäätävän paljon esikoisen aikana, ja sillon vain laiskana painoin tissiä päältä harsoa vasten ja tyhjensin pahimmalta paineelta ne siihen ennen vauvalle antoa. 😀 Helppo tapa jos maitoa suihkuaa ihan noin.
Imetykset erosi toisistaan kyllä tosi paljon maidon määrässä, kuopuksen kohdalla tissit tuntui koko imetyksen ajan tyhjille hernepusseille kivien sijaan. 😀 Silti imetin pari kuukautta pidempään kuin esikoista (molempia reilusti yli vuoden), eli maidon Riittävyydestä se ei kertonutkaan mitään vaikka alkuun vähän epäilin. Kuopuksen kanssa imetys oli vieläkin helpompaa, vaikka molempien kanssa onnistui kyllä tosi hyvin. Taitavia imijöitä oli lapset. 😀
Anniina sanoo
Täällä suihkutissinen kahden lapsen äiti! Alussa ihan hirveää kun molemmat lapsistani itki vatsavaivoja ekoina kuukausina selvästi suihkutissieni takia. Maitoa tuli selvästi niin vauhdilla että pieni oli välillä tukehtua suihkuun. Ite parhaaksi koin antaa ekojen maitojen suhkuta vaikka harsoon ja kun eka suihku helpottaa, antaa vauvan syödä. Röyhtyytys on myös tosi tärkeä, vslitettavasti meillä myös öisin. Varsinkin kuopus saattoi monesti öisin nukahtaa tissille ja hetken päästä herätä känisemään kun masussa oli ilmaa. Paras imetysasento itelleni oli niin, että vauvan masu oli omaa masua vasten, itse istuin vähän takakenossa jolloin suihku ei mennyt suotaan vauvan kurkkuun. Näin alkuun muistan ainakin nämä vinkit. Ekan kohdalla suihkutteluun auttoi selvästi myös rintakumi mutta kuopus luuli sitä vain tutiksi eikä sitä toisella kerralla voitu käyttää. Tsemppiä kovasti, imetys on parhaimmillaan ihanaa!
Piitu sanoo
Pumppaa ennen imetystä osa pois ihan rintapumpulla. Itse joutunu monesti pumppaa alkuun osan pois ja hyvin saa meidän kaks kuinen poika maitoa kun kohta jo 6kg ?
Maitoviiksi sanoo
Minäkin suosittelisin kokeilemaan tuota harsoon tyhjennystä, yleensä maito lähtee aika vauhdilla liikkeelle, kun vauva komentaa vieressään nälkää ja saa pikaisesti tyhjennettyä tilaa. Toki näin maitoa menee hukkaan, mutta vähiten odottelua ja vekslausta.
Kiitos imetysmietteistäsi!
janskusdff sanoo
Erosi huimasti. Ensimmäisen kohdalla en ollut tietoinen mistään, ja imetys tössäsi parin kuukauden päästä synnytyksestä kun luulin että maito ei riitä kun saanut lisämaitoa kokoajan. En tiennyt että maidon määrää voi lisätä yms.
Toisen kohdalla olin ottanut selvää asioista ja liityin imetyksen tuen ry:n sivuille. Ja alusta asti mentiin omalla maidolla, sai sairaalassa vähän lisämaitoa, mutta kotona lisämaidon sai minulta ruiskusta. Ja kaikkien kömmähdyksien sattuessa ja vauvan koliikin seassa sainkin täysimettää 5kk. Sitten jouduin imetyksen pikku hiljaa lopettaa kun todettiin nivelreuma eikä lievemmät lääkkeet auttaneet. Se oli kyllä kauhea pettymys itselle, mutta osittais imetin silti vielä täysimetyksen jälkeen siihen asti kun vauva oli 6kk.
Olen päättänyt että jos vielä kolmas suodaan niin tahdon päästä täysimettämään 6kk asti. Koska imetys on kertakaikkiaan kamalan IHANAA. ❤️
Suihkutisseihin vielä vinkiksi että imetä monta kertaa samasta ja paina paineet pois rinnasta ennen imetystä, meillä tämän toisen kanssa auttoi se. Ja niin takakeno imetysasento 🙂 koliikki vähän helpottui noilla kun itselläkin oli suihkutissit.
Reeta sanoo
Kannatan myös tuota pumppaamista/harsoon tyhjennystä ennen imetystä! Esikoista imetin myös selällään aika paljon eli itse makuuasentoon ja vauva siihen rinnan päälle, katsoin netistä jonkun malliasennon kun tuntui muuten niin hankalalta ? Sillä vähentyi masuvaivat.
Siina sanoo
Go Essi!! Niin tärkeä asia ja ihana kirjoitus!
anonyymi L sanoo
Minulla esikoisen kanssa se suihkuvaihe oli onneksi ohimenevää. Kesti pari viikkoa juuri tuossa vaiheessa. Ehkä se osaltaan auttoi, että imetin yhdellä kerralla aina vain yhdestä rinnasta. Näin rinnat vähitellen rauhoittuivat, kun maitotilauksia tuli harvemmin per rinta ja tajusivat, ettei sitä maitoa tarvi tehdä niin tolkuttomasti 😀
Ihan hirveästi en uskaltaisi pumppailla, ettei maidontuotanto vain kiihdy entisestään.
Emmi / YHTEENKASVETTU sanoo
Meillä on lasten imetykset menneet ihan eritavalla. Esikoista imetin 7kk ja mentiin jo alkuun osittain myös korvikkeella, oli rintatulehduksia sun muuta ja kaikenlaista mutkaa. Nyt tytön kanssa ollaan taas 6kk menty pelkällä rintamaidolla (vaikkakin syönyt jo tovin myös kiinteitä) enkä usko että lopetellaan imetystä vielä kuukausiin. Tällä kertaa on siis ollut jotenkin paljon helpompaa tämä touhu, enkä oikein edes ole varma mistä se johtuu! 🙂