Joskus kuukausia takaperin sain kommentteja blogiin ja Instaan Milan ”tuttihirmuilusta”, ja nämä siis siksi, että muutamaan kuvaan neidillä oli sattunut höpö suuhun. Ihmetyin siitä kovin, sillä en ollut valmistautunut tai ainakaan osannut varautua kysymystulvaan, miksi mun puolitoistavuotiaalla tyttärellä on edelleen tutti käytössä? Neuvolassakin oli annettu siunaus tuttihommille kaksivuotiaaksi saakka ja eihän meillä muutenkaan enää vuoden jälkeen syöty tuttia pääsääntöisesti kuin unilla ja lohdukkeena. No ihmettelijöitähän riittää asiaan kuin asiaan, joten en siitä sen kummemmin stressannut, hieman ihmettelin vain.
Tuo kaks vee oli meille kuitenkin ehdoton limitti, ja mieluiten tutista pois opettelu olis saanut toteutua jo ennen sitä. Suunnitelma olikin että kevään saapuessa tutit vietäisiin takapihan metsän orava vauvoille, tää plääni kuitenkin peruuntui. Muutama viikko sitten, yhtenä iltana hammaspesujen jälkeen sain ajatuksen aivan extemporee, että mitä jos kokeiltaisiin nukkumaan menoa ilman tuttia? Tuo oli juuri sitä aikaa kun Mila kyseli ”muumuun” perään usein myös päivällä ihan huvikseen, ja usein tuttia saikin nappailla neidin suusta kun hän oli sen jostain jemmastaan löytänyt. Ennen nukutushommia mulla ehti kyllä herätä epäilys että oonko ihan hullu ja valmis siihen armottomaan taisteluun sekä niihin jäätäviin itkupotkuraivareihin…
”Mila muru, muumuu taisi unohtua mummilaan. Tänään joudutaan nukkumaan ilman tuttia.” Tuon keskustelun aloituksen jälkeen pikkumuru nuuski kodin jokaisen nurkan etsien tuttia, onneksi yhtäkään löytämättä. Sänkyyn mentiin hieman itkeskellen ja tuttia kysellen, yllättävän äkkiä se uni kuitenkin nappasi neidin matkaansa. Tässä vaiheessa olin ihan huuli pyöreänä ja ehdin jo tuuletella että päästiinpä helpolla. Helpolla päästiin todellakin, sillä todella nopeasti Mila hyväksyi sen ettei tutit tee paluuta mummilasta enää tähän huusholliin. Muutamana yönä neiti kiukkusi unissaan ja huusi tuttia vähän aikaa, mutta kun sitä ei kuulunut, luovutettiin ja jatkettiin unia. Nyt tutti on ollut pois kuvioista jo viikkoja, eikä edes kavereiden ”muumuut” enää houkuta.
Turhaan siis pantattiin ja venytetiin tätä toimenpidettä. Tutti oli meillä vain tapa, josta ilmeisimmin olisi voitu luopua jo aiemminkin. Sitä kuitenkin ensimmäisen lapsen kanssa jotenkin kasaa kaikkeen niin paljon turhia kauhuskenaarioita, ja luulenpa että toisen lapsen kanssa toivottavasti joskus saa olla paljon viisaampi!
Missä iässä teidän tuttihirmut on vieroitettu? Sujuiko homma ihan leikiten vai taisteltiinko tutista viimeiseen asti? Meillä seuraava iso askel onkin sitten omaan huoneeseen siirtyminen, nimittäin meidän nukkumishommat on muuton jälkeen jatkuneet edelleenkin samalla kaavalla – perhepedissä. Tähän askeleeseen kuulisin mieluusti myös vinkkejä? Kuinka tuo siirtymä omaan huoneeseen ja sänkyyn sujuisi mahdollisimman kivuttomasti? Niin ja mä tiedän että ollaan tehty karhun palvelus tässä asiassa itsellemme, mutta meillä perhepeti on tähän asti toiminut tosi hyvin. Koko perhe on nukkunut näin mutkattomasti yönsä siitä asti kun yöimetykset loppuivat. Perhepeti on ollut meidän juttu, mutta pikkuhiljaa alettaisiin olemaan valmiita myös siitä luopumaan.
Tags : äitiys, kasvatus, kehitys&kasvu, lapsijutut
Minulla on elokuussa 2 vuotta täyttävä poika. Meillä poika rupesi syksyllä nukkumaan omassa huoneessa isojen poikien sängyssä. Aloteltiin ensiksi päikkäreillä ja yöt nukku meidän välissä. Yksi ilta poika itse kapusi oman huoneen sänkyy ja on siinä yöt tähän asti nukkunu. Ihana on herätä itsellä aamusin kun hyvin nukkunut lapsi kävelee äitin ja isin makkariin ja kömpii keskeen heräilemään. On tietysti öitä jolloin herää itkien ja tulee jatkamaan unia mamin kainaloon. :’) Itselle oli tärkein omaan huoneeseen siirtymisessä seurata millon lapsi siihen oli itse valmis.
Mä kans mietin kaikki kauhuskenaariot tutista luopumiseen, olihan se nyt kuitenkin niinniin tärkeä pojille. Lopulta kaikki sujuikin tosi helposti. Tutti on ollut poissa jo melkein puoli vuotta eikä pojat ole itkeneet sen perään kertaakaan. Mä itse ikävöin välillä. On vaan niin helppoa kun sen kiukun saa katkaistua laittamalla sen tulpan suuhun. Erityisesti kkauppa/autoreissut olisi helpompia. Mut näillä mennään!
Tsempit omaan sänkyyn siirtymiseen! Siitä en osaa sanoa mitään, kun meillä omassa sängyssä on nukuttu vauvasta asti. 🙂
Meillä ei onneks tuttiin opeteltu ollenkaan vauva aikoina, joten sen kans ei koskaan oo robleemia ollut. Omassa huoneessa nukkuminen oli meillä vähä kausiluontoista enkä siitä oo koskaan stressiä ottanut. Välillä on saanut taistella omaan sänkyyn menemisestä, mut kun on päättäväinen niin ei se laps kauaa jaksa taistella vastaan 🙂 vaikka pahaa se tekee kuunnella sitä huutoo, mut kai tääkin on se vaihe mikä kaikkien vanhempien täytyy joskus läpi käydä. Meillä luettiin iltasatu omassa sängyssä ja sen jälkeen pusut ja hyvänyöt. Välillä jäi kerrasta nukkumaan ja välilllä sai kantaa kolmekin kertaa takas omaan sänkyyn 😀 en tiä onko näihi mitää poppaskonsteja, jokane tekee niinkun parhaaks tavaks näkee 🙂
Nukkuuko Mila päikkärit omassa sängyssä? Jos on siis siihe jo tottunu nii varmasti osaa nukkua yönsäkki. 🙂 Kokeilkaa va rohkeasti, vaikka eka iha teidän sängyn viereen ja sit omaan huoneesew.
Meilläkin on vielä tutti 1,5 vuotiaalla pojalla, juuri nukkumaan mennessä sekä tarvittaessa lohtuna. Olen jotenkin ihmetellyt miten heti vuoden täytettyä pitäisi (joidenkin mielestä) ottaa tutit ja pullot pois, sekä monet siirtyvät ”isojen” sänkyyn. Tietysti voi olla, että monella luopuminen onnistuu paremmin pienempänä, mutta silti kova kiire luopua ”vauva jutuista” . Kaikki vauvat ja taaperot ovat tietysti yksilöitä, mikä sujuu toisella ei toisella toimi. Meillä luopuminen on edessä ehkäpä kesällä, itse koen helpommaksi sen kun lapselle voi jo kertoa ja selittää mihin tutit lähtevät 🙂 en ehkä osaa auttaa tuossa nukkumis järjestelyssä, meillä poika nukkuu paremmin omassa huoneessaan. Meillä on pojan huoneessa vuodesohva mihin käyn itse makaamaan, esitän nukkuvaa kunnes hän nukahtaa 🙂
Kiitos Essi, tää on meille todella ajankohtainen aihe! En vaan saa itteeni niskasta kiinni..
Miten se onkin että tästä aiheesta äidit jaksaa aina napista keskenään. Mun mielestä jokainen perhe/lapsi/äiti/isä tekee omat ratkaisunsa ja piste! Täällä asustaa nimittäin myös toinen tuttihirmu (1v8kk) ja tiedän kyllä että hyvä olis varmaan jo tutti jättää pois mutta toistaseks helpottaa niiiiiiin paljon vielä meidän arkea. Ihanan helposti teillä vieroitus sujui, eli aika oli varmasti just oikea Milalle 🙂 Mutta samoilla linjoilla sen suhteen että kesällä viimeistään tutit oravavauvoille 😉
Hei. Meillä kuopus nyt 2,5 vuotias ja nukkuu omassa sängyssä, meidän makuuhuoneessa. 1-vuotiaaksi saakka imetin kuopusta ja perhepedissä mentiin tuonne lähemmäs 2-vuotiaaksi saakka. Puolisen vuotta taisteltiin, että kuopus oppi ja suostu nukkumaan meidän sängyn vieressä, omassa sängyssään. Mutta se kannatti, vaikka toisinaan olis tehny mieli silloin luovuttaa. Nyt nauttii kun on tilaa sängyssä, ja ei koko ajan joku pikkujaloilla potki ja kätösillä viuhdo. Paremmin saa myös itse nykyää nukuttua, kun kuopus nukkuu omassa sängyssä. Kannattaa kokeilla omaan sänkyyn siirtämistä kun olette siihen valmiita, ja voi mennä helpollakin, mutta joka tapauksessa hetken vain se kirpasee! 🙂 Tsemppi-halit sinne! ♡
Meillä vierotettiin pikkukakkonen, tyttö, tutista varmaan 1,5-vuotiaana, mutta vaikka se suju helposti ihan vaan selittämällä että nyt oot tarpeeks iso, niin jälkeenpäin ajateltuna tehtiin se liian aikasin, yörauhattomuus iskikin myöhemmin, eikä mikään keino tepsiny kuukausiin. Nyt kolmannen kanssa en aio pitää mitään kiirettä. Oon aatellu, et jos imetyssuosituksetkin on pitkiä, niin lapsen imemisen tarve voi kestää myös pitkään, ja kaikki lapset tarttee eri määrän lohtua ja saa sitä eri tavoin. Sama juttu mun mielestä perhepedissä, että sitte kun on omalle perheelle sopiva hetki. Ainut asia mistä mulla on selvä mielipide on se, että kun jotain muutoksia tekee, niin pitää siitä sitten kiinni johdonmukasesti. Ei tietenkään niin, ettei lapsi sais tulla viereen jos pelottaa 🙂
Itse jännitin etukäteen kans sitä että miten hankalaa on vieroittaa tyttö tutista ja tuttipullosta, no, tuttipulloa ei koskaan huolinut ja tutti jäi pois ihan huomaamatta n. 4kk iässä. Eli ei ne kauhuskenaariot onneksi aina toteudu 🙂 omaan huoneeseen nukuttaminen aloitettiin heti samana iltana, kun muutettiin uuteen kotiin, jossa tytöllä siis oli oma huone. Sitäkin jännitin, mutta ensimmäisenä iltana piti hieman silitellä illalla enemmän, mutta siitä eteen päin on nukahtanut ja nukkunut ihan yhtä hyvin kuin ennenkin. Aamulla sitten tulee jatkamaan vielä hetkeksi unia meidän viereen, tämäkin on varmasti enemmän vaan keino minulle saada hieman enemmän unta 😉 seuraava askel olisi, mahdollisesti jo tänä iltana, siirtää tyttö pinnasängystä ”isojen tyttöjen sänkyyn”. Se taas jännittää, jääkö tyttö hyvin sänkyyn, josta pääsee kapuamaan pois, vai saadaanko iltajumppaa kantamalla kymmeniä kertoja takaisin sänkyyn.. Mutta sen ainakin on tässä oppinut, ja kovasti myös muille sitä toitottanut, että etukäteen on vähän turha stressata, koska ne asiat voi lutviutua hyvinkin helposti, monesti ne muutokset tuntuu olevan vanhemmille isompi asia kuin lapselle 🙂 ja jokainen tekee niinkuin parhaaksi näkee ja tuntee 🙂
Meillä tutti jäi hiukan vahingossa 11 kk iässä. Pojalle tuli flunssa eikä tuttia saanut syötyä nenä tukossa ja kun flunssa oli ohi, oli tuttikin unohtunut.
Isojen sänkyyn (ja omaan huoneeseen) siirtyi 1 v 2 kk, kun pinnistä tarvittiin uudelle vauvalle. Olin etukäteen ajatellut, että hommasta tulee vaikea mutta nukahti heti ekana iltana alta 5 minuutin. Pari ekaa yötä nukuin samassa huoneessa, mutta senkin huomasin pian tarpeettomaksi. Eli joskus näinkin päin vaikka olin odottanut suurta taistelua 🙂
Unilelusta on tosin tullut todella tärkeä omaan sänkyyn siirtymisen myötä, se pitää olla jo iltapuuhissa mukana.
Meidän 1,5 -vuotiaalla meni tutti ”rikki” eilen illalla. Ei sujunut nukahtaminen illalla eikä tänään päiväunille. Itkua, huutoa ja epätoivoa tuttia kysellen. Illalla 2 tuntia ennen nukahtamista ja päivällä 1,5 tuntia. Missä ovat tarinat näistä epäonnistumisista? Ja mitä nyt pitää tehdä?