• HOME
  • ABOUT
  • CONTACT

piece by piece

  • ABOUT
  • Comments Count
  • CONTACT
  • Idealista feed
  • Tietoja Blogaajasta

Ensimmäinen vuorokausi parisuhteelle

30.12.2014 in yleinen

Me saatiin Tapaninpäivänä erikoislaatuinen vuorokausi. Milan syntymän jälkeen ensimmäinen laatuaan, nimittäin vuorokausi kahdestaan. Kieltämättä oli aika jännittävää tietyllä tavalla, vaikka pidetään parisuhteestamme todella hyvää ja hellää huolta, niin kahden keskistä aikaa on nykyään erittäin vähän verrattua elämään ennen lasta. Luonnollisesti. Suunnitelmissa oli käydä ulkona syömässä, nauttia toistemme seurasta kiireettömästi, tulla kotiin katsomaan elokuvaa viinilasillisen äärellä ja nukkua pitkään… Mutta kuinkas sitten kävikään?

tapsa000 tapsa2 tapsa3 kuva 2 (27)tapsa7tapsa6kuva 1 (26)tapsa4tapsa1

Tapaninpäivä eli yhtäkuin TAPSANTANSSIT. Todella harvinainen ilta jolloin suurin osa meidän yhteisistä ystävistä on yhtä aikaa Jyväskylässä. Ei vaan voitu ohittaa mahdollisuutta kutsua kavereita meille extemporeen illanviettoon. Eikä muuten kaduta pätkääkään! Ilta oli mahtava, täynnä rakkaita ystäviä, juomaa ja pöytä täynnä nyyttäriherkkuja! Mitä muuta voi illalta toivoa? Oltiin me jopa niin hurjia, että piipahdettiin jopa yön värivaloja kurkkaamassa. Nikon kanssa pohdittiin että Tapsantanssien houstaamisesta voitaisiin tehdä vaikka perinne, niin mukava ilta meillä oli. Vaikkakin parisuhdevuorokaudeksi en tälläistä kutsuisi, mutta olihan se nyt kivaa päästä yhdessä tuulettumaan ekaa kertaa yli 2vuoteen! Se on muuten melko pitkä aika, kun vertaa sitä meidän yhdessäolo aikaan eli 2,5vuoteen 😉

Alkuvuodesta mietittiin että pidettäisiin oikeasti sellainen parin päivän parisuhteen hellimisviikonloppu. Olisko ideoita sen toteutukseen? Mites muuten siellä päässä, annatteko aikaa parisuhteelle säännöllisin väliajoin niin että pienet pääsevät yökylään esimerkiksi mummilaan?

Kiitos vielä kaikille mukana olleille, ihanaa että pääsitte paikalle ja teitte meidän illasta mahtavan! Toivottavasti ensi vuonna tavataan samoissa merkeissä ♥

Tags : joulu, lifestyle, oma elämä, parisuhde, ystävät

Previous MEIDÄN JOULU KUVINA
Next Vuoden viimeinen – INSTAWEEK #52

Related posts

Welcome ♥

UUSI VUOSI & ”PARI” LUPAUSTA SILLE...

Terveisiä sohvannurkasta !

Lukijan vuorovaikutus

Kommentit

  1. kati sanoo

    30.12.2014 07:43

    Me mennään tammikuussa lähi paikkakunnalle teatteriin, ja hienoon hotelliin yöksi. Parisuhde on meillä pysynyt lapsenjälkeen pitämättäkin, mutta kyllä mä oon sitämieltä, että joskus täytyy muistaa hemmotella toisiaan! Nyt siis meillä ekakerta kun on tämmönen rakkausloma

    Vastaa
    • Essi sanoo

      30.12.2014 23:23

      Oi kuulostaa ihanan luxukselta, NAUTTIKAA <3 Ja oon ihan samoilla linjoilla kyllä vähintään kerran vuodessa ainakin ois suotavaa tehdä jotain ihan vaan kaksin 🙂

      Vastaa
  2. Maaria / Hulivilini sanoo

    30.12.2014 15:56

    Kyllä meilläkin pyritään säännöllisesti huoltamaan parisuhdetta 🙂 Nyt se on vähemmän säännöllistä uuden vauvan myötä, mutta hänen kasvettua taas on aikaa ja mahdollisuuksia (toivottavasti) enemmän 🙂 Parisuhteen perushuoltopakettiin on meillä yleensä sisältynyt leffateatteri + ravintolaillallinen. Luxuspaketti puolestaan on yö hotellissa krumeluureineen! <3

    Vastaa
    • Essi sanoo

      30.12.2014 23:24

      Se on hyvä se! Luonnollisestihan se aika vähenee silloin kun on ihan pieni perheessä, mutta kyllä se sitten taas helpottaa 🙂 Ihanilta kuulostaa noi teidän paketit, täytyy ottaa meilläkin käytäntöön <3

      Mahtavaa uutta vuotta teidän perheelle!

      Vastaa
  3. Anne sanoo

    30.12.2014 23:40

    Meillä huolletaan parisuhdetta tällä hetkellä vielä vähän lyhyemmillä hetkillä, mutta kovasti jo odottelen että pienempi hieman kasvaa ja voitaisiin viedä molemmat lapset yökylään mummolaan. Tällä hetkellä imetys vielä menossa, mutta eiköhän keväällä tule ensimmäinen yökyläilykin eteen 🙂 Mutta nuo pienetkin kahdenkeskiset hetket tuovat paljon iloa ja virtaa parisuhteeseen!

    Vastaa
    • Essi sanoo

      31.12.2014 00:16

      Meillä huollettiin myös Milan ollessa pienempi, pidettiin alusta asti huoli siitä että saadan se kahden keskinen hetki kiireettömästi vaikka pienen nukkuessa ilman häiriötekijöitä. Ja tosiaan meilläkin Mila oli mummilassa ensi kertaa yökylässä noin 1v1kk ikäisenä kun imetys oli enää tosi vähäistä 🙂 Oot täysin oikeassa, usein ne onkin juuri ne arjen pienet hetket jotka tuo eniten parisuhteeseen kipinää ja iloa <3

      Vastaa

Jätä kommentti Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ensisijainen sivupalkki

Piece by Piece on hyvän fiiliksen lifestyleblogi, jossa on inspiroiduttu elämän kauniista puolista vuodesta 2012 alkaen. Blogin sisältö vaihtelee perhearjesta, juhlaan, tyyliin, resepteihin ja kauneusjuttuihin. Lisäksi isossa osassa on sisustus ja häät, joita tanssitaan vihdoin kesällä 2021. Tervetuloa mukaan!

OTA YHTEYTTÄ: essi.vehkala@gmail.com

I N S T A G R A M

K A T E G O R I A T

  • Hyvinvointi
  • Kauneus
  • Koti & sisustus
  • Muoti
  • Näkökulma
  • Oma elämä
  • Parisuhde & perhe
  • Perhe
  • Puheenaiheet
  • Ruoka
  • Ruoka & leivonta
  • Tyyli
  • yleinen

B L O G I A R K I S T O

Copyright © 2025 piece by piece · Theme by SheShoppes

Copyright © 2025 · Bella Banana for Genesis on Genesis Framework · WordPress · Kirjaudu sisään