Ihanaa marraskuun viimeistä tiistaita! Pian se on tämä vuoden pimein kuukausi taputeltu ja päästään starttaamaan joulukuu ja samalla joulufiilistelyt viimeistään ihan täysillä. Itse olen jouluttanut menemään, jo parin viikon ajan ja tehnyt kaiken vapaa-ajan erilaisia jouluaskarteluja niin kotiin, kuin Pukin konttiinkin. Tänä vuonna mulla on kunnianhimoinen tavoite saada valmiiksi ennätysmäärä oma tekemiä lahjoja paketteihin ja jouluviemisiksi!
Viimeisimpänä villityksenä askartelin ensimmäisen sisustuskranssini tälle joululle viime viikonloppuna, ja tästä tulikin Instassa niin paljon kyselyitä, että ajattelin laittaa vielä omat vinkkini tänne blogiinkin. Erilaisia kransseja myydään myös kukkakaupoissa valmiina, myös hyvin saman tyylisiä, mitä tämä munkin tekele, mutta jos haluat säästää jokusen euron niin suosittelen tarttumaan toimeen ihan itse – koska mitään super vaikeaa tällaisen askartelu ei ole!
DIY SISUSTUSKRANSSIIN TARVITSET:
- kranssikehikon (omani ostin Kärkkäiseltä, mutta melkein kaupan kuin kaupan askarteluosastolta löytyy jonkinlaisia)
- reilun nipun eucalyptusta ja/tai oliviipuun oksia + erilaisia kuivaheiniä, joka kukkakaupasta tai luonnosta. Itse valitsin tähän jänönhäntää ja jotain heinää, jonka nimeä en muista.
- vihreää rautalankaa.
- sakset
Toimi näin: Tee oksista ja heinistä valmiiksi sopivan kokoisia kranssiin. Itse tein valmiiksi pieniä ”kimppuja” joita sidoin rautalangalla kiinni kehikkoon ja lisäilin tarpeen mukaan väleihin lisää oksia ja heiniä, niin ettei rautalankaa nykynyt väleistä. Aloita sitominen jommasta kummasta reunasta ja vaihda suuntaa ennen loppupäätä, jotta kranssin toinen pää on samanlainen kuin aloitus. Suunnan vaihdon seurauksena jää paljaampi kohta, joka pitää täyttää erikseen sopivan kokoisilla oksilla.
Samalla tekniikalla onnistuu muuten myös runsaammat havukranssit, mutta niitä varten kranssipohjat onkin sitten suurempia. Ensi viikonloppuna mun olisikin tarkoitus askarella meidän talon ulkoseinälle iso havukranssi. Vähän jänskättää, kuinka onnistun, ja mietin, että lähdenkö metsään havuja etsimään vai menenkö helpoimman kautta ja haen havut kaupasta? Samalla saisi kyllä heinät ja eucalyptykset seuraaviin sisustuskransseihin, sillä äitini tilasi multa jo kranssin jouluksi – ja sehän menisi ihan lahjastakin kyllä!
Minkälaisia jouluaskarteluja te meinaatte touhuilla tänä vuonna? Kuuluuko erilaiset käsityöt teidän joulunalusaikaan?
x Essi
Seuraa blogiani, Facebookissa, Bloglovinissa ja Instagramissa + Snapchat: @essipieces.
Tags : askartelu, joulu, käsityöt, sisustus, sisustusinspiraatio
Jätä kommentti