Lupasin tulla kertomaan toteuttamastani DIY-kalenterista teille lisää. Tää oli aika iisi toteuttaa ja meillä tarvikkeetkin löytyi sopivasti vielä kotoa valmiina, joten mitään ei tarvinnut lähteä vartavasten ostamaan kalenteria varten. Tarvitset vain mustaa ja valkoista kartonkia, ruskeaa pahvia/paperia, juuttinarua ja mustan tussin tai muun vastaavan kynän. Melko yksinkertaisilla tarpeilla siis pärjää pitkälle!
Leikkasin mustasta kartongista saman paksuisia siivuja ja teippasin niitä oveen niin että teippi tuli kartongin alle kaksipuolisena, näin välttyy siltä että teipit näkyy rumasti. Kartonki suikaleet vain eri pituisina kuusen muotoon, oma luovuus on tietty myös sallittua. Valkoisesta kartongista leikkasin numeroneliöt, kaikki hieman erikokoisena jotta kalenteri ei olisi liian huolitellun näkönen. Taakse revin ruskeaa ohutta pahvia, ”yllätyskortiksi” johon kirjoitin päivän yllärin. Numero- ja yllätyskortit sidoin juuttinarulla rusetin kera yhteen, näin niistä tuli ainakin omasta mielestä tosi söpöjä. Kuusen latvaan askartelin vielä tähden valkoisesta kartongista, pitsipaperista ja ruskeasta pahvista. Mä oon lopputulokseen tosi tyytyväinen ja aion säilyttää kalenterin tulevillekin vuosille. Puhuttiin Nikon kanssa että siitä tulee tosi kiva perinne, ja vielä joku vuosi tulee ihan luonnostaan ”Hei tänään on joulukuun kolmas, eli joulukalenterin mukaan tänään on vuorossa metsäretki, joko pakataan kaakaot mukaan ja puetaan päälle?” – aika ihana ajatus!
Eli siis kalenterista löytyy joka luukun kohdalta joku ylläri, lähinnä Milalle, mutta usein se koskee myös meitä vanhempia. Muutamasta luukusta saa jonkun pikku herkun, esim. piparin tai suklaamaistiaisen. Parissa luukussa on taas vähän isompi yllätys, eli joku kiva pieni juttu niinkuin juuri ekasta luukusta paljastunut pöllömaatuska. Osassa luukuista on kivoja arjen aktiviteettejä puettuna jouluiseen teemaan, kuten tonttujen etsintää ulkona, jouluinen retki metsään tai kyläreissu mummilaan. Leipomista ja askartelujuttuja unohtamatta. Luukuista löytyy myös pari perhepäivää, jouluelokuvailta, joulusiivouspäivä sekä kalenterin kruunaa aatto aamuna tontun jättämä paketti kuusen alle. Toivottavasti tulevina vuosina Mila on kalenterista yhtä tohkeissaan kun tänäkin vuonna! Omasta mielestä tää hakkaa kauppojen suklaakalenterit ainakin 100-0! Vai mitä ootte mieltä?
Sit vielä loppuun haluun vinkata teille tosi kivan ja persoonallisen joululahjaidiksen. Nimittäin sain tossa pari viikkoa sitten itse kokeilla Suomeen rantautuneen CaseApp:in palvelua. Eli sain suunnitella itselleni uniikit kuoret* puhelimeeni! Suunnittelutyökalu oli vaivaton käyttää ja sivuilla sai luoda juuri sellaiset kuoret mitkä ikinä halusit. Mun tekis mieli tilata vaihtokuoret samantien, vähän eri kuvista ja vaikka mustavalkoisena.
Mä halusin tosi simppelit kuoret nyt ekalla kerralla, ensin mietin myös sitä mustavalkoisuutta, mutta päädyin kuitenkin värilliseen versioon. Kuvan valikoiminen oli helppoa, tietysti kuoreen piti saada nuo omat murut. Pikkasen tosin harmittaa kun säädin itse kuvasta liian tumman, joten ihan pikku vinkkinä, olkaa tarkkana sen kanssa ettei kuva mene liian tummaksi! Joka tapauksessa, I LOVE IT! Tässä siis yks hyvä vinkki pukinkonttiin CaseApp:ilta.
Multa on toivottu lahjatoive-postausta, mielelläni sen toteutan jos siitä on teille iloa. Kysymys kuuluukin, oisko kiva jos listaisin meidän perheen jokaisen tyypin toiveet vai vaikka pelkästään Milan kirjeen joulupukille?
*Saatu blogin kautta.
Tags : DIY, joulu, lapsijutut, vinkit&suositukset
Inka sanoo
Ihana kalenteri! Olisi kiva lukea teidän kaikkien joululahjatoiveista =)
Essi sanoo
Viikonloppuna koitan saada kollaasit valmiiksi ja postata sen 🙂
Anna sanoo
Kauniisti toteutettu idea : ) Meidän kalenteri on myös tehty tänä vuonna itse, se löytyy täältä; http://ainojatuhmatluistimet.blogspot.fi/2014/11/the-joulukalenteri.html . : )
Essi sanoo
Niin munkin mielestä 🙂 Oo ompa teilläkin ihana kalenteri!!
Heidi sanoo
Mieletön joulukalenteri! Varsinkin nuo metsäretket, mummolareissut ja yhteiset leivontahetket kuulostavat ihanilta.
Essi sanoo
Suklaakalenterit ei oo ikinä ollu mun juttu edes lapsena, yllärikalenteri on parasta 🙂 Siispä sellanen oli Milallekin saatava!
kolibri sanoo
Vähän ihana tuo joulukalenteri! Ihanan omaperäinen verrattuna niihin kaupan suklaakalentereihin. Jonain päivänä kun itselläkin on lapsi, niin pitää kyllä väsätä tuollainen vastaavanlainen. 🙂
Essi sanoo
Kiitos <3 sen takia tälläsen halusin toteuttaa, ja toivottavasti tää säilyy vielä vuosia 🙂