Nyt parin viime talven ja treenijakson jälkeen säännöllinen ateriarytmi on rutinoitunut arkeen pysyvästi. Kroppa ilmoittaa kolmen neljän tunnin välein tarvitsevansa polttoainetta ja sitähän se myös silloin saa. Nyt dieettailun jälkeen oonkin ollut taas ison haasteen edessä, kultainen keskitie ruokailuissa olisi löydettävä pika pikaa. Yksi iso keino siihen on nauttia lounas kevyesti salaatin muodossa, ja keveyden lisäksi se on myös tosi iisi toteuttaa jääkaapin peruskamoista. Oikeastaan tälläiseen sekametelisaldeen voit heittää sekaan ihan mitä ikinä kaapista vaan löydät!
Kuvanmukainen salaati on melko perinteinen lounas jonka syön lähes joka päivä. Tosin harvemmin kanaa syödään kokonaisesta paistetusta broilerista, useammin mennään ihan perus fileesuikaleilla. Liha vaihtelee myös kanasta naudan jauhelihaan sekä tonnikalaan, joskus myös loheen. Salaatin pohjana toimii aina perus tarpeet eli salaatti, tomaatti ja kurkku, usein kaapista kuitenkin löytyy myös oliveja, avocadoa, paprikaa, punasipulia, fetaa ja rypäleitä. Joskus nää kaikki voivat jopa eksyä samaan annokseen ja on muuten hyvää! Less is more – ei päde tähän.
Tällänen salaattipostaus ei nyt ehkä oo ihan sellanen koko perheen arkiruokavinkki, ja onkin suunnattu lähinnä meille naisille. Halusin nimittäin muistuttaa teitä ettei se lounassalaatin kokaminen tarvitse olla välttämättä tylsää ja suunniteltua. Herkullisen annoksen saa helposti kasaan käyttämällä mielikuvitusta ja varioiden. Kaiken ei ole pakko sopia täydellisesti yhteen ja olla täydellisiä makupareja. Olkaa salaattikokkeina rohkeita, saatatte nimittäin yllättyä ja jopa löytää uuden lempparisalaattikombon!
Nyt te tyypit siellä voisitte kertoa kommenttiboxiin oman lempparisalaatin ja mitä se sisältää! Vaikka omat salaattivariaatiot maistuu edelleen niin lisäinspis ei ole ikinä pahitteeksi. Kiitokset resepteistä jo etukäteen!
Tags : ARKISAFKAA, vinkit&suositukset
Moikka! Mä en ole kohta vuoteen syönnyt lihaa ollenkaan,kalaa syön kyllä.ja melkein päivittäin just salaatin lounaaksi.mutta oon löytänyt pavut ja kikherneet! Varsinkin nää gogreenin paketit on helppoja kun ei tarvi kun huuhdella.myös basilika ja persilija tuo kivan lisän salaatteihin! Ja uunissa paahdetut kasvikset! Nam! Ja kaaliraaste on myös hyvää salaatin seassa
Munkin pitäs varmaan antaa pavuille uus mahis, mä en oo jotenkin ikinä niistä tykännyt ja sit en oo koskaan tohtinut hirveesti maistellakaan eri sorttisia! Noita GoGreenejä voisikin kokeilla, kiitos Liisa vinkistä :))
mä loihdin myös usein itelleni lounassalaatin ja aikamoisia sekametelisoppia 😀 mut uppoaa!! 😉 mullaki pohjana useimmiten salaatti, tomaatti ja kurkku. sit usein sekaan täysjyväcouscousia, tonnikalaa, fetaa (ja oliiveja). aurinkokuivatut tomaatit sopii tohon myös hyvin!
Oi ton couscousin oon ihan unohtanut, täytyykin ostaa seuraavalta kauppareissulta, luulisin että tonnikalan kanssa mäkin tykkäisin 🙂 Kiitti tästä Outi!
se on niin nopeeta ja tuo jotenki ruokasuutta salaattiin. ja mikä parasta, meil tyttöki tykkää..suorastaa rakastaa tonnikalaa ja couscousia 🙂
Näyttää superherkulliselta 🙂
Mun oma lemppari on salaatti-kurkku-tomaatin lisäks tonnikalaa ja leipäjuustoa ja siihen päälle vähän kylmäpuristettua rypsiöljyä 🙂
Sitä se olikin 🙂 Eikä tuo sun kombokaan hassummalta kuulosta, täytyy koklaa joku päivä!
Mummulassa sain aina silloin tällöin tällaista ”salaattia”, ja tää on yks mun lemppareista. Tosi ruokainen, ei ehkä monet miellä sitä salaatiksi, mutta minä miellän 😀 Parasta tää on siis kylmänä. Ainesosat on kutakuinki: kanafileistä leikattuja paloja, riisiä, hernemaissipaprikaa, suolakurkkua, ananasta ja omppua pikkupaloina ja thäts it!
No joo toi on varmasti sika hyvää, mutta menee ehkä enemmänkin just sinne pastasalaatti-osastolle eikä oo enää niin kevyttä 😀 Mutta hyvältä kuulostaa, tota vois tehdä esim. johonkin juhliin NAM 🙂
Salaattia, kanaa, avokadoa, fetaa ja kurkkua on perussalaatti mitä syön vähintään kerran viikossa 😀 sillon kun haluan tehdä spesiaalimman lisään cashew -pähkinöitä tai halloumia tai vaihdan kanan loheen ja lisään punasipulia. Lemppari salaatti on miriamsin vuohenjuusto-salaatti, oooooh!
OOOOO HALLOUM <3 Ihan paras juusto, tulikin nyt tosi ikävä kesää ja grillattua halloumia. KOHTA SITÄ SAA! nam nam 🙂 Sun salaattimaku kuulostaa aika samalta mitä mun, ja Miriamsin salaatit on ihan superhyviä <3