Moikka & ihanaa perjantaita!
Varsinaiset ruokapostaukset on jääneet vähemmälle blogissa, ja arkisafkoja ei olla nähty taas hetkeen. Haluaisin nyt syksyn tullen elvyttää ruokapuolta ja säilöä hyväksi todettuja reseptejä blogin arkistoihin, sillä monesti palaan niihin itsekin hakemaan inspiraatiota. Monesti jotkut reseptit jää arjen keskellä täysin unholaan ja kiireen piikkiin pistetään usein mielikuvituksettomuus keittiössä. Itseasiassa ajattelin ottaa meidän arkisafkailut haltuun taas niin, että suunnittelen ”ruokakalenterin” esim. neljäksi viikoksi, ja sen perusteella hoidetaan kauppareissut. Suunnitelmallisuudella on iso vaikutus hävikin määrään ja heräteostoksiin, joten skarppaaminen tässä asiassa varmasti tuo myös säästettyjä euroja kukkaron pohjalle.
Kesällä ruokahommat oli aika retuperällä. Syötiin vähän mitä sattui, missä sattui ja milloin sattui. Huoleton ja aikatauluton kesäfiilis toi mukanaan riisipiirakka-hedelmä-lounaat rannalla, kiireessä lämmitetyt pinaattiletut liian myöhään kotiin tullessa illalla ja ylipäätään huonosti maistuvan ruoan kovilla helteillä. Ulkona syömiseen upposi kesällä myös liikaa rahaa, kun kotona käytiin vain kääntymässä. Nyt syksyn alettua homman haltuun ottaminen on vaatinut jopa vähän totuttelua – osaako sitä enää edes laittaa ruokaa? 😀 Ja mitäs ruokia sitä ylipäätänsä tekisi? Myös tämän takia viikottainen ruokasuunnitelma on just nyt meillä paikallaan. Kiinnostaisiko teitä muuten postaus ruokakalenterista, vaikka ensi viikolle?
Nyt viikonloppu on taas käsillä, ja ajattelin tähän väliin jakaa blogini viisi suosituinta pastaohjetta. Reseptejä on aika kivasti moneen makuun, sillä vaihtoehdoista voi valita haluaako pastaansa kalaa, lihaa, kasvista tai lohta. Itse meinasin yllättää Nikon viikonloppuna chorizopastalla, joka on miehen ehdoton lempiruoka ja sitä ei olla tehty kuukausiin!
1 . KANA-PESTOPASTA
Kana-pestopasta on meidän perheen ikisuosikki ja se on myös supernopea – joten arkiruokana roimii todella hyvin!
Kaikessa yksinkertaisuudessaan todella maukas pasta, joka sopii moneen makuun lapsista aikuisiin. Erinomainen tarjottava myös viinilasin kanssa esim. illanviettoruoksi ystävien kesken.
3. LASAGNE
En tiedä lasketaanko lasagnea pastaksi, mutta koska siinä on pastalevyjä, niin mun mittapuulla tää menee hyvin kategoriaan. Pitkään etsin täydellistä lasagnea meidän perheessä etsittiin pitkään ja lopulta se löytyi – tää resepti on ehdottomasti paras! Ja hei lasagne – viikonloppuruokien aatelia.
4. LOHIPASTA
Lohi on hyvää oikeastaan missä muodossa vain – mutta tää lohipasta on melkein jo törkeän hyvää!5. CHORIZOPASTA
Niin kuin jo ylempänä mainitsin, niin tää on Nikon lempiruoka – ja tykkään kyllä itsekin paljon. Lapsille tää ei ihan yhtä hyvin maistu, sillä meillä chorizo ei etenkään Milaa nappaa, eli ehkä enemmän aikuisten makuun sopiva. Pasta on juuri sopivan mausteinen, joka on samalla pehmeän makuinen, mutta sisältää kuitenkin kivasti potkua!Minkälaisia pastoja teidän perheessa tykätään herkutella? Uudet ideat on aina tervetulleita, joten olisi tosi kiva, kun tiputtaisitte omat lempparinne kommenttiboxiin!
x Essi
Seuraa blogiani Facebookissa, Bloglovinissa ja Instagramissa + Snapchat: @essipieces.
Tags : ARKISAFKAA, reseptit, ruoka & leivonta
Nelli sanoo
Toi chorizopasta on meidänkin isin suosikki! Ja onhan se ihan tosi herkkua! Lasi punkkuu vielä kaveriksi ja arvot! ?
Essi | piece by piece sanoo
Todellakin, oikea viikonloppujen herkkupasta! 🙂
Minnea sanoo
Nam, näyttääpä hyvältä! Kiitti näistä vinkeistä! Meillä tykätään pastasta paljon, joten uudet ideat on aina tervetulleita! Lasagne menee heti testiin!