Kaupallinen yhteistyö / Indieplace & Helein
Kaunista uutta viikkoa ja alkanutta toukokuuta!
Juuri kun vapun juhlinnat ovat päättyneet, on aika suunnata katseet jo seuraavaan juhlapäivään, joka koittaa jo tulevana sunnuntaina, sillä silloin on vuorossa hyvin merkityksellinen päivä – äitienpäivä. Lähestyvän äitienpäivän tiimoilta Helein haastaa vaikuttajat jakamaan omia ajatuksia ja tarinoitaan äitiydestä ja sen linkityksestä naiseuteen. Haaste napsahti myös tänne tämän kaupallisen yhteistyön mukana, joten teeman mukaisesti tänään puhutaan näistä vallan ihanista asioista elämässä!
Minusta tuli äiti 22-vuotiaana, mikä nykymittapuulla lasketaan jopa ”teiniäidiksi”. Toki olin nuori, mutten koskaan ajatellut olevani liian nuori äidiksi. Näin hieman jälkikäteen ajateltuna äitiys juuri aikuisuuden alkumetreillä on varmasti muokannut myös naiseuttani enemmän, mitä se olisi jos nämä kaksi pientä rakasta olisi saapunut elämäämme myöhemmin. Esimerkiksi esikoisen saaminen tässä kolmenkympin kynnyksellä olisi varmasti aivan eri asia, kun oma naiseus olisi ehtinyt kypsyä ja vahvistua pidempään. Koen kuitenkin, että äitiys on vahvistanut naiseudessani pelkästään hyviä puoliani ja vaikuttanut muutenkin positiivisella tavalla mm. itseluottamukseeni ja rohkeuteeni.
Äitiys on sellainen asia, jonka jokainen kokee omalla tavallaan, siinä missä myös toki naiseus ylipäätään. Nämä asiat kuitenkin linkittyvät hyvin vahvasti yhteen myös luonnollisesti. Omassa elämässä itseasiassa niin vahvasti, että koen naiseuden suurimman lahjan olevan juuri äitiys. Maaliskuussa kirjoitin Heleinin haastamana enemmän naiseudesta ja nostin silloin esiin ominaisuuksia, kuten vahvuus, energisyys, lempeys, älykkyys, rohkeus ja rakkaus esiin – mitäs sanotte, eikö nämä ominaisuudet ole tosi tärkeitä myös äitiydessä? En näe, että oma käsitys naiseudesta olisi niinkään muuttunut suuntaan tai toiseen, edes äitiyden myötä, mutta siihen on toki löytynyt useampi sävy. Naiseus ei ole niin mustavalkoista, eli vain ulkoisia asioita, vaan niin paljon enemmän!
Minulta on usein kysytty mikä äitiydessä on niin ihanaa? Etenkin silloin nuorempana, kun olin keskivertoa nuorempi äiti ja monet ikäiseni jopa karttoivat ajatusta vielä perheen perustamisesta. Yhä useammat nuoret nykyään epäröivät ja tämän myötä lykkäävät koko ajatusta lasten hankinnasta, sillä monesti kuulee pelotteluja siitä, miten rankkaa elämä lasten kanssa tulee olemaan. Omaa aikaa ei enää ole, kun elämään saapuu pieni ihminen, joka vie kaiken ajan ja rahatkin on jatkuvasti loppu, kun lapsi tarvitsee sitä ja tätä. Hyvä jos itselle jää varaa ostaa uusia alushousuja – eli siinähän sitten pidät naiseudestakin huolta rikkinäisissä pikkareissa, äitinuttura päälaella ja parhaassa tapauksessa vauvan puklut rinnuksilla. Kieltämättä ei se omakaan olo vauvavuosina se hehkein ja naisellisin ollut, mutta siitä huolimatta nuo vuodet on ollut elämän ihaninta aikaa!
Nämä vuodet äitinä ovat pitäneet sisällään niin paljon – ne taianomaiset ensihetket vastasyntyneiden rakkaiden kanssa, ekat askeleet, sanat ja pahat unet, sen tavallisen ihanan arjen haleineen ja pusuineen ja kaiken sen kasvun ja kehityksen seuraaminen on tuntunut valtavalta etuoikeudelta. Äitiys tuo mukanaan toki niitä haasteita ja ylitsevuotavaa huoltakin, mutta se eläämäkin suurempi rakkaus on jotain sellaista, mitä toivoisin jokaisen naisen voivan kokea!
Alkuvuonna tämän kaupallisen yhteistyön myötä otin käyttööni Heleinin kauneusravintolisät: Strong Collagen ja Strong Biotin+ – tuotteet. Nyt tuotteet ovat olleet käytössäni siis jo muutaman kuukauden. Maaliskuun postauksessa kerroin toivovani lisää puhtia talven jälkeen iholleni kimmoisuutta ja hehkua, sekä hiuksille ja kynsilleni lisää elinvoimaa. Tässä kohtaa voin iloisena todeta, että tuotteet ovat toimineet kohdallani hyvin ja täyttäneet juuri ne toiveet mitä niille asetin. Nyt kevään korvilla ihoni voi paremmin kuin kuukausiin, ja erityisesti kasvojen ihon kimmoisuus on selkeästi parantunut, sekä myös kynnet ja hiukset ovat vahvituneet entisestään.
Heleinin tuotteet tulevat pysymään osana omaa naiseudesta huolehtimista varmasti jatkossakin, ja nyt viimeistään olen oppinut sen, että kauneusravintolisät on oiva keino pitää huolta ihosta ja hiuksista. Näin äitienpäivän alla kauneuravintolisät on muuten myös hyvä lahjaidea! Itse saan ilahduttaa näillä tuotteilla myös omaa äitiäni tänä vuonna, jonka lahjaan pakkaan Heleinin kauneusravintolisät ja toivon, että hänelle näistä tuotteista on yhtä iso ilo ja apu kuin minulle tänä keväänä.
Nyt kannattaa suunnata Instagramiin tililleni @essipieces, sillä siellä starttasi jälleen uusi arvonta, jossa kolme seuraajaani voittaa Heleinin tuotepaketin itselleen! Eli jos kiinnostuit tuotteista, niin nyt on mahdollista voittaa ne testiin!
Vielä kerran mukavaa toukokuun alkua ja jo ennakkoon ihanaa äitienpäivää kaikille, vaikka varmasti blogissa tapahtuu sitä ennen vielä ainakin parin postauksen verran!
x Essi
euraa blogiani, Facebookissa, Bloglovinissa ja Instagramissa + Snapchat: @essipieces.
Tags : äitienpäivä, äitiys, ajatuksia, Elämä, hyvinvointi, kauneus
Jätä kommentti