Menneellä viikolla tontilla on tehty viimeisteleviä hommia ennen talon elementtitoimitusta. Kaivinkone ja lapiomies ahkeroivat täyttöjen kanssa alkuviikon ja pihaa on muokattu valmiimpaan muotoon. Täytöt saatiin siis valmiiksi niin ulkopuolelta, että talon sisältä. Kieltämättä nyt alkaa näyttää siltä, että hommat on valmiina siihen pisteeseen, että seinät saisi alkaa nousta. Jukkatalojen kanssa kuitenkin tultiin siihen tulokseen, että on järkevämpää jättää pystytyksen starttaus ensi viikolle, koska nyt tuo juhannus puskee sen verran kovaa niskaan. Vähän tekee tiukkaa kyllä odotella ensi maanantaita, sen verran kutkuttelee jo talon saaminen tontille!
Rakentamista on nyt takana se kahdekasan viikkoa ja tontilla on tapahtunut aika mieletön muutos kahdessa kuukaudessa. Meidän melko haastavasta risukkoisesta rinteestä on muotoutunut kiva pohja meidän tulevalle kodille ja tontin hahmottaa näin maallikonkin silmin paremmin. Pihasuunnitelmat ovat menneet ihan uusiksi, kun tontti muodostuikin niin suuresta määrästä kalliota. Onneksi pikkuhiljaa sen alkaa nähdä jo ihan positiivisena mahdollisuutena, suuren ongelman ja stressin aiheuttajan sijaan. Usko kasvaa jatkuvasti siihen, että saadaan rakennettua talon ympärille myös toimiva ja tosi kiva piha just meidän tarpeisiin, ja kalliokin saadaan hyödynnettyä jotenkin fiksusti!
Tällä alkaneella viikolla raksalla rauhoitutaan myös juhannusmeininkeihin, eikä Niko käy kuin pari pikkujuttua tekemässä ennen ensi viikkoa. Ensi maanantaina alkaa tapahtuakin sitten isosti, kun Jukkatalojen porukka saapuu tontille elementtien kanssa. Silloin päivitellään enemmän luultavasti ainakin parin postauksen verran pystytysjuttuja ja raksafiiliksiä! Viime viikon pienen blogitauon jälkeen tällä viikolla on luvassa sitten taas tiuhempaa postaustahtia ja luvassa on monipuolisia postauksia ennen juhannusta. Pysykääpä kuulolla ja ihanaa juhannusviikkoa kaikille!
x Essi
Seuraa blogiani Facebookissa, Bloglovinissa ja Instagramissa + Snapchat: @essipieces.
Tags : Rakentaminen, raksa2018, talo, taloprojekti, uusi koti
Janet sanoo
Tosi hyvältä näyttää! Nyt vaan muutama lepopäivä juhannusjuhlineen väliin ja sitten hyvällä sykkeellä kohti superjännittävää talotoimitusta??? Meillä nuo jännittävät hetket koettiin eilen, kun talo nousi muutamassa tunnissa harjakorkeuteen ja saatiin todistaa timpureiden saumatonta yhteistyötä talon pystytyksessä! Iso arvostus heitä kohtaan! Ihana päivä ja oli kyllä huikeeta seurata pitkäaikaisen unelman konkretisoitumista ❤ Tsemppiä sinne odotukseen ja pian teidänkin talo on jo pystyssä!
Vivi sanoo
Heippa! Ekaa kertaa sinulle kommentoimassa. Kaikki raksaaminen kiinnostaa aina vaan kovasti ja siksi innolla seurailen myös teidän projektia! Teille on tulossa hieno talo!! Pakko tuohon pihaan kommentoida kun muistuttaa korkoeroiltaan ja muutenkin paljon meidän pihaa. Ehdottomasti pidän kalliota ennemminkin mahdollisuutena kuin haittana pihassa. En tiedä teidän tontin kokoa, mutta itse olen ainakin tyytyväinen, että isossa pihassa on myös kalliota. Kuitenkin ylimääräistä rahaa voi mennä portaisiin ym.muihin virityksiin mitä kaksitasoinen piha vatii. Meillä samoin autokatos/talli reippaasti taloa alempana. Esim.vihreä nurmi näyttää upealle puhdasta kalliota vasten! Meidän kalliolla kasvoi epämääräistä maata, joka puhdistettiin ja peitettiin juurimatolla ja pikkukivillä. Tsemppiä projektiin!! 🙂