32. viikkoa täyttyi eilen, aika mieletöntä. Juuri ihmeteltiin tänään aiemmin Nikon kanssa, kuinka nopeasti tää toinen raskaus on mennyt. Elämä on ihan erilailla ollut täynnä kaikenlaisia kiireitä ja uusia juttuja mitä Milaa odottaessa. Raskauskuplaan ei ole ehtinyt tipahtaa vaikka täällä blogissa se varmasti siltä usein näyttää, mutta arjessa raskaus kuitenkin on mennyt vähän kuin siinä sivussa. Jo pelkästään Mila pitää huolen siitä, ettei liiallista luppoaikaa pääse syntymään ja kun komboon lisätään koulun päättöhommat, Nikon saliprojekti ja reissuduuni, niin täytyy kyllä sanoa, että aikamoinen kevät on ollut. Siksi nää viikot varmasti on hujahdelleet ihan käsittämättömällä vauhdilla. Ilman blogia tuskin pysyisi edes perässä, että millä viikolla milloinkin mennään. Nyt kun suurimmat hektisyydet on takana, voi vihdoin hengähtää, nauttia parhaan mukaan loppuraskaudesta ja alkaa pikkuhiljaa vähän funtsimaan sitä synnytystäkin. Pian nimittäin koittaa ne viikot, kun lähtö voi tulla päivänä minä tahansa. Tosin jos tää tyyppi on isosiskoonsa tullut, sitä lähtöä saa odottaa vielä melkein 10 viikkoa…

Tietyllä tavalla sitä edelleenkin nauttii raskaudesta tosi kovaa, mutta toisaalta taas olisin jo niin valmis luopumaan tästä mahasta ja en malta odottaa että saisin jo oman kropan hallintaan. Käväisin tiistaina neuvolassa ihan peruskäynnillä ja pääsin taas purkamaan vähän näitä ristiriitaisia fiiiliksiä. Kaikki oli mallillaan arvoissa ja vauvalla, sekä painokin nousee kivan maltillisesti. Nesteitä tosin tuntuu kertyvän, mutta onneksi ollaan jo voiton puolella. Edelleen vauvan sykkeet huitelee melkoisen korkealla edelleen, eikä niitä kyllä poikasykkeiksi voi sanoa, mutta eihän ne aina pidä paikkaansa. Lisäksi vauva majaili jo pää alaspäin, joten nyt jännäillään keskiviikon kontrolliultraa, että päästäänkö tämä bebe synnyttämään lähtökohtaisesti alakautta. Oon tähän asti ollut tosi optimistinen istukan nousemisen suhteen, mutta kuluvalla viikolla on sekin alkanut mietityttämään enemmän, että mitä jos nousua ei ole tapahtunut tarpeeksi ja sectio on tällä kertaa ainut mahdollinen synnytystapa? Siinä vaiheessa voi mennä pasmat lievästi sanottuna sekaisin, sillä hinku synnyttämään alateitse on suuri.

Keskiviikkona on siis aika Gravidaan, paitsi kontrolliultraan, niin myös pelkopolille. Kävin juttelemassa kätilön kanssa myös Milaa odottaessa, mutta tällä kertaa pelot ja jännitykset ovat oikeastaan ihan erilaisia. Viimeisen vuoden aikana lähipiirissä on käynyt useampi lähellä piti tilanne vauvan selviytymisen suhteen synnytyksessä, sekä Milan synnytyksessä jäi moni asia vaivaamaan, joten näitä asioita on tarkoitus käydä läpi ennakkoon ennen h-hetkeä. Kuitenkin ihan hyvillä fiiliksillä mennään, ja toivottavasti keskiviikon jälkeen vielä paremmilla. Tuosta käynnistä tulen varmasti kirjoittamaan ensi viikolla lisää. Olisi muuten mielenkiintoista kuulla, millaisista syistä muut ovat käyneet pelkopolilla?

Viikonloppu on taas takana, ja jälleen mentiin hiljaisissa merkeissä blogin puolella. Niko tuli torstaina kotiin, ja perjantaina hoideltiin viimeisiä juttuja ennen salin ensimmäisiä avajaisia. Eilen Niko oli avaamassa salia sitten ekoille testiasiakkaille, ja mä järkkäilin hikihatussa yllärijuhlia – sillä meidän perheen supermies täytti jo viikko sitten 30. Olihan siis juhlat järjestettävä ja illalla talo täyttyikin meidän molempien perheistä ja Nikon lähimmistä ystävistä. Sankari oli yllättynyt ja juhlat tosi onnistuneet, mutta ai että kun tänään on väsyttänyt. Ehkä jotain myötätunto krapulan tapaista oiretta vai miksi sellaista sanotaan? Huippu kivat pari päivää, mutta huomenna se arki taas koittaa jo ihan liian nopeaa. Paitsi ainiin, eihän mulla ja Milalla ole mitään pakottavaa menoa, joten ehkä me vaan tehään maanantaista huolimatta just sitä mitä huvittaa!

Nyt hyvää yötä! ♥

Seuraa blogiani, Facebookissa, Bloglovinissa JA Instagramissa + Snapchat: @essipieces.

Tags : fiiliksiä, perhe, raskaus