Viikot vilisee ihan uskomatonta tahtia, tässä toisessa raskaudessa tosiaan tuntuu siltä. Mila pitää huolen siitä, ettei tässä missään raskauskuplassa kyllä ehdi elämään. Tietysti vointi mulla on vielä TODELLA vaihtelevaa, mutta ainakin loppuviikon suhteen voisi sanoa, että valoa näkyy tunnelin päässä ja toivoa on sen energisen keskiraskauden suhteen!
Hetken jos toisenkin jouduin kyllä miettimään voinko näitä tän viikon masukuvia tänne laittaa. Kröhöm, milläs viikoilla mennäänkään 20+? Masun koko vaihtelee tällä hetkellä ihan päivästä ja syömisistä riippuen, ja musta tuntuu, että mun iltaturvotus alkaa jo iltapäivällä nykyään – ainakin jos on kuvia uskominen. No jospa tässä käy samoin kuin Milasta, eli alkuun kasvaa supernopeaa, mutta lopussa sitten himmaillaan. Sen näkee sitten. Ruokahommat etomisen loputtua on sujuneet kivasti, arkisin mennään keveämmin sekä ilman herkkuja ja viikonloppuisin sitten huolettomammin. Vielä ei ole mitään nakki+hedelmäjogurtti-kombon kaltaisia outoja mielitekoja ilmaantunut, mutta onhan tässä vielä hyvin aikaa kehitellä niitä!
Liityin vähän aikaa sitten Facebookissa heinäkuisten odotusryhmään, ja siellä on nyt viikonlopun aikana keskusteltu kovasti hankinnoista. Yllätyin aika kovaa, kun niin suuri osa oli tehnyt vauvalle jos jonkilaista hankintaa vaunuista, vaatteisiin ja vauvan huoneen koko sisustukseen. Me ei olla tehty vielä ainuttakaan itse, mutta kyllä kieltämättä ne ensimmäiset minivaatteet kutkuttelisi jo käydä hakemassa ihan fiilistelyn vuoksi. Vaikka rakenneultraan on vielä viikkoja aikaa, niin jotain neutraalia voisi hyvinkin jo shoppailla… Eli kertokaas missä on tällä hetkellä suloisin vastasyntyneiden vauvojen valikoima? Nextille ainakin täytyy laittaa tilaus pian menemään… Siitä se sekoaminen taas alkaa. Ainiin ja mulla ei muuten oikein oo mitään ajatusta kumpi tuolla masussa asustelee, ehkä aavistuksen enemmän poika kun tyttö. Tää on ihan kummallista, koska Milasta mulla oli ”se tunne” ihan alusta asti – ja todella vahvana.
16. viikko on siis jo hyvässä vauhdissa. Tällä hetkellä bebe on jo saavuttanut huikean 100gramman rajapyykin, ja pituuttakin keskimäärin näihin aikoihin pienellä on 12cm. Ihan mini, mutta nyt siellä keskitytäänkin seuraavien viikkojen aikana kasvamaan hurjasti. Tiistaina olisikin tämän raskauden toisen neuvolan aika, jolloin pääsee taas kuuntelemaan sitä maagista jumpsutusta. Jotenkin tuntuu että noita neuvolakäyntejä oli Milan odotusaikana useammin, mutta ihan riittävältä tää parin kuukauden väli tuntuu toisella rundilla. Mitä siellä joka kuukausi ravaamaan jos kaikki sujuu hyvin, eikä erityiselle seurannalle ole tarvetta.
Mä lupaan, että näissä raskausviikko-postauksissa tuutte näkemään myös vähän mielenkiintoisempia kuvia – tällä peili- ja mustavalkolinjalla ei toivottavasti enää kovin monessa postauksessa mennä. Tässä kevään aikana mun on meininki päivittää vähän kuvauskalustoa, sillä tuo tän hetkinen uskollinen työkaveri on ottanut pari kolhua ja alkanut reistaamaan ihan tosissaan. Onhan se tosin jo palvellutkin aika mahtavasti viimeiset pari vuotta, eli ehkä on jo aikakin vaihdokselle!
Olisko teillä muuten jotain toiveita odotusajan postausten suhteen? Mistä toivoisitte mun kirjoittavan näiden raskausviikkokuulumisten lisäksi? Kivaa sunnuntain loppuiltaa ♥
SEURAA BLOGIANI, FACEBOOKISSA, BLOGLOVINISSA JA INSTAGRAMISSA + SNAPCHAT: @ESSIPIECES
Tags : raskaus, vauvajutut
Iina sanoo
Odottelen sitä äitiyspakkauspostausta 🙂 Eli kollaasia mitä valitsette, mitä mikäkin juttu maksoi 🙂 Tosi ihanaa kyllä seurata tätä toista raskautta, olit ekoja äitiblogeja jota aloin seurailemaan, kun tyttöjä rupesin odottamaan. Jotenki ihanaa oli sillon seurata Milan kasvua, kun omat beibit vielä kasvo masussa! Innolla aina odotan, että oliskohan tullu sulta uutta postausta. Tää sun blogi on jo pitkään kuulunu ihan top3 suosikki blogeihin, mitä tulee seurailtua 🙂
Susa sanoo
Tsemppiä toiseen raskauteen! Itselläni onneksi alkaa olla toisen lapsen vauvavuosi takana, ja olen tyytyväinen siitä, että kaikki ylenpalttinen venyminen ja valvominen alkaa olla historiaa! Muistan kyllä sen toisen lapsen odotuksen reilu vuosi sitten ja miten mukavaa oli, kun tiesi että toinen on syntymässä, nauti siis!
Essi sanoo
Kiva juttu Iina että innostuit siitä ideasta, sitä postausta saa kyllä odotella sillä toteutan sen vasta sitten kun ja jos saadaan tietää sukupuoli 😉 Ihana kuulla, ihan mahtavaa että oot ollu mukana niiiiiiin pitkään. Teidänkin tyttöjen kasvua on ollut kiva seurailla – ihania pieniä <3
Essi sanoo
Kiitos Susa tsempeistä <3 Itseasiassa tänää ekaa kertaa havahduin siihen, että ainiin kesällä saa sitten taas heittää heipat hyville yöunille ainakin vuodeksi 😀 No mutta, onneksi se on väliaikaista!
Äiti x 4 sanoo
Mitä lukemia sulla vauvan sydänäänet paukuttelee? 🙂 Pojilta yleensä matalat ja tytöltä korkeammat sydänäänet. Toki kaikilla ei pidä nämä paikkansa, perätila yms. Vaikuttaa äkkiä ”väärentävästi” sydänääni lukemiin ja saattaa sitten tulla vääriä veikkauksia sukupuolesta. 🙂
Essi sanoo
Itseasiassa ultrassa kuultiin ekaa kertaa, ja sillon ei mun mielestä sanottu edes lukemia. Tänään sitten neuvolassa kuunneltiin ja 150tahtiin siellä pienen sydän jumpsutteli. Ite en kyllä noiden perään osaa luottaa, kun ultriinkaan uskalla 100% varmuudella laskea 😀
Suvi sanoo
Ihana pikkuvatsa!<3 Mä nyt vielä muistutan sua, ettei pääse unohtumaan, Jos siis tällä viikolla ehdit niin tee "meidän päivä" postaus!! Ja voisit myös Milan asuja kuvailla,kunhan ehdit. Videoitakin olisi kivaa katsella! Raskausviikkokuulumisten lisäksi haluaisin lukea ainakin siitä, että miten luulet että arki tulee muuttumaan toisen lapsen synnyttyä ja voishan tästä tehdä vaikka kysymyspostauksen raskauteen liittyen?
Essi sanoo
Itsestä se ei niin pieneltä näille viikoille tunnu 😀 Mutta kiitos <3 Joo täytyy koittaa ehtiä ja muistaa alkaa joku päivä kuvaamaan heti aamusta – loppuviikkoon varmasti menee ellei jopa viikonloppuun. Hyviä ideoita taas, kiitos niistä, pistän toteutuslistalle 🙂
Minna sanoo
Asukuvia raskausaikana, kuvia ja tekstiä vauvalle hankituista jutuista, kuulumisia odotusajasta muutenkin ja semmosta. Kirjotat niin nätisti ja kivasti! Ihan sama mitä ü
Essi sanoo
Jee huippuideoita, laitetaan muistiin ja aletaan toteuttamaan 🙂
Sensei sanoo
Kiva lukea näitä raskauspostauksia myös koska itsellä on myös ajankohtainen aihe; 15 raskausviikko alkoi tänään :)<3 Oon seurannu siun blogia jo ensimmäisen odotuksen aikana ja on hauska että nyt saa taas vertaistukea täältä 🙂
Essi sanoo
Vitsi, mennään tosi samaa tahtia 🙂 Jännää! Onnea hurjasti odotukseen <3 Kiva kun oot ollu jo pitkään mukana, toivottavasti pistäydyt ahkerasti jatkossakin!
Mari sanoo
Raskausjuttuja on ihana lukea!! 🙂 Aloin lukea blogiasi ensimmäisen raskauteni alkuaikana (kesä -13), ja nyt kun olen puolessa välissä toista raskauttani, on tosi mukava lukea taas raskausjuttuja täältä. Hankinnoista, vauvanvaatteista jne olisi kiva ainakin lukea. Lisäksi ois kiva kuulla miten ajattelit valmistaa Milan pikkuisen tuloon 🙂
Essi sanoo
Aivan huippua kun nää raskausjupinat on otettu niin ihanasti vastaan 🙂 Tietysti niin monet samassa tilassa olevat tykkää lukea ja hakea vertaistukea, ja se on itsellekin niin arvokasta! Huippua siis että sinäkin olet edelleen mukana <3 Toiveesi varmasti toteutuvat tässä kevään aikana!
LPP sanoo
Onpa söpö vatsa <3
minerva sanoo
Haluisin kuulla miten liikut nyt raskaana? Tai jatkuuko treenit samaan tahtiin kuin ennenkin ja kuinka sait itses kuntoon ensimmäisen raskauden jälkeen 🙂
Sofia sanoo
Mun ehdoton lemppari vauvan vaatteissa on Melliecodesign! Kotimainen ja maailman pehmein vauvan ihoa vasten on ihana laittaa.
T. Kolmikuisen Onni pojan äiti 🙂
Lapsekkaana.blogspot.fi
Essi sanoo
Täytyykin katsastaa niiden valikoimaa, aikaisemmin ei oo löytynyt sellasa kivaa kuosia mistä tykkäisin, vaikka ihanan tuntuisia vaattet kieltämättä kyllä ovat 🙂
Mia sanoo
Raskausjutut kiinnostaa, vaikken itse raskaana olekkaan, enkä aio tullakkaan, niin silti on jotenkin ihana lukea näitä ja tuleepa elävästi mieleen taas oma raskausaika <3 ja jos ihmettelet miten kommenttia tulee täältä päästä tähän aikaan (klo 03 yöllä!:`D ) niin oon yövuorossa ja on aikaa kommentoida ja lukea blogiasi. 🙂 Hihhee 😀 Ihana maha <3
Essi sanoo
Hahah no mistäs sitä tietää jos teillekin vielä se kolmas jossain vaiheessa 😉 Ootte te yötyöläiset kyllä aika supertyyppejä, musta ei niin ois tohon!
Katotaan miten ”ihana” se parinkymmenen viikon päästä on 😀 Mutta kiitos <3
Pipsa sanoo
Ihanaa odotusaikaa siulle, Essi. 🙂 Oon seurannut siun blogia alusta asti, jolloin jo myös itse vauvakuumeilin. Nyt monen vuoden odotuksen ja pettymysten jälkeen meillekin odotetaan pikkuista syntyväksi heinäkuussa. 🙂 Blogisi on tsempannut ja antanut miulle toivoa siitä, että joskus meillekin se onni suodaan. Onpa siis ihanaa seurata tätä toista raskauttasi, kun mennään melkein samaa tahtia. 🙂 Vieläköhän tuonne facebook-ryhmään otetaan jäseniä? Olisi mukava päästä vaihtamaan kuulumisia samassa tilanteessa olevien kanssa, kun niitä ei ihan lähipiirissä ole.
Essi sanoo
Kiitos Pipsa, ja ihanaa kun oot ollu mukana oikeesti noin pitkään. Ihan mahtavaa kun teitä alusta asti mukana olleita löytyy vielä! Ihan hurjasti onne odotukseen sinne <3 Toivottavasti blogi antaa jatkossakin samoja fiiliksiä sulle!
Mä voin kysästä miten sinne vielä otetaan! tuun sitten kertomaan tänne ohjeet sinne liittymiseen 🙂
Essi sanoo
Ryhmään pääsee vielä, sä voit lisätä mut vaikka Facebookissa kaveriksi, löytyy sieltä ihan Essi Vehkala nimellä. Saan lisättyä sut sinne ryhmään 🙂
Pipsa sanoo
Kiitos, pääsinkin jo ryhmään mukaan! 🙂
Essi sanoo
Kiva juttu 🙂
Kati sanoo
Lueskelin tuota edellisen raskauden aikana kirjoittamaasi vaunupohdintaa ja kiinnostaisi kovasti postaus siitä, että mitä sitten tykkäsit teidän yhdistelmävaunuista 🙂