Yhdentoista faktan haasteita on pyörinyt taas hurjasti eri blogeissa, ja siitäpä sainkin postausidean itsekin. Halusin nimittäin toteuttaa tälläisen pienen ”paljastuspostauksen” pitkästä aikaa. Näitä on kiva lukea muiden blogeista ja ehkä tekin saatte musta taas palasia uutta tietoa? Käydäänpä sit heti asiaan…
1. Olen maailman huonoin aamuherääjä. Illan kukkuja tahmentaa aamut nykyään taas ihan karsealla tavalla, siispä heinäkuun hyvinvointi tavoite liikunnan lisäämisen lisäksi on ollutkin unirytmien parantaminen jälleen kerran!
2. Mulla on taas meneillään ihan kamala vauvakuume-jakso. Milloinkohan me uskalletaisiin alkaa tavoitella oikeasti sitä baby number.2 unelmaa? Myös hääkuume on polttava, mutta niihin partyihin meidän perheessä on vielä tovi jos toinenkin aikaa…
3. Olen asunut koko elämäni Jyväskylässä ja muuttanut elämäni aikana vain neljä kertaa. Lapsuuden kodista yhden parhaan ystäväni kämppikseksi, sieltä toisen kaverin kämppikseksi ihan Jyväskylän ytimeen, jonka jälkeen tapasin pian Nikon ja vain muutaman seurustelukuukauden jälkeen muutin Nikon luo ja siitä asunnosta tähän meidän ensimmäiseen oikeasti yhdessä laitettuun uuteen kotiin.
4. Oon överi herkistelijä. Itkuja irtoaa milloin mistäkin, Milan suloisesta hymystä, biisistä, isän ja tyttären hölmöilyjä katsellessa, jotain sarjaa katsellesse tai jopa ihan Embon vessapaperimainos sai mut kerran itkemään (sillon olin tosin raskaana…). Onneksi isompia menetyksiä tai vastoinkäymisiä ei lähipiirissä oo pitkään aikaan sattunut *koputtaa puuta*, sillä sellaiset otan aina tositosi raskaasti. Onni onkin kun viime aikoina on saanut herkistellä pääsääntöisesti hyvistä jutuista!
5. Minulla on todettu 12vuotiaana rasitusastma, jonka vuoksi jouduin lopettamaan kilpauinnin. Astma on kuitenkin viime vuodet onneksi pysynyt oireettomana, mikä onkin saanut mut taas miettimään – uskaltautuisikohan sitä taas altaaseen monen vuoden tauon jälkeen kuntouintia aloittelemaan?
6. Rakastan musiikkia ja pienenä mun haaveammatti oli laulaja. Ala-asteella lauloin kuorossa sekä bändissä nimeltään BadGirls 😀 Tuon haaveen vuoksi nuorempana kokeilin myös siipiäni pari kertaa Idolsissa, mutta ne reissut oli melko lyhyitä.
7. Koulun aloitus jännittää mua ihan sikana! Tai ehkä pikemmin se uusi arki – miten kaikki lähtee sujumaan? Milan päiväkodin aloitus? Opiskelun ja bloggaamisen yhdistäminen? Kuinka paljon yhteistäaikaa perheelle jää arkena? jne… Niin ja tuohon mullistukseen on enää alle kuukausi aikaa… kääks!
8. Mun oikea hiusväri on sellainen kinuskin ja maantienharmaan värin sekoitus. Hiukseni oon värjännyt ensi kertaa ala-astellaa, ja miksikä muuksi kuin punaiseksi? Nyt tää värjäysrumba tumman tukan kanssa on alkanu ärsyttää lujaa. Mitenhän sitä saisikin helpoimmalla suht oman luonnollisen värin takaisin?
9. Meillä on suunnitelmissa seuraavan 10vuoden aikana rakentaa oma talo. Tää paritalo asuminen käykin aika hyvänä harjoituksena tulevaisuutta silmällä pitäen. Etenkin kun tää talon puolikas ostettiin juuri rakennettuna, niin tässä oppii ja ehtii hyvin tsekkailemaan asioita mitä itse rakentaessa tekisi toisin ja millaisia muita ratkaisuja sitten tulevaan omaan taloon valitsee.
10. Mä oon aika usein ärsyttävä huomauttelija ja neuvoja. Tää on ominaisuus mikä musta on kuoriutunut äitiyden myötä. Oon huomannut sen itse ja kuullut asiasta myös Nikolta, sillä sehän se eniten siitä joutuu kärsimään. Melkein joka asiaan on tän maman puututtava – ja ihan oikesti, välillä se ärsyttää mua itseänikin! Vihaan nipottavia tyyppejä, enkä todellakaan haluaisi olla itse sellainen.
11. Mulla on jäätävä hammaslääkäri-kammo. 17-vuotiaaksi uskaltauduin dentistin tuoliin ainoastaan niin että mulla oli äiti mukana. Aikuisiälläkään hammashoitolaan meno ei ole todellakaan helppoa, ja aina siellä ollaankin ihan paniikissa. Onneksi synnytyksen jälkeen tuo pelko on hieman hellittänyt, sillä synnytyksestä selvittyäni, uskon että selviän mistä vain. Ja itseasiassa tänään juuri voitin ensi kertaa pelkoni ihan oikeasti, ja lääkärille menin ihan omin neuvoin, ilman itkukohtausta odotushuoneessa ja happikin riitti toimen piteen ajan vallan mainiosti.
Löytyykö siellä kenties ihan samoja pikku detailseja kun meikäläisestä? Näitä on kiva keräillä tasaisin väliajoin blogiin niin voi aina välillä palata katsomaan millaisia juttuja oon itsesästäni kertonut, ja kuinka asiat ja ominaisuudet vuosien saatossa muuttuvat. Ehkä teenkin tälläisen postauksen muutaman kerran vuodessa tästä lähin…
Tällä viikolla taidan haastaa vielä Nikon vastailemaan tuohon Boyfriend Tag-haasteeseen. Siitä te opitte varmaan rutkasti vielä enemmän musta kun päästetään tuo mun toinen puolikas taas näppiksen äärelle 😉
SEURAA BLOGIANI, FACEBOOKISSA,BLOGLOVINISSATAI INSTAGRAMISSA.
Tags : ajatuksia, bloggaaminen, oma elämä
Petra - Parempia yhdes ku eriksee sanoo
Täällä paljon samoja/samansuuntaista kun sulla! 😀
Aamut menee ihan kohmeessa vaikka menisin ajoissakin nukkumaan, tosin olen väsynyt koko päivän ja piristyn illaksi, mutta tästä saan syyttää ihan vaan kilpparin vajista…
Vauvakuume myös ihan sietämätön, mutta vielä pitkää kärvistellä ihan liian kauan, ei sovi tähän malttamattomaan luonteeseeni yhtääään! 😀
Myös rakastan musiikkia ja tykkään laulaa (itsekseni) ja mun lauluääni on jotain niin kammottavaa, että ei sitä kukaan kestäis kuunnellakaan 😀 Haaveilin pienenä laulajan urasta, mutta se haaveilu loppu kun tajusi ettei siihen ole mitään mahiksia :’D
Mulla omanvärin kasvatus menossa. Mulla ollut kaikki mahdolliset värit ja väriyhdistelmät. Värjäilyn alotin pikkuhiljaa jo nelosluokalla. Viimesimmäksi oli punainen jotain kolme vuotta, lisäksi itsellä punapigmenttiä, vaikkakin oma hiusväri on ihan blondi, sitä oli sitten kiva yrittää saada pois sitä punasta… Mutta nyt on ihan jees ja juurikasvua ei erota ellei todella tutki. Kampaaja kaveri siis käski kasvattaa omaa väriä niin paljo kuin suinkin ja sen perusteella (vaikka se ei se luonnollinen väri olekaan) yritti lähtä hakemaa samaa sävyä muuhun tukkaan. Lisäksi laittoi erisävysiä raitoja hämäämään.
Myös talonrakennuksesta haaveillaan, mutta nyt vähän mietinnässä, jos kuitenkin ostaisi ensin valmiin, rivarin pääty tai paritalo voisi olla hyvä alkupala. Totuttelua siihen ja sitten vasta niitä rakennuspuuhia.. Saa nähdä, tähän asti siis asuttu aina vuokralla ja ainakin vielä jonkun aikaan mennään samoilla 🙂
+ toi hammaslääkäri. En oo IKINÄ pelänny sitä, ei siis mitään ongelmaa. Nyt yhtäkkiä viime kerralla sain aikasiksi kauhean paniikin ja sama paniikki iski jo pelkästään siitä kun kotiin tuli lappu kahdesta seuraavasta ajasta… huhhei
sini sanoo
Kiva postaus! Oman värin saa helpoiten vaalentamalla hiuksia raidoittamalla. Siihen menee jonkin verran aikaa, mutta sillain saa kasvatettua oman värin hiljalleen ilman järkyttävää tyvikasvua. Kampaajan pakeille vaan kertomaan toiveesi, hän osaa hoitaa homman niin että saat koko prosessin ajan nauttia nätistä tukasta ja pikku hiljaa totutella vaaleempaan lookiin 😉
Milla sanoo
Voi apua. Mua alkaa oikein pelottaa tulevaisuus, kun miettii tota yliherkkyyttä raskauden aikana! Jonain päivänä jos itse tulen raskaaksi, niin oon varmaan hirveä tunnemyrskyjen seilaaja! Muutenkin mielialat vaihtelee 0-100, niin saatika sitten raskauden aikana… 😀
jane sanoo
Tää oli kiva postaus:) olisi mielenkiintoista lukea mitä asioita tekisit seuraavassa talossa toisin, mitkä ratkaisut olet jo tämän lyhyehkön asumis ajan aikana kokenut huippu jutuiksi ja mitkä eivät ole niin miellyttäneet:)
Milla sanoo
Sulla on ihana tyyli. Siksi tulee mieleen kysyä postaustoivetta raskaana olleelta toiselle raskauden alussa olevalle. Tyylisi raskaana ollessasi, mitä vaatteita käytit, mitä yhdistelit jne. Olen jotenkin nyt hieman hukassa, joten kaikki insipiraatio on tervetullutta 🙂
jenny sanoo
Minulla kans ollut aivan järkyttävä hammaslääkärikammo. Suostuin raskausaikana kauhean hammassäryn kanssa menemään lääkäriin vain, koska äitini tuli mukaan… ja ikäähän löytyi semmoset 22-vuotta! Synnytyksen jälkeisellä kerralla äitini jäi odotushuoneeseen ja sitä seuraavalla kerralla menin yksin 😉 Hahaa! Synnytys tsempannut minuakin ja ehkä kerrat, jolloin itse hammassärky on ollut sitä luokkaa, että rukoili pääsevänsä lääkäriin samantien hinnalla millä hyvänsä.