Rakentaminen on ollut hyvin suuressa osassa meidän perheen elämää koko tämän vuoden, ja siitä on luonnollisesti puhuttu myös lasten kanssa paljon. Siitä hetkestä, kun vanha koti myytiin, alkoi Mila miettiä jo uuden huoneensa maalin väriä. Se on ehtinyt muuttua jo keltaisesta minttuun ja mintusta takaisin vaaleanpunaiseen. Lapset on olleet kyllä tosi hyvin kärryillä koko ajan siitä, että tässä väliaikaiskodissa todella asutaan vain tämä vuosi ja että hommat etenee raksalla koko ajan kohti muuttovalmista uutta kotia. Etenkin isompi, sillä kaksivuotias lähinnä keskittyy raksalla vain fiilistelemään työkaluja, maalipurkkeja ja isin työvaatteita tällä hetkellä.

Vuoden alussa muutettuamme lapset olivat tosi innoissaan kerrostaloasumisesta, ja ottivat kyllä kokemuksesta kaiken irti heti ekoina kuukausina. Kesällä kuitenkin alkoi tulla esiin ekoja kyllästymisen merkkejä ja ”koti-ikävää”. Omaa pihaa ei tietenkään ole ollut samanlailla kun vanhassa kodissa ja kavereitakaan ei olla nähty yhtä usein kuin silloin, kun niitä oli liuta koko ajan lähettyvillä naapuritaloissa. Nyt Mila onkin jatkuvasti alkanut enemmän kysellä, että milloin uusi koti olisi jo valmis – hän haluaa muuttaa jo takaisin lähelle kavereita. Kieltämättä tässä alkaa itselläkin olla jo kaipuu kotiin, joten voi vain kuvitella, mitä se ikävä on tuollaiselle viisivuotiaalle, joka tietää pääsevänsä takaisin kavereiden ja tuttujen leikkipuistojen luo heti, kun talo on valmis.

Ylivoimaisesti eniten totuteltavaa lapsille tässä raksaelämässä on kuitenkin ollut se, että he ovat ihan tosissaan joutuneet ikävöimään Nikoa. Raksa-aika on ollut radikaali muutos meidän normaaliin arkeen tottakai eniten siitä syystä, että Niko on todella käynyt kotona lähinnä vain nukkumassa. Useina päivinä viikossa hän lähtee aamulla ennen kuin me lasten kanssa herätään ja tulee kotiin vasta sitten, kun lapset ovat jo nukkumassa. ”Tuleeko isi kotiin ennen kuin me mennään nukkumaan äiti?” – on kysymys, jonka kuulen päivittäin ja monesti iltasuukot heitetään isille FaceTime-puhelun välityksellä puhelimen ruudulle. Ne illat, kun isi ehtii kotiin ja mukaan iltapuuhiin onkin ollut aika harvinaista herkkua viime kuukausina. Koko perheen vapaita viikonloppuja ei myöskään ole ollut hetkeen. Onhan se aika raastavaa katsoa lasten ikävää, mutta onneksi kaikki tämä on vain väliaikaista ja pian elämä taas tasoittuu ja aikaa yhdessä on taas enemmän. Sitä me kaikki jo odotetaan tosi paljon!

Arki lasten kanssa kolmisin on ollut ajoittain kieltämättä aika raskasta ja hattu kyllä nousee tässä vaiheessa päästä kaikille yksinhuoltajille. Lapset on nahistelleet enemmän keskenään, sekä isompi on alkanut tahallaan testailla mun pinnaa ja pienempi on aloitellut ensimmäistä uhmaansa. Mun oma aika on ollut aikalailla olematonta ja kaikki vaatii vaan enemmän järjestelyä, jos jotain omia juttuja olisi tarkoitus hoitaa ja tehdä yksin. Onneksi on kuitenkin ihanat isovanhemmat, joista on ollut apua usein tarpeen tullen.

Nämä viimeiset kuukaudet kun jaksetaan vielä lasten kanssa käydä moikkaamassa isiä raksalla, niin sanoisin, että ollaan perheenä aika vahvoilla siinä vaiheessa, kun muuttolaatikoita kannetaan kotiin. Vaikka rankkaakin on ollut, niin hitsi tää vuosi on vaan vahvistanut meidän tiimiä. Perheenä ja myös pariskuntana meitä vanhempia!

Minkälaisia kokemuksia teillä on raksa-ajasta lasten kanssa?

x Essi

Lasten takit, saappaat ja asusteet saatu Lekmeriltä.*

Seuraa blogiani, Facebookissa, Bloglovinissa ja Instagramissa + Snapchat: @essipieces.

Tags : ajatuksia, lapset, perhelifestyle, Rakentaminen, taloprojekti, uusi koti